Jokainen päivä kätkee sisäänsä jotain mikä koskettaa..

perjantai 28. helmikuuta 2014

Pettymyksistä selviämistä

Aamu alkoi ketutuksella. Mä niin vihaan ihmisien tyyliä luvata hoitaa asioita ja mitään ei tapahdu. Muutaman kerran olen nyt joutunut pettymään ja tekis välillä mennä linjoja pitkin pikkusen kertomaan miten homma toimii. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa pari sivua, mutta minusta tuntuu nyt paremmalta yrittää vain selvitä tästä ketutuksesta..ja vaieta..saattaa muuten olla että karkaa sammakoita suusta..

Vastoin käymiset tälle päivää osa 2.
Eilistä hääpäivää oli tarkoitus juhlia hieman tänään. Lapsille oli yökylä paikat hommattu ja ajatuksissa oli hyvä ruoka, yhteistä aikaa, tatuointia ja rakkautta. Ei mennyt suunnitelmat ihan nappiin kun pienin pörröpää sairastui. Luultavasti mummo olisi ottanut hoitoon, mutta ei viitsi viedä huonossa kunnossa, kun itsekkin siinä kunnossa mieluiten olisi kotona. Joten kahdenkeskiset ruokailut ja muut yhteiset suunnitelmat jäi väliin, tosin ei ole ensimmäinen kerta. Ei me olla vielä koskaan taidettu hääpäivää viettääkään, paitsi ensimmäisenä hääpäivänä oli pienimmän pörröpään ristiäiset. Hieman harmittaa kun tämän takia mies teki kolme viikkoa putkeen töitä jotta tämä viikonloppu olisi vapaa. Mutta minkäs sille voi jos toinen sairastuu.. eihän sitä tiedä jos se huomenna on kokenut ihme parantumisen.. toivossa on hyvä elää. Tosin kun kurkkaan oikealle puolelle näen väsyneet, sairaat silmät, räkää valuvan nenän ja kuumeisen näköiset kasvot, että tuskin parantuu huomiseksi..

Selviytymistä pettymyksistä osa 1.
Päätimme kuitenkin lähteä käymään jossakin niimpä lasten kanssa kävimme kyllä kokkolassa. Kävimme vuorotellen tatuointi hommissa, mutta siitä sit myöhemmin lisää;) Pieni kahvittelu ystävän herkku pöydässä piristi kummasti. Kiitos T<3 Lasten toiveesta ruokapaikaksi valittiin Hesburger, muutama kauppa ja kotiin. Kotimatkalla postista poimin muutaman ihanan askartelupaketin joten niistähän ei voi kun piristyä:) Nyt koitan ajatella positiivisesti vaikka heti kun ajatukset karkaa väärille urille, alkaa harmitus. Parempi siis koittaa olla vain nyt ajattelematta asioita mille en vain itse voi mitään..

Selviytymistä osa 2.
Ihana viesti pikkuiselta Antilta sai väsyneen pikku pörröpään niin iloiseksi. Antti lähetti kuvan itsestään uusi pipo "päässä" ja viesti oli lähetetty pienimmälle pörröpäälle. Voi sitä iloa:) Hän on jo suunnitellut Antin ja Pekan varalle uimaretken, kyläilyä ja vaikka mitä. Lempi puuhaa on katsella pienten keskospoikien kuvia ja kysellä kaikenlaista, arvailla onko kuvassa Pekka vai Antti. Huikean taitavasti i padiltä hän etsii oikean kuvan minkä haluaa muille esitellä. Ja ammattitaitoisesti kertoo kumpi on kuvassa ja miksi kuvassa on mitäkin. <3
Niin että tungen taas oman harmistuksen piirongin laatikkoon ja olen onnellinen että minä saan olla kotona omien pörröpäiden kanssa, kaikille se ei ole mahdollista. 

Hei niin ja pakko jakaa teille eilinen löytö.
Aleksille pikku hääpäivälahja;) Vaatii hitusen pientä pinta remonttia, ei toi väri ole oikein meidän juttu, mutta onhan se vaan hitokseen söpö. Aleksillahan on hirveesti tota vapaa aikaa niin on hyvä et sille on jotain puuhaa ettei käy aika pitkäksi;) Eilen illalla alkoi armoton koulunkäynti, joka aamulla heti jatkui.. Jos tämä opiskelu tahti jatkuu, mun pörröpäistä tulee melkoisen fiksuja;) 


keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Tahdon


Tasan neljä vuotta sitten sanoimme toisillemme TAHDON. Kymmenes yhteinen vuosi starttaa ja edelleen jokaisena aamuna tahdomme. Päivääkään en vaihtaisi pois. Tämä samainen mies on minun elämäni esimmäinen ja viimeineen rakkaus. Olen onnellinen että tiemme jossain vaiheessa erosivat, mutta vielä onnellisempi olen siitä että ne kohtasivat uudelleen. En voi kuvtella täydellisempää suhdetta. Minä olen sinun. Sinä olet minun. Yhdessä olemme Me ja suurin niistä on Rakkaus.

Mitä Rakkaus on?
Se on post it lappu jääkaapin ovessa,
pieni hetki arjen keskellä,
käsi toisen  kädessä.
Se on hammasharja samassa kupissa,
yhteiset haaveet toiveunissa.
Se on yhteinen asuntolaina,
kaiken sen työn vaiva.
Se on katse illan hämärässä,
aamu kahvi valmiina pannussa.
Se on kova kuin muuri,
maahan syvälle kaivettu juuri,
ja ihan mielettömän hyvä tuuri,
se on niin valtavan suuren suuri
- RAKKAUS-


Häätanssi biisiksi valitsimme Uniikin Kerro Mulle biisin. Samaisen kappaleen sanoista teetimme makuuhuoneen seinään sisustustarran, illalla kun pään painaa tyynyyn muistamme joka ilta tuon hetken.



Uniikin kerro Mulle



Okei.
Pienin askelin kulje mun kanssa nää portaat, kerro kerro kuiskaa se mun korvaan.
Kerro jos oot se joka mut pois taluttaa, ja lupaan sen sulle sua ei tuu kukaan satuttaa.
Eikä se voi olla sattumaa, miten ain törmätään sattumalta ja joka kerta viet jalat alta.
Kerro jos haluut läpi tän maailman taivaltaa, niin haen sulle kuun ja tähdet taivaalta.
Nii paljon haluisin pois pyyhkii sun alakulos, sulkee sut syliin sulkee muun maailman ulos.
Pelkkä oletus, mut ehkä säki diggaat must. Se kieli, sun kehon kieli, ja koko olemus.
Mut mis tahans nään sut saat mut jäätyyn, en sanaa saa suust ja jokin saa mut perääntyy.
Mut kerro mulle, näytä mulle pitäskö mun kääntyy ja kertoo mitä tunnen ennen kuin tää ilta päättyy.

Mitä löydän jos päästät syvälle katseesta?
Kerro minne päädyn jos annan äänes kuljettaa?
Kerro mitä luulitkaan ettet elämältä koskaan saa?
Kerro mitä jos mä vien sut pois, mitä jäät kaipaan?
Oot ku lempibiisi, pyörit mun mieles. Otetaan iisii, tuu tähän viereen.
Mitä mieles, kerro sun tarpeet. Ja kuuntelen, oon tässä sua varten.

Sanon mitä tunnen, ja sä jaat sen. En tarvii sanoja ku painaudut mua vasten.
Pilke silmäkulmas, mä tiedän ton katseen. Saan sut hymyilee joka kerta ku lupaan et.
Beibe, mä tuun aina sun perään tsiigaa, kannan sut sänkyyn jos sä oot juonu liikaa.
Koskaan vaihtas sua pois en toiseen, oot mun täysosuma lotos, seittämän oikein.
Tuntuu nii oikeelt, kaikki mitä tarvitaan. Anna tunteen viedä, viskaa aivot narikkaan.
Yks plus yks on me kaks, täyttä platinaa. Muut ei tiedä mitään, ne ei kuulu tähän tarinaan.

Mitä löydän jos päästät syvälle katseesta?
Kerro minne päädyn jos annan äänes kuljettaa?
Kerro mitä luulitkaan ettet elämältä koskaan saa?
Kerro mitä jos mä vien sut pois, mitä jäät kaipaan?
Oot ku lempibiisi, pyörit mun mieles. Otetaan iisii, tuu tähän viereen.
Mitä mieles, kerro sun tarpeet. Ja kuuntelen, oon tässä sua varten.

Kerro mitä tahdot, nii mä sut sinne vien. Hei leidi, lähdetään saman tien.
Kerro mitä tahdot, nii mä sut sinne vien. Hei leidi, lähdetään saman tien.

Mitä löydän jos päästät syvälle katseesta?
Kerro minne päädyn jos annan äänes kuljettaa?
Kerro mitä luulitkaan ettet elämältä koskaan saa?
Kerro mitä jos mä vien sut pois, mitä jäät kaipaan?

Näihin sanoihin on hyvä päättää tämä teksti, nyt mä juon kahvit tuon suuren rakkauden kans<3



tiistai 25. helmikuuta 2014

Paluu arkeen

On aika siirtyä turhamaisuudesta jälleen oikeille leveleille. Vaikka pakko onkin mainita kuinka ilahduin löytäessäni ne ihanat lasit kaapista, vesikin maistuu niistä aivan ruusun nupuilta:)
Tähän alkavaan viikkoon on mahtunut monen monta kosketusta. Päällimmäisenä tunteena jälleen pakahduttava onni. Vaikka viima vinkuu, talvi on kadonnut ja tämä ilma saa minut kipeäksi, en välitä. 
Kahteen päivään mahtui reipas 22 tuntia työtä ja monen monta ihanaa kohtaamista. 
Kyllä minusta vain tuntuu että olen oikealla alalla, en sillä että haluaisin itseäni kehua, vaan minusta tuntuu vaan hiton hyvältä. Pidän työstä, aika kuluu vauhdilla, nautin työn teosta ja tapaan ihania ihmisiä. Lisäksi meillä on aika hauskaa, no välillä ehkä ärsyttää kun ei se pyykkikone itsekseen pyöri mutta muuten on niin ihana olla töissä että huh huh. Välillä on tietty huonoja päiviä, epäonnistumisia ja ei niin miellyttäviä asiakkaita mutta jos niitä on 5% ja 95% on niitä hyviä asioita, olen onnekas.

Tämän päivän kohokohdiksi nousi muutama asiakas jotka oli kampaajan tarpeessa. Sellaisia hetkiä joissa samaan aikaan oli läsnä suru ja kuitenkin myös suunnaton ilo. Vaikka olen pieni ihminen, voin kuitenkin työlläni saada aikaan jotain hyvää. Päivään mahtui myös ilahduttava viesti, kuinka viimekertaisen surullisen kohtaamisen jälkeen "ystävä" oli löytänyt pienen pilkahduksen iloa elämään ja toivon että selviää<3 Mitä asiakaspalvelutyöltä muuta voi ihminen toivoa.. -ei mitään. 

Kotona odottava perhe ja uudet villasukat<3 tästä on hyvä jatkaa..

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Hitokseen turhamainen minä


Tänään kohtasin kaupassa suuren rakkauden. Nämä kaunokaiset joiden valmistus oli jo tietääkseni lopetettu. Olin päättänyt hankkia nämä lasit. Kun sitten päätin että nyt on se hetki, ei laseja löytynyt mistään, etsin ja etsin, mutta turhaa, ne oli loppu. Olin surun murtama. Selasin nettikaupat ja huutonetit, turhaan. Tavallaan olin jo tästä asiasta päässyt yli,korostan sanaa tavallaan. Tänään sattumalta prismassa törmäsin jälleen näihin kaunokaisiin. Sydämeni oli pakahtua ilosta ja olin innoissani kuin pieni tyttö karkkikaupassa. Ei mitään latasin kuusi pakettia laseja koriin ja vasta siinä vaiheessa muistin, että olen kohdannut tämän kaltaisen vääryyden aikaisemminkin. Kastehelmi sarjan vaaleanpunaiset jälkiruokakulhot maksoivat 34,90 kpl ja vieressä notkuvat lähes kaikki muut värit 24,90 kpl. Miten julmaa.. No onneksi kärkkäisen tavara paratiisista löysin ne hintaan 29,90 joten se asia on jo hoidossa ja jälkiruokakulhot pelastettu..
Ajattelin siis että ei ne voi puolta enempää maksaa kuin muut värit ja tarkistamaan hyllystä hintaa.. 
Ja mitä minun pienet silmät näkevätkään 29,90 paketti.. mitä hittoa,hitokseen on kallista. Hinkaan silmiä ja yritän epätoivoisesti putsata epäilemättäkin silmissäni runsaasti olevia roskia pois.. turhaan. Hinta pysyy samana. Vieressä kirkkaat, siniset, vihreät ja kakki muut sateenkaaren värit joina näitä laseja on tehty seisovat alistuneina hyllyssä hintalappu kaulassa,  jossa on summa 7,90. 
Mitä ihmettä? Vielä kerran tarkistan hinnan ja tota se on. Neljäkertaa kalliimpia kuin muut, pikku hiljaa alan toivoa että pitäisin sittenkin jostain muusta väristä kuten esim kirkkaasta joka on aina halvempaa.
Mutta ei.. vaaleanpunainen pakkomielle ei lähde minusta vaikka kuinka hinkaisi, ei vaikka avuksi ottaisi tolun ja juuriharjan.
Koen suurta vääryyttä, suoranaista julmuutta, pienen sydämen särkymisen.

Kunnes.. 

Ei Hätää.. muistinpa siinä sitten että se on 23.2 ihan selkeästi siis minun syntympäivä. Täytin nimittäin ihan tasan 29- vuotta ja 7:n kuukautta. Olen todella lahjakas keksimään kaikenlaisia "kissanristiäisiä" ilman kissaa jos minä haluan jotain. Esim just tänä vuonna mulla on juhlavuosi kun kolmekymppiset lähestyy, silloin saa viettää syntymäpäiviä ihan joka kuukausi..Mieheni oli ehkä hieman erimieltä, mutta aina voi ostaa myös toisen puolesta;)Ihan nyt sattu kyllä nämä syntymäpäivät sopivaan saumaan. Ei muuta kuin lasit koriin ja kohti kassaa..mieheni ikäväkseen ei ollut ihan niin onnekas, mutta ihan selventääkseni asiaa minä ostin suurimman osan itse;) 
Nyt nämä kaunokaiset kyllä kaipaisivat kovasti ihan omaa vitriiniä jonne majoittua noiden jälkiruoka kulhojen kanssa. Mutta se vaatisi sitten pikkuisen isomman remontin..
Ensin pitäis repiä puuhella irti, jotta siihen mahtuisi se vitriini ja haaveilemani uusi pöytä, no mitä löytyy puuhellan alta? Ruma lattia tai luultavasti ei lattiaa lainkaan. Vaatii lattian uusimisen koko alakertaan jossa nelijöitä ainakin enemmän kun viis. Jos lähdet uusimaan koko alakerran lattian, olisiko viisaampaa laittaa samalla lattialämmitys? No todellakin. Miten sähkölämmitteisessä talossa se onnistuu, olisiko järkevämpää vaihtaa lämmitysmuotoa? No joo vitsi vitsi.. alkaa kuulkaa nyt mennä taas vähän överiksi tämä homma.
Mutta tässä näkee kuinka turhamainen ihminen voi olla.Tämä voi vaikka olla esimerkki siitä miten ei kannata käyttäytyä, tai ainakaan sanoa sitä ääneen.
Mutta saahan joskus olla? Ihan pikkuisen turhamainen, no okei ehkä vähän isosti turhamainen? Ihan joskus vaan..

 Kyllä kuulkaa naisella on oikeus omiin tunteisiin ja minen voi tässä nyt teille tunteettomaksi muuttua.

Se ei kuulkaa tämä minun vaaleanpunainen maailmani pyöri sillä tavoin että kaikki tykkäis vain kirkkaista laseista.

Se on sillä viissiin et minä olen välillä ärsyttävän turhamainen, rakastan kaikkea vaaleanpunaista, kaunista ja ihanan kallista. No niin huh huh kylläpä helpotti, sieltä se tuli, oikein rehellisesti..

Olen niin pahoillani kaikesta:)




lauantai 22. helmikuuta 2014

Kevyttä synkistelyä

Ei se aina elämä hymyillytä vaikka näinkin positiivinen kaveri olen.No vitsi vitsi, en mä oikeasti ole. Välillä iskee hirmu väsymys. Tänään ei aamusta huvittanut oikein mikään. Viime aikoina en muutenkaan ole oikein saanut itestäni mitään irti. Olisko sit ollut tuo perheessämme kyäillyt mahatauti, joka on vienyt kaikki ylimääräiset voiman rippeet.
 Taittaja on myös kiristänyt hermojani. Viikonlopuksi piti saada matskut katsotavaksi mutta ei ole näkynyt :(  Olen vähän sellainen kaikki mulle heti tyyppi, joten odottaminen on välillä hermoja raastavaa. No yritän nyt päästä tästä yli kun en voi tässä itse taittajaksi muuttua. 

Elämä kun ei tainnut pyöriä vain mun haluamisien ympärillä..vai pyöriskö sittenkin?
No ei pyöri ei..odottavan aika siis jatkuu.

Askartelu on myös ollut vähän jäissä joskus luovatauko on paikallaan ja sitä olen tässä ihan kiitettävästi viettänyt. Huone on siivottu ja järjestelty ja pari tilausta tehty. Eiköhän se siis tästä taas lähde. Tänään jo yhden kortin tein ja muutama kuva odottaa valmiina, toivoa siis on että askartelu alkaa taas maistua:)

Päivä kääntyi parempaan, milläpäs muullakaan kuin hyvällä ruualla. Kävimme Kalajoella Sandy Keltissä syömässä, ihana paikka ja hyvä ruoka ja parasta seuraa.

Ilta huipentuu rakkaan veljen ja veljen kihlatun iltakylään. Tv:stä tietty Putousta ja ei tiedä vaikka ens viikolla siellä vilahtaa jotain tuttua;) 

Kirja projekti nro. 2 kytee mielessä ja tänään yhdestä biisistä sain pienen ajatuksen, ehkä alan iltojen iloiksi sitä raapustella..koska Ulla muistutti minua että hän oli tämän ennustanut jo aikoja sitten..muistaakseni vuosi oli ehkä 2004. Ja oikeastaan Ulla olit oikeassa jo nyt;) Sä oletkin oikeassa aika monesti<3 Ennustaja:)

En mä nyt sit jaksanutkaan synkistellä vaikka ihan joitakin ilahduttaakseni ajattelinkin näin tehdä, hyvä alku oli jo mut loppu leves käsiin. 

Sitä paitsi mullahan on kaikki varsin hyvin, että ei ollutkaan varaa synkistellä. Jään odottamaan jos onni kääntyy huomenna..

Hilipati hippaa ja huomenna uudestaan paremmalla onnella..

Suurin niistä on rakkaus seinä

Pitkään haaveilemani ja toisten kodeissa ihailemani valokuvaseinä on nyt valmis.
Oikeataan meillä ei aikaisemmin ollut seinätilaa mihin tämä olisi sopinut, mutta kun yllätys yllätys siivouspäivä lähti lapasesta ja tavarat vaihtoi paikkaa, löytyi kaapin takaa sopiva seinä.
Kuvat ovat suhteellisen uusia, mutta joukkoon mahtuu muutama viime kesältä. Vielä muutama pikkukuva o tarrkoitus lisätä kun kehyksiä löytyy ja sittenhän näitä kuvia voi välillä vaihdella:)
Seinän nimi on tietty -suurin niistä on rakkaus ja rakkaitten kuvilla se on siis täytetty:)




torstai 20. helmikuuta 2014

Haaveilua ja kysymyksiä

Vapaa päivä ja edelleen mahatauti on pysynyt erossa minusta. Huokaus ja toivo ettei se minua löydä.Älä kerro että olen täällä..

Tänään olen haaveillut. Haaveilu on aika mukavaa. Kun sain askartelukirjani oman osuuden valmiiksi, moni kysyi mitä teen seuraavaksi? Kirjoitanko uuden kirjan?
Naureskelin että ehkäpä en kirjoja enää kirjoittele, koska en osaa kirjoittaa. Askartelukirjahan on ihan eri juttu, siinä tekstit ovat aika pieniä ja aihe on aika rajatttu.

Nyt olen viimeaikoina lukenut useita kirjoja pitkästä aikaa ja tätä blogia kirjoitellessa on syntynyt haave.
-Haluaisin kirjoittaa oikean kirjan.
 Hullua vai mitä? Todella epärealistinen haave, mutta saahan sitä haaveilla.

Lähinnä minua kiehtoo ajatus että voisiko oikeasti tällainen normi, ei lahjakas kirjoittaja, kirotusvirheiden mestari kirjoittaa kokonaisen kirjan? Onko mahdollista pitää tarina kasassa 200 sivua, kun välillä blogi postauskin hajoaa käsiin. Voisiko joku kertoa onko se mahdollista? Vaaditaanko oikeasti joku yliluonnollinen kyky vai onko oikeat kirjailijat ihan tavallisia ihmisiä.

Toisaalta sainhan tehtyä värityskirjankin ilman minkäänlaista taiteellista synnynnäistä lahjaa, niin että..

Mutta mistä sitten kirjoittaisin, pitäisi kenties keksiä jokin aihe. Mihinkään elämänkerta hommaan on hieman vaikea lähteä ilman varsinaista elämän tarinaa, eikä se muutenkaan sytytä.. Olisiko ideoita? 

Olen alkanut epäillä onko minulla kenties joku kriisi -kolmenkympin sellainen, vai mistä näitä hullutuksia pukkaa.. Mutta toisaalta jos tämä on minun kriisini, otan sen mieluusti vastaan, ainakin ennemmin kuin jonkun muun kriisin.
Oikeastaan pitkästä aikaa tunnen itseni varsin tasapainoiseksi. Minulla on hyvä olla itseni kanssa. Että voiko kriisi ollakin tasapainon löytäminen? 

Tänään muuten löysin lestinjokilehden tekstari palstalta mielenkiintoisen viestin..
"Älä toitota koko ajan miten onnellinen olet! Kyllä se onni vielä kääntyy! "-Peruspessimisti

Hetken ajattelin että joku on lähettänyt minulle viestin, heh heh.. Mietin vain onko toisen onni joltain toiselta pois? Miksi perus ajatus on ettei onnea saa kertoa? Kyllähän jokainen tietää ettei onni jatku ikuisesti, jokaisen elämässä on ollut ja tulee olemaan huonoja päiviä ja onni hakusessa. Mutta miksei hetkessä saisi olla onnellinen? Miksi pitää vaieta? Pitääköhän tässä itsekkin vähän alkaa synkistämään tekstejä, ettei tule väärin käsitystä?

No vitsi, vitsi. En ajatellut tuhlata aikaani miettimällä mitä kirjoitan. Eihän se minulta ole pois jos joku ei kestä näitä lukea ja kyllä minä uskon että se ongelma ei silloin ole minulla. Ja edelleen korostan että ihan vilpittömästi toivon muidenkin oman onnensa löytävän ja siitä nauttivan.

Jään nyt odottamaan että onni kääntyy jotta voin siten kirjoittaa oikein surkean tekstin itsestäni ja tehdä sillä jonkun onnelliseksi
 ;)

P.s tulipas aika monta kysymystä tähän postaukseen, että vastauksia odotellessa:)

tiistai 18. helmikuuta 2014

Toivo

"Minä haluan mennä katsomaan pellejä, minä haluan mennä hoitoon, miksen saa mennä hoitoon, minä haluan mennä katomaan eläimiä nyt, miksi tuo saa mennä kouluun, ei tätä muumia , minä haluan mehua, ei tätä paitaa?!?"
Itkua, tapelua, kiukuttelua ja vaatimuksia, niistä on tämä aamu tehty -lapseni ovat selvästi parantuneet.

Toivoa on myös että itse selviän vielä toistaiseksi ilman mahatautia. Kunnon yö unet ja muutama kuppi kahvia ja iloista sähköpostia. Toivoa on että kiukuttelusta huolimatta tästä tulee hyvä päivä:)

Olin jo aikaisemmin kirjoittanut tekstin asiakaspalvelusta mutta olin sen vahingossa poistanut ennen julkaisua, joten kirjoitan sen nyt uudelleen..

Asiakaspalvelu työ on todella antoisaa, mutta samalla myös toisinaan tuntee itsensä avuttomaksi. On paljon hetkiä jolloin oikeiden sanojen löytäminen on vaikeaa. En varsinaisesti vie töitä kotiin, mutta kohdatessani asiakkaan jonka elämä on kokenut kovan kolauksen, en voi olla viemättä ajattuksia kotiin.

Elämä on välillä niin julmaa. On äärettömän surullista nähdä elämänilon kadonneen, kyynelten täyttämät silmät, surun jättämättä jäljet, väsymyksen luhistaman kehon, itsensä kadottaneen ihmisen. Haluaisin luvata että jonain päivänä kaikki on paremmin, mutta mikä minä olen sitä lupaamaan? En voi, voin antaa toivoa, mutta luvata en voi, vaikka kuinka haluaisin.

Olen valmistunut kymmenen vuotta sitten ja asiakaspalvelu työtä on takana varmaan kaikkiaan 6 -vuotta samassa paikassa. Monta tarinaa, monen monta koskettavaa hetkeä, monta jaettua iloa ja surua. Liian monta surullista tarinaa, liian monta miksi kysymystä, liian monta surullista ihmistä.

Olen iloinen luottamuksesta ja rohkeudesta. Ei ole helppoa kertoa koskettavia asioita, myöntää olevansa katkera, myöntää surun murtaneen. Elämässä eteenpäin pääseminen vaatii että puhuu jollekkin, on se sitten terapeuti, ystävä, äiti tai vaikka kampaaja. On vain tärkeää saada puhua. Suosittelen myös jokaiselle kirjoittamista, sitä kautta on myös helppo purkaa möykkyjä sisältä ja jos ei ole rohkeutta puhua on helpompi kirjoittaa. Puhu tai kirjoita kunhan jollain tavalla purat itseäsi, etkä anna möykyn kasvaa liian suureksi purettavaksi.

Työssäni saan jakaa myös monia iloisia uutisia ja se onkin huomattavasti helpompaa. On helppo olla onnellinen toisen puolesta, varsinkin suunnattoman onnelliseksi minut tekee kun joku suuren surun kohdannut löytää elämänilon uudelleen. 

Minulle työllä ja kohtaamillani ihmisillä on todella suuri merkitys. Vaikka välillä tunnen itseni avuttomaksi on kuitenkin ihana huomata että joskus pienellä asialla voi olla suuri merkitys. Eräs useita vuosia asiakkaana käynyt ihminen jonka elämä on olut todella vaikeaa on erityisesti jäänyt mieleen, viimeksi tavatessamme näin väsneillä kasvoilla hymyn ja sanalla kiitos oli oikea merkitys. Hän oli edes hetken onnellinen.Vaikka surua en voi pois viedä, en kenenkään elämän suuntaa muuttaa, en ketään parantaa, mutta jos edes jotain voin antaa edes pienen hetken - olen onnellinen, minä olen palkkani työstäni saanut.

Rakastan työtäni ja jokaisessa työpäivässä on aina jotain mikä koskettaa. Olen onnellinen että saan työtäni tehdä ja kiitollinen luottamuksesta.

Voi kumpa voisin vain enemmän auttaa.  Voi kumpa voisin tarttua surulliseen, väsyneeseen käteen ja luvata että jonain päivänä aurinko laskee säteensä jälleen kasvoillesi ja kuivaa kyyneleet. Voi kumpa pienen hymyn vielä näkisin kasvoillasi, ja näkisin että sinä selvisit.

Älä menetä toivoa.


maanantai 17. helmikuuta 2014

Masentava vai jänittävä maanantai?

Joskus ajattelin että maanantai on hirmu masentava päivä, mutta ei se oikeastaan ole. Tänään oli harvinainen maanantai kun meillä oli vapaapäivä, yleensä olen aina maanantaisin töissä. Toki vapaapäivät sisältävät aina pientä ohjelmaa puheterapia, kauppa, neuvola jne. Että oikeinkin sähäkkä päivä. 

Tänään oli keskimmäisen pörröpään neuvola, jota jännitimme hieman. Mutta hän yllätti kyllä ihan täysin, kaikki kuusi vuotiaiden tehtävät meni niin hienosti, että minä vain pyörittelin silmiäni että mitä ihmettä. 
Keskimmäisellä pörröpäällä siis suurin ongelma on epäselvä puhe mutta muuten hänellä on sitten muita vahvuuksia, kuten ihan loistava kyky tulla toimeen ihmisten kanssa ja ihan mielettömän hyvä keskittymiskyky.
Johtunee kenties kaikisata terapioista missä hän käy. Jopa rokotus, jonka äiti oli kokonaan unohtanut, onnistui ilman itkua.. lasten ohjelmat vain puhelimesta pyörimään ja hän keskittyi siihen, jolloin suurin pelko unohtui. Koskettavan ihanaa huomata kuinka lapsi kasvaa ja kehittyy ja taidot karttuvat. Enää tuleva esikoulu ei jännitä niin paljon äitiä:) 

On muuten mielenkiintoista kun kaikki lapset ovat hyvin erilaisia ja huomata kuinka myös vanhempien odotukset ja pelot ovat jokaisen kohdalla hyvin erilaisia. Välillä se on pirun raskasta ja välillä taas niin mielettömän palkitsevaa.

Tämä ei niin masentava maanantai sai illalla vähän erilaisen lopun.. Lapset lähti mummolle kylään ja samantien heittäydyin isoimman pörröpään kainaloon ja otettiin kevyet parin tunnin päikkärit. Heräsimme puoli kahdeksan puhelin soittoon että keskimmäinen lapsi oksentaa. Hän oksentaa yleensä helposti ja ajattelimme että se on ohi menevää.

Nyt sohvan molemmissa päissä makaa oksennustauti potilas ja pyykkikone laulaa ja se saa varautua laulamaan aika kauan. Minä olen rakentanut lattialle itselleni ja koiralle majan, jossa päivystän kuppi ojossa, varmistaakseni etten saa oksennusta niskaan. 

Reipas kuukausi sitten olisin ollut tässä tilanteessa varmaan hieman eri mielentilassa.. Mutta uskomatonta mutta totta näen tässäkin valoisen puolen. Huomenna mieheni "pystyy" olemaan (tähän väliin yksi oksennus) töistä pois koska tiistai on viikon helpoin päivä..no helpoin ja helpoin. Keskiviikon pystymme myös sumplimaan suht kivuttomasti. Ainoastaan minua surettaa päiväkodissa keskiviikkona vierailevat pellet Niilo ja Nelli -harmittaa kyllä kovasti, jos tytöt ei pääse niitä katsomaan. Mutta vielä on toivoa jäljellä että tämä menee nopeasti ohi. Kahden yrittäjän arjessa tällaisien asioiden järjestyminen kivuttomasti on yhtä juhlaa.

Yhdeksän vuoden työkokemuksella äitinä olosta on myös hioutunut loistava selviytymis suunnitelma näitä hetkiä varten. Illalla järjestelimme pyykkikoneen, kuivausrummun ja pyykkitelineet valmiiksi taistelemaan likaista pyykkiä vastaan. Kiitän myös itseäni loistavasta valinnasta, ikean 300€ sohva jossa on vaihdettavat päälliset on tällä hetkellä aika loistava keksintö. Olen nyt vuorannut sen erinäisillä peitoilla lakanoilla ja pyyhkeillä, jotta vahingon sattuessa kuorin vain yhden kerroksen pois ja matka voi jatkua. Myös lastensänkyjen petarit saavat erityis kiitosta olemassa olostaan. Hienoa on myös huomata miten meitä tämän kaiken keskellä edelleen hymyilytti kun kuppeja ojentelimme vuoron perään oksentaville lapsille. Sitäpaitsi tämä tauti on ensi viikkoon mennessä selätetty ja elämä jatkuu, eikä minun tarvitse kuitenkaan pelätä kenenkään hengen puolesta, suurin pelkoni luultavasti ensi yönä on saanko oksennusta päälleni.. ehkäpä siirrän patjaani hieman kauemmaksi.Olen myös erityis onnellinen niistä kahdentunnin päiväunista ehkä niiden voimalla jaksan myös huomisen työpäivän. 


Tämmöistähän tämä normi lapsiperheen elämä on, suurimpia jännitys numeroita on kuka oksentaa seuraavaksi ja mihin. Itse yrittäjänä olen laskenut hyvinkin tarkasti milloin mminulla on aikaa sairastaa, torstai on minun päiväni;) Mutta siinäpäs onkin minulle jännitystä kerrakseen. Näihin tunnelmiin ja kuviin.. Voittte kuvitella kuvan jossa sohvalla makaa molemmissa päissä pörröinen pää, kalpeilla kasvoilla varustettuna, kuppi kainalossa, umpi unessa.


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Väsynyt mutta onnellinen

Tasan kuukausi sitten avasin tämän blogin. Kuukauden olen elänyt hieman erilaista elämää, koskettavaa elämää. 4000 kävijää 19:sta lukijaa ja 20:ntä tekstiä mahtuu kuukauteen. Mieheni sanoja lainaten - väsynyt mutta onnellinen. Väsynyt lähinnä arjen kiireistä mutta kuukaudesa olen oppinut olemaan joka päivä onnellinen ja katsonut elämää uusin silmin.

Jossain vaiheessa elämäni oli selviytymistä, joka päivä huomasin ajattelevani että kun tästä päivästä selviän ja sama toistui lähes joka päivä. Sanoin tekeväni kaikkea sitten kun minulla on aikaa, ehkä sitten eläkkeellä.
Mitä jos sitä aikaa ei tulekkaan? Koskaan ei voi tietää huomisesta..siispä elän nyt tätä päivää ajattelen päiväni uutena ihanana kokemuksena, nautin hetkestä ja huonostakin päivästä etsin jotain hyvää.
Tähän postaukseen sopiikin loistavasti, ihanalta ystävältä saatu ystävänpäivä lahja..kahvilla täytettynä tällä kupilla kun aloittaa aamun, heti aamusta pääsee elämän tarkoitukseen kiinni.



Mikä sitten tekee minut onnelliseksi arjessa?
Aamu on ihana aloittaa kun kahvi on valmiiksi keitettynä pannussa, niinkin pieni asia mutta minun aamu alkaa paljon paremmin kun saan välittömästi kupin kahvia.
Onnellisen aamun tekee myös pesistään mönkivät pörröpäät. Varsinkin viikonloppuisin kun saa herätä milloin haluaa ovat pörröpäät hyvällä tuulella. Viikolla kun vanhimman pörröpään saa joka aamu väkisin vetää sängystä ylös, onni on vähän kauempana.
Onnelliseksi minut tekee myös työpäivinä se kun saan viedä lapset maailman ihanimpaan hoitopaikkaan ja itse saan mennä lepäämään omaan "päivähoitopaikkaani". On todella onnekasta että saa tehdä työtä jota rakastaa ja huippu hyvässä paikassa, huippujen työkavereiden kanssa.
Olen onnellinen myös ihanista asiakkaista, ilman heitä työni ei olisi läheskään yhtä antoisaa. Nyt en tarkoita rahaa vaan antoisia hetkiä, keskusteluja, onnistumisia ja luottamusta molemmin puolin.
Vaikka työstäni pidän on myös ihana illalla päästä kotiin ja onnelliseksi minut tekee se että minun ei tarvitse koskaan tulla tyhjään kotiin vaan pörröpäät x4 ja pörröinen koira odottavat minua. Mieheni tekee minut vielä super onnelliseksi, koska koskaan en palaa sotkuiseen kotiin ja aina minua odottaa myös ruoka.
Vaikka päivä olisi kuinka kiireinen kysymme joka päivä toisiltamme miten päivä on mennyt, pieni asia mutta suuri merkitys. Pitkän päivän kohokohta on myös kun saamme lapset nukkumaan ja on hetki aikaa olla yhdessä, istumme vierekkäisissä nojatuoleissa ja molemmat tekevät yleensä omia juttuja mutta onnelliseksi minut tekee se että tiedän että toinen on siinä, eikä katoa mihinkään.
Hampaidenpesu on myös meidän parisuhteessa onnenhetki. Yleensä pesemme hampaat samaan aikaan ja tuijottelemme toisiamme peilin kautta ja irvistelemme vaahtoisilla suilla.. Elämämme suuret päätökset on myös tehty hampaita harjatessa -talon osto, naimisiin meno ja lapsien hankkimis keskustelut olemme suorittaneet hammasharja suussa.
Vapaa päivinä minut tekee onnelliseksi yhdeksän kahvi mieheni kanssa, ja onnellinen olen myös mahdollisuudesta että saan olla kotona lasten kanssa. Vaikka vapaapäivät on yleensä kiireisiä ja raskaampia kuin työpäivät on ne kuitenkin parasta arkea kaiken kaaoksen keskellä. Vapaapäivinä onni suosii minua myös joskus päikkäreillä. Joskus on myös aikaa ottaa maraton puhelu ystävälle, lähettää viesti toiselle tai jos onni oikein suosii joku ihana ystävä piipahtaa kylään. Vapaapäivinä on myös onni omistaa dvd laitteet ja i padit joilla lapset viihtyy hetken tappelematta ja minulla on joskus aikaa tehdä jotain. Onnelliseksi minut tekee myös lasi viiniä illan hämärässä. Hetki vain olla tekemättä mitään. Ja illalla kun päänsä painaa tyynyyn ja on kainalo mihin käpertyä, kaikki hyvin ja tietää että kodissa asuu suurin niistä -rakkaus.

Olen elämäni onnellisin nainen.

p.s Onnelliseksi minut tekee myös jokainen kävijä, lukija ja kommentti<3


perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän kosketus

Kuuletko pienen tasaisen sykkeen, tunnetko lämmön lähelläsi, huomaatko kädet jotka tarttuvat kaulaasi se olen minä - ystäväsi<3 

Tänä vuonna(kin) minun ystävänpäivä postini on vielä matkalla..mutta mun rakkaimmat ystävät te tiedätte että se tulee vielä perille..

Tämän päivän ehdoton kosketus oli rakas supermies kaikista kovin mies kummituspoikani Remus<3 työpäivästäni löytyi puolentunnin rako tälle ihanalle pikku miehelle tai oikeastaan kävin tapaamassa rakkaista rakkainta ystävääni mutta Remus on vaan niin pelimies että huh huh..

Voi kumpa voisinkin kertoa edes osan tuon supermiehen tarinaa, mutta se tarina on niin pitkä ja siinä tarinassa on niin monta asiaa joita en osaisi oikeassa järjestyksessä kertoa. Toisekseen minä en ole myöskään oikea ihminen sitä tarinaa kertomaan.

Oman tarinani hänestä voin kuitenkin kertoa..

Se päivä kun tämä pieni mies syntyi, oli varmasti sen syksyn kaikista tuulisin päivä koska olen varma että sen tuulen mukana tuohon pieneen mieheen kulki mielettömän isomäärä taikavoimaa. En tiedä mistä tuulesta kaikki huonotuuri lennähti, mutta edes se ei tuon pienen miehen taistelutahtoa kaatanut.
Sitähän ei kaatanut mikään.

Monen monta puhelua, monen monta nieltyä kyyneltä, niin monta ajatusta ja sydäntä särkevää hetkeä. Tiedän kuinka odotettu tuo pieni ihmeellinen mies oli, tiedän kuinka rakkaudella hänet oli rakennettu.

Tuhansia Miksi kysymyksiä?

Mutta joka ikisestä vuoristoradan alamäestä ja mutkasta tuo pieni ihmemies kipusi ylös. Kokonainen vuosi sitä vuoristorataa mentiin hiton lujaa suurimmaksi osaksi alaspäin, pieni pinnistys ylöspäin ja taas pienen suoran jälkeen uusi mäki.

Muistan kuinka ensimmäisen kerran kohtasin tuon pienen miehen, letkujen, piipittävien koneiden seasta näkyi pieni mies jolla on aina erityis paikka minun sydämessä.

Tänään tuo pieni kaksi ja puolivuotias pörröpää laittoi silmät kieroon ja matki apinaa, kikatti hillittömästi ja teki kaikenlaiset kevätjuhla liikkeet viihdyttääkseen minua. Olin tukehtua pullaan, tiedä sitten naurusta vai onnesta.. Minä olen vain niin onnellinen tuosta kummipojasta joka on opettanut minulle elämästä niin paljon, koskettaut monen monituista kertaa ja tuon pienen miehen hymy on parasta mitä voin ystävänpäivänä saada.

Toivon että se samainen taikavoimatuuli on ollut mukana myös pienistä pienimpien kaksospoikien syntymäpäivänä, toivon että muutaman vuoden päästä nuokin pojat laittavat silmät vinkkuraan ja esittävät apinaa vailla huolta huomisesta, kikattavat ja tekevät pikku kepposia -minä niin toivon että tuo Remuksen kaltainen taisteluntahto asuu noissa pienissä ihmeissä.

Ystävänpäivääni mahtui myös monta ihanaa ystävänpäivä yllätystä ja jokainen lämmitti mieltä, olenko todella ansainnut niin monta ihan mielettömän ihanaa ja rakasta ystävää<3 Kiitos ystäväiseni.

torstai 13. helmikuuta 2014

Parisuhteen rakennusta

Kiitos kaikista ihanista kommenteista<3 Ihana kuulla jos edes jollakin on samoja ajatuksia ja edes jotain olen koskettanut, tai saanut ajattelemaan asioita uudesta vinkkelistä.

Viime aikoina olen miettinyt paljon hyvää parisuhdetta. Olen kohdannut paljon ihmisiä jotka ovat eronneet tai kuullut että nekin ja nekin ovat eronneet. Kenenkään ihmisen parisuhteesta en voi tietää, mutta eroaminen saa minut surulliseksi. En todellakaan toivo että kukaan tuhlaa elämäänsä huonossa parisuhteessa, tai parisuhteessa jota ei todellisuudessa ole. 

Eihän se "täydellisessäkään" parisuhteessa aina yhtä juhlaa ole. Ja parisuhteita on varmasti monenlaisia, eikä yhtä oikeanlaista parisuhdetta olekkaan, tärkeintä on että ollaan onnellisia. Ja vaikka välilä olisi vaikeaa, ei ensimmäinen ajatus ole että laitetaan lusikat jakoon.

On ehkä eroamistakin surullisempaa että elää elämänsä huonossa parisuhteessa. Pelkästään lapsien takia ei mielestäni kannata olla yhdessä, vaikka ne kaikista tärkeimmät siinä tilanteessa onkin. Kyllä lapsikin vaistoaa ettei kaikki ole kunossa ja jatkuvan riitelyn kuunteleminen ei tee kenellekkään hyvää. Hattua nostan ihmisille jotka jaksavat pyörittää huonosta parisuhteesta huolimatta yhteistä arkea. Minusta siihen ei olisi. Jos joskus on jotain pikku hässäkkää, lähinnä rouvan hormoonit on vinksallaan tai lääkitys ei ole kohdallaan, päiväkin huonoissa väleissä on todella ahdistavaa. Onneksi olen päättänyt etten viitsi toivon mukaan jäljellä olevasta 70:stä vuodesta tuhlata yhteistä aikaa riitelyyn turhasta. No okei välillä saatan pikkuisen osoittaa mieltäni, mutta sitä ei lasketa, koska naisen mieli on niin mutkikas asia;)

Eilen mietimme leikkimielisesti tilannetta että eroaisimme ja pitäisi löytää uusi ihminen johon tutustua ja tutustuttaa lapset jne. Ensimmäinen ajatus oli hirveä ahdistus ja että minä oksennan pelkästä ajatuksestakin, uskomatonta miten voi päästä sellaiseen tunteeseen vain ajatuksenvoimalla. Minä en jaksaisi rakentaa uutta parisuhdetta, en jakaa itseäni kellekkään muulle, en kestäisi että joku muu olisi lapsilleni "äiti", en todellakaan.  Jos toiselle meistä jotain sattuisi, asia on tietenkin toinen, mutta olemme sopineet ettei Aleksi kuole ennen minua, kun mä en osaa vaihtaa lamppua, kun ne on niin korkealla. Ja toisekseen minä en selviäisi yksin. On paljon asioita mitkä on meillä miesten hommia, mutta vielä ei ole löytynyt hommaa jotka olisi naisten hommia. On vain miesten hommat ja yhteiset hommat;) 

Itselleni hyvä parisuhde on erittäin tärkeä, huononakin päivänä tieto siitä että on käsi johon tarttua, kainalo johon käpertyä, ihminen jolle puhua on minulle elintärkeää. Uskon myös että rakkauden täyteinen koti antaa lapsille hyvän ja turvallisen kodin kasvaa.

Mietin miten hyvästä parisuhteesta tulee huono parisuhde? Ajautuvatko ihmiset vain erilleen, voiko tunne kadota vuosien jälkeen, muuttuko suhde lasten myötä? Mitä rakkaudelle tapahtuu? Voiko se kadota?Miksi toinen haluaa satuttaa toista?

En tiedä. Koska me emme koskaan ole olleet kahden, oikeastaan se on suhteemme pelastus. Jos olisimme olleet kahdestaan, olisi elämä ollut varmasti helpompaa ja siksi myös helpompi hajottaa. Itselleni äitiys on ollut todellinen kasvatus. Itsekkyydestä suurimman osan on saanut tunkea syvälle syvälle varaston laatikkoon, ja vaikeiden hetkien ratkaisu on ollut löydyttävä jostain muusta kuin lusikoiden jakamisesta. Sekin on kokeiltu toki kerran mutta hyvin nopeasti ne lusikat löysivät jälleen toisensa. Nyt niitä ei erota mikään. Parisuhteemme juuret on nyt niin vahvat että vaikka tuli millainen myrsky tiedän että nämä juuret eivät anna periksi.

Miksi toisten juuret sitten myrskyssä katkeavat? Ehkä ne ei ole koskaan juurtunu kunnolla, ehkä ne on ajan saatossa haurastuneet tai ehkä juuret eivät jaksa liian painavaa runkoa pitää pystyssä. Tai kenties jossain vaiheessa yhteisten juurten runko onkin alkanut kasvaa kahteen eri suuntaan. Kenties toinen puu on tullut liian liki ja jossain vaiheessa on oksat tosen puun oksien kanssa kohdanneet. Mutta mitä tapahtuu pesälle joka puun oksille on rakennettu, johon poikaset ovat jo kotiutuneet? 

Toivottavasti kaksi erkanevaa puuta pitävät kuitenkin huolen ettei pesä putoa.

Hyvä parisuhde koostuu muuten loppuviimein hyvin hyvin pienistä asioista.. se ei ole vaikeaa mutta se vaatii kaksi. Ihmiset on erillaisia eikä kaikille sovi samanlainen tyyli, mutta uskon että kuka tahansa voi löytää oman parisuhteen pienet asiat joilla rakennetaan suuri kokonaisuus.

Muutama vinkki.

Pitäkää juurista huolta yhdessä, antakaa niille rakkautta ja ravintoa. Älkää antako runkojen kasvaa erisuuntiin, kasvakaa yhdessä. Älkää päästäkö muita puita kasvamaan liian lähelle. Älkääkä kurkistako toiseen metsään jos haluatte omaa puuta kasvattaa. Jos sinulla on jo hyvä taimi alullaan ei toisen metsän puut varmasti ole parempia, keskity siis oman puun kasvatukseen huolella. Kun rakennatte puuhunne pesän, tehkää se huolella ja muistakaa että pesä ja poikaset vaativat vahvat juuret ja vain juurista holehtimalla pesä pysyy puussa. Uskon myös että kun jonain päivänä linnuut lentävät pesästä puu kestää senkin jos vain olette muistaneet siitä pitää huolta linnunpoikasten huolehtimesen ohessa. Vaikka kasvatatte yhteistä puuta, älkää koskaan unohtako hoitaa omia juuria, yhteiset juuret vaativat että omat juuret on kunnossa.

Mutta mitä jos juuret on haperot, runko kasvaa eri suuntiin tai latva on liian raskas. Jos puu on huono eikä oikeasti kasvattaminen onnistu enää. Älä tuhlaa aikaa erkanevaan puuhun jonka oksat pieksävät jatkuvassa myrskyssä sinun runkoasi. Älä anna erkanevan rungon sahata sinun runkoasi.

Suuren puun jolla on vahvat juuret  ravinteeksi tarvitaan luottamusta, läheisyyttä, toisen arvostamista, aikaa. Ja kaikista suurin ravinteista on Rakkaus.


keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Miksi kirjoitan tätä?

Luin koko blogin läpi, mietiskellen mitä olen kirjoittanut..(paljon kirotusvirheitä ainakin) Osasta teksteistä näin jälkikäteen hämmenyin itsekkin.. Ihan täysin en ole voinut "päiväkirjaani" täyttää päivittäin, enkä ihan jokaista kosketusta kirjoittaa mitkä olisin halunnut, mutta aika monta kuitenkin:)
Paljon tekstiä mahtuu alle kuukauteen ja aika monta kävijää, huikean monta. Olen oikeastaan hyvikin hämmentynyt määrästä ja paljon olen saanut kiitosta blogin rehellisyydestä, erilaisuudesta ja kosketuksesta. 

Mietein jälleen kerran miksi teen tätä, tai mitä joku muu ajattelee tästä.Uskon että moni ymmärtää blogiani, mutta epäilen myös että ärsytän myös joitakin.. kritiikki on myös terevetullutta ja kommentit muutenkin. Ritvalle <3 

Hetken mietein teenkö tätä siksi että olen huomionhakuinen, itsekäs, haluanko leuhkia sillä mitä minulla on ja jota jollain muulla ei ole? Haluanko että ihminen jolla ei ole täydellistä parisuhdetta tuntee kateutta minua kohtaan? Haluanko näyttää jollekkin että minusta on tullut jotain parempaa kuin joku muu? Haluanko hehkuttaa kultalusikkaa, jonka vihdoinkin olen suuhuni laittanut? Haluanko todistella jollekkin että minulla menee hyvin? Mitä minä tällä haluan?

Miksi kirjoitan?

Todelliset tarkoitus peräni ovat jotain ihan muuta.. minulla ei ole tarvetta todistaa kellekkään mitään mitä olen tai en ole. Minä olen minä ja olen juuri sellainen kuin olen. En ole täydellinen, en lähelläkään.. välillä olen hyvinkin itsekäs,ärsyttävä, kiukkuinen, pidän huomiosta silloin kun se minulle sopii, en siis halua olla varsinaisesti esillä, mutta jos joskus siihen puolivahingossa ajaudun pidän siitä. Oikeasti olen jopa hieman ujo, uudet asiat, paikat, ihmiset ja tilanteet pelottavat minua. Ja jos joku kasvotusten kommentoi tätä blogia, häkellyn ja tunnen ehkä jopa häpeää..koska kirjoitan tänne juuri mitä ajattelen, välillä miettimättä vähääkään ja ihan omalla nimellä.. olisiko viisaampaa ollut naamioitua nimimerkin taakse?Ehkä olisi ollut helpompaa, mutta olen sitä mieltä että jos kirjoitan omia ajatuksia ei se luo kovin rehellistä kuvaa jos kätken ne nimimerkin taakse. Jaahas ja taas lähti teksti väärille raiteille.. takaisin aiheeseen .. Minun tarkoitukseni ei siis ole pahoittaa kenenkään mieltä, ei leuhkia siitä mitä minulla on tai esittää muuta kuin olen. Vilpitön tarkoitukseni on jakaa blogin nimen mukaisesti kosketuksia, toivon että voin koskettaa jotain muutakin omilla kosketuksilla, toivon että edes joku muukin oppii näkemään elämän onnellisen puolen, nauttimaan siitä, arvostamaan sitä mitä on ja käyttämään energiansa ennemmin hyvään kuin pahaan. Toivon että joku muukin uskaltaa olla rehellisesti onnellinen. Jos edes joskus jonkun silmät saan hetkeksi auki tai tuntemaan sydämessä lämmön, pienen hymyn pilkahduksen huulilla, kosketuksen jossakin muodossa..olen tavoitteeni täyttänyt. Kun oikein tarkasti katsoo huonoakin päivää, jokaisessa päivässä on kuitenkin jotain koskettavaa. Se voi olla jotai hyvin pientä, mutta kun näet sen se muuttuu suuremmaksi, ja suuremmaksi. Toivon vilpittömästi että jokainen löytää oman onnensa ja jokainen joka on se jo löytänyt osaa arvostaa sitä.


sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ihastuttavat ja välillä vihastuttavat pörröpäät

Silitän pörröistä tukkaa ja asettelen pehmoisen pupun pieneen kainaloon, tarkistan vielä että peitto on hyvin. Ylempään sänkyyn vilkaisen vielä - keskimmäinen pörröpää on jo matkalla vaaleanpunaisille prinsessa maille. Huikkaan vielä hyvät yöt vanhimmalle pörröpäälle. Huokaisen taas on päivä pulkassa.

Nuo niin valtavan ihastuttavat ja välillä hyvinkin vihastuttavat pörröpäät, minun pikku lintuset. Välillä tuntuu että pesä käy ahtaaksi ja välillä painan pörröpäät siipieni suojaan ja toivon etteivät ne koskaan lentäisi pois pesästä kohti pahaa maailmaa.

Olen niin onnekas kun pesässäni on kolme niin erillaista poikasta, jokaisella on omat vahvuudet ja heikkoudet, jokainen on räpiköinyt jo hyvän aikaa pesän reunalla ja joskus on jo varovaisesti kokeiltu siipiä. Vanhin poikanen jo uskaltaa lentää yksin vähän kauemmas pesästä, keskimmäinen on herkin mutta silti rohkein lentäjä vaikka lentotaidossa on vielä hiomista ja tuo pienin utelias kurkistelee vielä reunalta ja ihmettelee tätä suuren suurta maialmaa, epäillen ja kyseenalaistaen kaiken. Jokaisen lauseeseen saa vastauksen Miksi? 

Pikkuisin lintu rakensi kanssani keskospoikien kortteja perjantaina, voi tuota pikkuisen ihmetystä ja kuvien ihailua. Kun leikkasin kuvia korttiin, hän raivostui, älä ota mun kuvia ne on mun tärkeitä..

Tänään tuo väsynyt pikkulintu löysi oman pupunsa lattialta ja otti kainaloon, mieteimme onkohan Antti ja Pekkakin ottaneet puput viereensä..( lähetimme heille samanlaiset)
varmaankin sanoi pieni suu.. Missä ne nukkuu? Sairaalassako?Miksi ne on sairaalassa? No kun ne on syntynyt liian aikaisin. Miksi liian aikaisin? No en tiedä, ne oli varmaan niin uteliaita. Kuka niitä sitten hoitaa? Ai onko se täti tyttö vai poika? Niin tietysti niitten äiti ja isi.. Onko niillä taulu kotona? Mikä taulu? No sellainen vauvan kuva? en tiedä, ei varmaan.. Niin ei varmaan vielä ole. Onko ne paketissa? Ai mitkä? No ne Antti ja Pekka, onko niissä teippiä? No vähän on. Miksi? Selitin jotain.. Sattuuko se jos mitataan kainalosta? Ai kuumettako? Niin kuumetta. Ei varmaan satu. Laitetaanko niille piikkejä? No varmaan välillä laitetaan. Aí suuhunko?Miksi? No välillä täytyy, mutta ei varmaan suuhun. Niin varmaan täytyy. Tässä vaiheessa totean ettei kysymys virta lopu koskaan, joten sanon ettö nyt on aika alkaa nukkua, Antti ja Pekkakin varmaan nukkuu jo. Hyvää yötä linnunpoika, äiti sua rakastaa. Niin minäkin rakastan sua näin paljon. Pidä kädestä, hyvää yötä visertää pieni suu.Ja kun silmät painuvat kiinni, on näky kauneinta mitä tiedän, oma linnunpoika onnellisena untenmailla vailla huolen häivää.

Nämä hetket saa minut unohtamaan päivän raskaat hetket, kun jokainen poikanen haluaan osansa pesästä ja jokainen taistelee paikastaan lakkaamatta. Jokainen poikanen haluaa oman huomionsa vanhemmilta ja välillä ei vaan aika tahdo riittää kaikkeen vaikka kuinka tahtoisi. Toisaalta omasta paikasta puoliensa pitäminenhän on hyvä taito mutta se jatkuva kinastelu omasta paikasta on vaan välillä niin raskasta. Mutta jokaisen poikasen on vain haettava paikkansa niin pesässä kuin laumassa ja vanhempien silmien alla. 

Tällä hetkellä poikaset ovat ehkä parhaimmassa iässä. Yksi on jo tarpeeksi suuri olemaan hetkittäin yksin, lentämään joka päivä hitusen pidemmälle. Keskimmäinen on vielä pieni mutta samalla lentotaidot harjaantuvat kohisten. Ja tämä pieninkin on jo niin iso että välillä voi emo ummistaa silmänsä ja ottaa pienet päivänokoset ilman että pelkää koko pesän hajoavan sillä välin. Jokainen poikanen osaa jo paljon asioita ihan itse, eikä emon tarvitse ihan joka asiaan puuttua. Mutta vaikka poikaset kasvavat, ne ovat vielä tiukasti siipien suojassa, ihan lähellä vielä suurimmaksi osaksi pesässä. Tiedän että jonain päivänä lentoharjoitukset muuttuvat vakaammaksi lentämiseksi kohti suurta ihastuttavaa mutta samalla niin pelottavaa maailmaa, niin kauas ettei siipeni suojaa.

Nyt poikasten murheet ovat vielä aika pieniä, päivä päivältä mitä kauemmas siivet kantavat ne muuttuvat suuremmiksi. Nautin siis tästä hetkestä  ja pidän poikaset tiukasti siipien suojassa vielä hetken vaikka välillä pesän tunnelma saa emon nykkimään sulkiaan ja raakkumaan hermostuneena.. tämä hetki ei koskaan palaa, se on tässä ja nyt.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Perhe matkalla

Viikonloppu vapaa ja koko perheellä pikku irtiotto arjesta. Ei tosin kovin kauas mutta peräkontin tilavuudesta tai oikeammin sen puutteesta päätellen olisi voinut kuvitella että ollaan lähdetty oikein ajan kans jonnekkin kauemmaskin. Totuus oli 40km matka appivanhempien kaupunkiasuntoon ja kokonainen yksi yö.. mutta kuten aikaisemmin kerroin jo parisuhde lomastani ja 24 h poissa olosta kotoa se sama toimii myös koko perheellä. Tuntuu kuin olisi pidempäänkin ollut pois. 

Uskomatonta kuinka pienet pörröpäät odottivat tätä retkeä kuin kuuta nousevaa, hoidossa oli alku viikosta jo kerrottu mitä kaikkea me siellä tehdään ja joka ilta nukkumaan mennessä pörröpäät kyselivät montako yötä vielä. Perjentaina starttasimme viiden hujakoilla matkaan, syömistä, pikku shoppailua, saunaa ja ihmettelyä kerrostalon ikkunasta ja elämyksiä hississä. Ei vaadi älyttömiä että saadaan ajatukset katoamaan arjesta. Ollaan vain -yhdessä.

Koko ajan pienin pörröpää hoki joko ollaan kokkolassa, millon mennään sinne kokkolaan? Ja vaikka kuinka yritimme selittää että ollaan kokkolassa, se ei hänelle sopinut. Oltiin perillä vasta illalla kun saavuimme appivanhempien kaupunkiasunnolle.

Kunnon yöunet ja rauhallinen aamu, no mikä nyt on sitten rauhallista.. no ei ollut kiire minnekkään. Siitä sit aamupäivästä hissillä alas ja ta daa.. perillä ollaan kaupungin keskustassa. Kun asuu kymmenen kilometrin päässä keskustasta on se aika hauskaa hetkellisesti majailla ihan ydinkeskustassa. Siinä pyöriskelimme päivän ja iltapäivällä odotettu hetki pienimmän pörröpään ensimmäinen retki eläkuviin. Onneli ja Anneli oli ihastuttava elokuva jossa aikuinenkin viihtyi ihmetellessä kaikkea söpöä. No joo ihan ei putkeen mennyt pienimmän pörröpään ihka ensimmäinen elokuva retki, vartin jälkeen hän tyytyväisenä nukkui koko loppu elokuvan, että se siitä 9€: n elämyksestä;) muu perhe onneksi pysyi hereillä ja nautti matkasta Onnelin ja Annelin maailmaan.

Illalla meidän pienessä punkassa kylpi vieretysten Onneli ja Anneli.

Nyt Onnelit ja Annelit on untenmailla ja blogit päivitetty, eli tartun isoimman pörröpään käteen ja nautin yhteisestä hetkestä jota säestää taas pyykinpesukoneen hiljainen hurina- KoTi<3 

torstai 6. helmikuuta 2014

Taikavoimaa pikkuisille.

Miten voi jollakin olla niin pieni pää, miten voi olla olemassa jotain niin pientä, että luultavasti kahvikupin kokoinen pipo on liian suuri. Nämä veljeni tekemät pipo saapuivat maanantaina postista, olen ihaillut niitä monta pävää, sovittanut pienelle nukelle ja ihmetellyt. Pian nämä matkaavat uuteen kotiin ja toivon mukaan ovat sopivia jonain päivänä:) Toivon niin kovin että jonain päivänä nuo pienet ihmeet voivat ihmetellä näitä pipoja että ovatko ne joskus todellakin mahtuneet näille pojille. Toivon niin kovin että se päivä koittaa. Edelleen aamu alkaa ystäväni blogilla, se on kuin aamun avaus, toisinaan päivän avaus tai illan lopetus, riippuen kuinka ystävän voimat riittävät blogin päivitykseen. 
Tänään lähetän erityisen pyynnön 

Anna tuulen kuljettaa taikavoima hippusia, 
suojelusenkeleiden suojata noita pieniä ihmeitä,
anna rohkeutta,
lähetä voimaa vanhemmille.
Pidä huolta.




lauantai 1. helmikuuta 2014

Kosketus mun rakkaille ystäville

Millainen on oikea ystävä? 

Minulle se on sellainen jonka tiedän aina olevan siellä jossain, vaikka emme näkisikään. Tiedän että ystävä on ja pysyy vaikka matka välillä on pitkä tai aika vain katoaa emmekä näe. Voin luottaa ystäviini ja tiedän että jos joskus tarvin jotain on ystäväni aina käytetävissä. Ystävyyteen ei kuulu kateus, katkeruus tai toisen hyväksikäyttäminen. Kaikista ihmisistä ei voi tulla ystäviä, kaikkien kanssa homma vaan ei toimi. On todellinen rikkaus löytää vilpitömästi hyviä ystäviä.Olen onnekas omistaessani paljon hyviä ystäviä, todella onnekas. Tosi ystävät ovat kultaakin kalliimpia joita ei rahalla saa. Pidetään toisistamme kiinni<3


Minun elämääni kuuluu monta todella hyvää ja erityisen rakasta ystävää. En tiedä kuinka moni heistä käy täällä, mutta ehkä lähetän heille linkin tänne. Ihan liian harvoin tulee kerrottua, mitä ystävät merkitsevät minulle.

Elämääni kuuluu paljon erilaisia ystäviä. Tällä hetkellä mieheni on myös paras ystäväni, sitten on  rakkaimmat ystävät jotka ovat kulkeneet mukana pitkän matkaa. On työ ystävät, vanhoja ystäviä matkan varrelta, askartelu ystävät,  asiakas ystävät ja muutama muu ystävä. Blogi ystäviä ympäri mailmaa, joita osaa en ole koskaan edes tavannut mutta silti pidän heistä paljon. Paljon erillaisia rakkaita ystävia. Läheisillä ystävällä on suuri merkitys elämässäni vaikka välillä aikaa voi mennä kauankin ettemme kerkeä nähdä.

K<3 Olet matkannut kanssani pitkän matkan, kirjoittaisin tähän sen marjapiirakan reseptin ystävyydestä jonka annoin sinulle polttareissasi, mutta en muista sitä :( Niin lähellä mutta silti välillä niin kaukana. Monesti mielessä ja ainoa ihminen jonka kanssa viihdyn puhelimesa heittämällä tunnin. Vuoksesi tekisin mitä vain. Niin samanlaisia ja samalla niin erilaisia, mutta loppu viimein täydellisiä yhdessä. Love you<3

T<3 Ilman sinua ja viiniä ei elämä maistuisi miltään. Sinäkin niin lähellä mutta liian kaukana jotta voisin kyläillä fillarilla. Voisit muuttaa lähemmäs, mutta siinä on tietty omat vaaransa;) Huumorintajulla tai sen puutteella ei ole mitään rajaa. Yhdessä lyömättömän idea rikkaita, varsinkin kaikkeen mikä liittyy miehiin ja yrittämiseen. Love you<3

N<3 Adoptio siskoni. Onneksi olet olemassa, maailman herttaisin siskoni. Ihana prinsessa ystäväni. Love you<3 p.s vaihto-oppilas paikka on sinulle aina auki:)

U<3 Työ ystävä vuosien takaa, tuki ja turva. Suuri sydäminen ihminen joka ansaitsi niin paljon enemmän. Kiitos että olet pysynyt ystävänä vaikka välillä onkin ollut vaikeaa, aina olet tasaisin väliajoin käynyt kuitenkin ja minä en ole vieläkään käynyt vaikka aina lupaan, anteeksi. Love you<3

W<3 Hassu ystäväni jonka kanssa juttu jatkuu aina siitä mihin viimeksi jäätiin, jokainen juttu jää kesken vaikka olet kylässä neljä tuntia. Välimatka on suurin mutta silti joka kerta tulet meitä katsomaan. Aina yhtä piristävää seuraa. Ja mukana menossa jo aikasta monta vuotta<3

Työystävät<3 Työ olisi hirmu paljon kurjempaa ilman teitä, tällä hetkellä loisto tiimi jossa suurin ongelma on peseekö joku pyykkiä vai ei. Mielestäni loppuviimein aika pieni ongelma, huonomminkin vois mennä. Aina on mukava tulla töihin ja mukava on myös virkistyä välillä, oikeastaan ei paljon parempia vois enää olla.

Askartelu ystävät<3 Ihan loistavia uusia tuttavuuksia joiden kanssa rakkaus samaan harrastukseen on todella yhdistävää. Ihania erillaisia, eri ikäisiä, eri paikoista olevia lämpimiä ihmisiä, joilta saa kannustusta ja intoa. Kiitos<3

Ystävät<3 Ei yhtään vähempi arvoisia, jokainen omalla tavallaan ainutlaatuisia ja paikka sydämessäni. Älkää kadotko<3 Pienelläkin hetkelllä voi olla suuri merkitys:)

Itse ystävänä myönnän olevani vähän huono. Joka kerta lupaan tulla käymään, soittaa jne. Mutta kyse ei ole siitä etten haluasi tulla, soittaa ja vaihtaa kuulumisia. Välillä aika vain katoaa. Mutta täällä ollaan ja ajatuksissani olette. Yritän parhaani, välillä ei vaan muuhun kykene. Anteeksi.

p.s on myös ystäviä vuosien takaa joiden kanssa tiet jossain vaiheessa ovat eronneet, moni heistä on edelleen mielessä ja muistoissa. Välillä edelleen toivon saavani heidät takaisin, ehkä vielä jonain päivänä.

Marika