Jokainen päivä kätkee sisäänsä jotain mikä koskettaa..

torstai 23. tammikuuta 2014

Pika kosketus tähän väliin..

Vihdoinkin kauan odotettu päivä on koittanut, pienin pörröpää pääsi kerhoon keskimmäisen pörröpään kanssa taksilla. Voi sitä odottamisen ja jännittämisen riemua, tätä oli niin odotettu.
On koskettavaa nähdä kuinka isosisko ottaa vastuun pikkusiskosta.
Minä huolehdin sinusta, sinulla ei ole mitään hätää.

Ja kuinka pikkusisko katsoo isosiskoa tuikkivin silmin ja luottavaisin mielin, minulla ei ole mitään hätää.

Olisin aina itse halunnut siskon, mutta minulla on kaksi veljeä. On ihana seurata omia lapsia kun välillä riidellään ja välillä osoitetaan suurta sisar rakkautta.
Voi näitä äidin söpöläisiä, siinä ne nöpöttää uudet mekot päällä, valmiina kerhoilemaan yhdessä.

Tuntuu hassulta olla kotona aivan yksin, tai no koira nukkuu sohvan nojalla..ja no joo jälleen pari kakkua odottaa päällystämistä eikä tekeminen varmasti lopu muutenkaan..

Mutta arvatkaas mitä..meillä on tänään parisuhdeloma.. ihan kahdestaan ja ei vieläkään suunnitelmaa mihin tie vie..aikasta ihanaa<3 minä ja isoin pörröpää ihan kahdestaan.

Ja nämä suloiset pörröpäät+pörröpää nro.1 ja pörröinen koira saa mennä mummon ja papan luo lomalle..

Nyt tilauskakut kasaan jotta pysytään aikataulussa..

ihanaa päivää..


2 kommenttia:

  1. Ihana kuva pienistä pörröpäistä :)
    Omien pörröpäiden kerhoajoista on jo vuosia, mutta tuntuu kuin olin vasta eilen heitä saatellut läheiseen kerhoon ihanan kerhotädin huomaan... muistan kuinka iso ja tärkeä asia se heille oli... ja kuinka se itseäkin kosketti. Yks kaks pienet olivatkin jo kerholaisia, sitten koululaisia ja nyt jo kaikki täysi-ikäisiä oman paikkansa jo löytäneinä - ainakin melkein ;) Aina kuitenkin kotona käydään näyttäytymässä ja pyörähtämässä...ja sekin koskettaa, kun jo isot lapset tulevat ja halaavat edelleen äitiä ...

    VastaaPoista
  2. Hei ystäväni! Blogisi on niin sydäntä koskettava. Joka kerta kun tätä luen itken niin etten tahdo saada tekstistä selvää. Kirjoituksesi laittaa miettimään asioita ja tärkeys järjestyksiä. KIITOS! Ja toivottavasti nähdään pian!

    VastaaPoista

Kiitos <3