tag:blogger.com,1999:blog-77172551112836796902024-03-14T02:35:47.011-07:00KosketusAnonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.comBlogger70125tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-86974703381608028842015-12-11T04:10:00.001-08:002015-12-11T04:10:26.375-08:00Viimeinen<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Tämä on tämän blogin viimeinen teksti. Olen pitkään miettinyt jotain uutta koska tästä vain ajansaatossa tuli liian henkilökohtainen ja samalla aloin liikaa miettiä mitä voin kirjoittaa, tänä vuonna olen enemmän pyyhkinyt kuin julkaissut tekstejä, käyttänyt enemmän aikaa sanojen miettimiseen kuin niiden tuottamiseen. Välillä teksti on tullut kuin itsestään, liikaa miettimättä ja se oli se juttu.. kun poistaa luonnoksen luonnoksen perään ja vuoden aikana saa aikaan neljä julkaistavaa tekstiä, on se alkuperäinen idea kadonnut. Ei ole järkeä kirjoittaa blogia jos miettii kenen haluaa sitä lukevan, silloin on ehkä järkevämpää kirjoittaa näkymätöntä päiväkirjaa. Joskus on osattava luopua luodakseen uutta. Joskus on osattava lopettaa ajoissa, ennen kuin alkaa liikaa toistaa samaa, eikä pysty enää kirjoittamaan niin kuin tahtoisi. Surullista ja haikeaa koska rakastan kirjoittamista, erityisesti tällaista kirjoittamista ja aika usein tuli tunne että tämä on hyvä teksti, tunne että osaan. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Tämän blogin kanssa en voi enää yrittää parasta, mietin liikaa ja minusta tuntuu että olen tämän blogin kohdalla kirjoittanut jo parhaat tekstini, eikä minulla ole antaa tälle enää sitä mitä haluan. 70:ntä tekstiä on kuitenkin takana reilusti yli 25000 kävijää ja parhaimmillaan jonkun tekstin on lukenut yli 500. Suuri Kiitos sinulle kun luit,tykkäsit, kommentoit, olit mukana tällä matkalla. Kaikkea hyvää juuri sinulle<3</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Marika kiittää </span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-41986716777019890322015-11-12T03:25:00.002-08:002015-11-12T03:25:40.738-08:00Samaa paskaa<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Samaa paskaa, siltähän se toisinaan tuntuu. Oikeastaan lauseen takana on tarina erään yrittäjän kuulumisista, kun hän teki meillä töitä ja häneltä kysyttiin mitä kuuluu -tätä samaa paskaa. Siitä se ajatus sitten lähti.. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Tai ajatus on ollut lähdössä itseasiassa jo aika kauan, jotenkin vaan kirjaimet on ollut hukassa. Viime aikoina olen kuullut useasti että kirjoitanko vielä blogia..jaa a.. kirjoitanko?!?</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Tänä aamuna (vapaapäivä) aloitan aamun tukiopetuksella kello:7.40 jatkan koululääkärin vastaanotolle kello:8.30, vien lapsen liikuntatunnille ja palaan pörröpään nro.3 kanssa takaisin kotiin, pyykit,tiskit, kirppiskamat, aamupala, kello: 12.45 pörröpää nro.2 kotiin, välipala, läksyt, kello:14.00 puheterapia, kirppis/kauppa, kotiin, kello:15.30 liikkarista pörröpää nro.1 kotiin, ruoka, kello17.00 ratsastus, kello:19.00 kotiin, pyykit, järjestelyä, iltapala, iltapesut, lääkkeet, lapset nukkumaan, ehkä vielä yhdet pyykit, tiskikone pyörimään,tavarat paikoilleen, hetki aikaa ja nukkumaan. Eli ihan perus vapaapäivä. Viime viikkoina on ollut jos jonkinmoista reissua, hammaslääkäriä, silmälääkäriäx2, puheterapeutin arviota, toimintaterapeutin arviota, jos jonkin moista ilmotusta sinne ja tänne, lippua ja lappua, kokeita, läksyjä, kaaosta kaaoksen perään ja välillä tuntuu että puolet unohtuu, homma leviää käsiin ja homma on ihan hiton kaukana hanskasta. Reppuja raahataan väsyneenä kotiin, sieltä kaivetaan täitiedotetta, kokeita, läksyjä, liikkavaatteita, sukkaesitettä ja mitä milloinkin.. ajatus liuskahtaa helposti illalla väsyneenä raiteille -tätä samaa paskaa.</span><br />
<br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Paluu taakse päin.</span><br />
<br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kolme kuukautta sitten kannoin huolta repuista. Molemmat reput ovat kantautuneet kotiin väsyneinä mutta pääsääntöisesti kuitenki onnellisina ja toistaiseksi ainakin reppujen hihnat ovat pysyneet vahvoina. Läksyjen teko ei aina ole yhtä juhlaa ja toisen kohdalla kaksi-neljä kertaa viikossa koulun jälkeen jonkinlainen terapia on aika raskasta. Kolmannen pörröpään hoito sujuu aika kivuttomasti koska hoitopäiviä on vain kymmenen kuukaudessa. Yrittäjän arki on ihan yhtä hektistä ja raskasta kuin aina, minun yrittäminen on suht vakaata. Ikkunat on pesemättä ja yläkerran parvekkeesta on muodostunut rakennustyömaa. Edelleen elämä on kiireistä, muistamista, hoitamista, kaaosta ja tekemättömiä töitä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Noin kolme kuukautta sitten kerroin miehelleni että se on nyt tässä meidän elämän paras aika. Yrittäjän näkemys oli hieman eriävä, hän ei millään voinut ymmärtää miksi olen sitä mieltä, syynä kenties oli hirvittävä väsymys. Perustelin kantani sillä että nyt lapsemme eivät ole ihan hoidettavia, vahdittavia, ne osaavat syödä itse, käydä vessassa itse ja joskus ne jopa ymmärtävät puhetta. Lapset on tässä ja nyt ja me olemme yhdessä, vaikka arki ei ole helppoa se on jonkinlaisessa hallinnassa. Lapset eivät liihota pitkin kyliä vaan ne ovat vielä turvallisien siipien suojassa, valvovan silmän alla ja niitä saa rutistaa, ne on aivan lähellä mutta jo isoja pikku ihmisisä. Ja mikä parasta kaikilla läheisillämme on kaikki hyvin, sanoin että meillä menee pelottavan hyvin, eikä tämä ole ikuista jonain päivänä asiat on varmasti toisin. Yrittäjä pysyy kannassaan vaikkakin hieman heltyy, hän odottaa hetkeä ettei ketään tarvi hakea hoidosta ja lapset pärjäävät kotona yksin, hän saa hoitaa työnsä loppuun eikä tarvi kiirehtiä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Tuosta hetkestä kuluu muutama viikko.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Yksi pieni hetki ja koko elämä voi muuttua, yksi pieni hetki ja tajuaa kuinka pienestä kaikki on kiinni, yksi pieni hetki ja voi olla myöhäistä. Kun herää puheluun jossa se pieni hetki on jossain todellinen, se on maailman pelottavin hetki. Nukun toisella silmällä koko ajan peläten että puhelin soi, koska jos se soi toisen kerran se on puhelu johon kukaan ei halua vastata. Aamulla huokaisen koska puhelin ei ole soinut, se tietää hyvää.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Se oli niin lähellä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Sydän se kaikista tärkein, Sydän jota ilman ei voi elää. Sen sydämen sisään on kätketty kaikki</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">-rakkaus, muistot, unelmat, haaveet, perhe ja ystävät, siellä on sinun elämäsi. Jos sydän lakkaa toimimasta on vain pieni hetki aikaa, on vain pieni hetki joka voi muuttaa kaiken.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Vaikka olemme kaukana, olet ajatuksissa R joka ikinen päivä, olet korvaamottaman rakas nii iin monelle, onneksi olet siellä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Se hetki sai ajattelemaan paljon, ajattelemaan kuinka pienestä kaikki on kiinni kuinka tärkeää on elää tässä ja nyt, kuinka vähän on merkitystä pesemättömillä ikkunoilla kuinka paljon tärkeämpää on rutistaa ne pörröiset päät kainaloon ja elää. Nauttia siitä ihan tavallisesta arjesta, siitä jota paskaksi toisinaan kutsutaan ,koska niin kauan kun arki on aivan tavallista paskaa on kaikki silti niin hemmetin hyvin. Niin kauan kun voit ahdistua siitä että on kiire, on likaiset ikkunat ja liikaa pyykkiä jne. on asiat todella hyvin, se on ihan mailman parasta arkea se.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Ajattelen ympärillä olevien ihmisten elämää ja huomaan kuinka monta ei niin tavallista arkea lähelläni on. Sinä siellä elät uutta elämää, päivä ja hetki kerrallaaan. Superanainen<3</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kummipoikani elämän supersankari vasta neljä ja takana on niin monta sairaala reissua , leikkausta, operaatiota,että ei pienen ihmisen kuulusi koskaan kokea sellaista, ihmeellinen pikku mies ja niin rakas. Ystävistä rakkain jonka jalat on kasattu raudasta, jonka lapsi on tehty taikavoimista, ystävä jonka sydän on kestänyt nii in valtavan paljon. Sinä ystävistä rakkain jonka sydän on niin valtavan suuri että annat kodin pienille rikkinäisille lapsille, tehdäksesi heistä ehjiä, pelastaaksesi. Sinä ystävä joka valvot liian usein lapsesi kanssa lastenosastolla toivoen että saisit elää tavllista arkea.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Ne monet saman ikäiset ystävät joilla ei ole enää molempia vanhempia, auttamassa, tukemassa jakamassa elämää, seuraamassa lastenlapsien kasvua<3</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Sinä surusilmäinen ystävä, rakkaan mummon käsi viimeisiä hetkiä omassasi<3 voimia.</span><br />
<br />
<br />
<span style="font-family: 'Courier New', Courier, monospace; font-size: large;">Niin että tämä minun "samaa paskaa arki" oli sittenkin ihan maailman parasta lähes tavallista lapsiperheen arkea mun omien kaikista rakkaimpien pörröpäiden kanssa<3 </span><br />
<span style="font-family: 'Courier New', Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: 'Courier New', Courier, monospace; font-size: large;">Minulla on kaikki mitä tarvitsen.</span><br />
<span style="font-family: 'Courier New', Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">-M-</span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-80132445867789476112015-08-14T01:11:00.001-07:002015-08-14T01:19:59.225-07:00Kaksi aivan erillaista koulureppua<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Tällä viikolla perheessämme pakattiin koulutielle jo kaksi koulureppua, kaksi aivan erillaista reppua. Toinen reppu lähti koulutielle neljännen kerran, toinen pienempi reppu lähti ensimmäiselle koulutielle. Reput on toki ulkoisestikkin erillaiset mutta sisällössä on kuitenkin se suurin ero. Isoon reppuun on pakattu vahvuutta, voimakasta luonnetta, itsevarmuutta, itsepäisyyttä, älykkyyttä, nyt ei enää niin paljon kouluintoa mutta kavereita sitäkin enemmän. Kun viereen varovasti asetetaan pienempi reppu on ero ihan hirveän suuri. Koko kesänä en uskaltanut edes paljon miettiä mitä siellä pikku repussa oikein on nyt ja miten se reppu sen koulutien jaksaa kulkea. Siellä pienessä repussa on intoa huomattavasti enemmän kuin isommassa, siellä ei ole vahvuutta, ei voimakasta luonnetta, ei itsevarmuutta, ei samanlaista mahdollisuutta oppia, eikä rohkeutta. Siellä on herkkyyttä, iloa, innokkuutta, äärettömän hyvä sydän, synnynnäinen diagnoosi, oppimisen hitaus, puheenkehityksen viive, motoriikka ongelmia, silmän karsastus, heikompi näkö, käden ja silmän yhteistyön hankaluuksia, on lastenpolin, foniatrin, psykologin lausuntoja ja suurempivanhempien huoli. Vaikka reppu on pieni on sisältöä paljon, paljon enemmän kuin monella muulla. Ensimmäisenä päivänä repun sisällä kulkeutuu takaisin kirja <i>oma </i>Matikka, helpotettu versio ykkösen matikasta -totuus siitä että tämän repun kantaminen tulee olemaan meille kaikille paljon edellistä reppua raskaampi. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Suurin huoli ei ole se millaisilla arvosanoilla reppu matkalla tulee täyttymään, sen tiedän että paljon suuremmalla työllä niitä huonompiakin arvosanoja tullaan kantamaan kuin moni muu. Suurempi huoli on millaisilla kokemuksilla, itsetunnolla, ystävillä, hetkillä, onnistumisilla se reppu kotiin palaa, ja se huoli kannetaan kotiin jokaikinen päivä. Sen repun kantohihnat ei ole niin kestävät kuin isommassa repussa, se ei tarvi paljoakaan, se voi olla yksi sana, teko, hetki josta ne kantohihnat alkaa rispaantua. Ja vaikka kuinka paljon sitä reppua korjattaisiin, hoidettaisiin, pakattaisiin rohkeudella ja rakkaudella ja autettaisiin kantamaan kotona emme voi sitä koulupäivinä apuna kantaa. On onni että tuo reppu saa kulkea koululuokkaan jossa on ainakin yksi erityinen ystävä, tuttu, turvallinen ja tottunut siihen että kaverilla ei ole samanlainen reppu, luokassa reppua odottaa myös mahtava opettaja, nämä kaksi antaa toivoa siitä että reppua olisi hieman kevyempi kantaa. Ikävä kyllä olen kolmen kouluvuoden ja oman elämäni aikana huomannut että tyttöjen välinen ystävyys on aivan omanlainen maailma. Se on parhaimmillaan aivan mahtavaa ja pahimmillaan jotain aivan muuta. Olen parhaani mukaan itse yrittänyt antaa lapsille eväitä erillaisuuteen, kaikista ei tarvitse pitää mutta toimeen voi tulla. Toista reppua tarkastelen usein ja ravistelen välillä, muistutan kuinka ei tulisi tehdä, epäilen ja jopa pelkään että jonain päivänä löydän repusta sen huonomman puolen, ilkeän, itsekeskeiisen ja toista tahallaan loukkaavan. Molempia reppuja odotan joka päivä kuitenkin samalla suurella rakkaudella kotiin, olipa kotiin palatessa repussa mitätahansa ja vaikka ne olisivat kuinka erillaisia, ne molemmat reput on minulle erityisiä, yhtä tärkeitä, yhtä rakkaita- koska niitä reppuja kantaa vaikkakin erillaiset mutta silti minun kaikista rakkaimmat pörröpäät. Onneksi on hetki aikaa keskittyä näihin kahteen reppuun, on vielä kaksi vuotta aikaa ennen seuraavan repun pakkamista ensimmäiselle koulutielle ja onneksi se on viimeinen koska enempää ei tämä emopörröpään sydän taitaisi kestää<3 </span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-85693529664357545322015-05-13T00:46:00.000-07:002015-05-13T00:46:37.806-07:00Kadotettu täydellisyys<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Pitkästä aikaa klikkaan blogin sivulle..yksi hykäksyntää odottava kommentti, klikkaan kommentin auki "Olet sä vaan ihana"...pala nousee kurkkuun, ei en minä ole ihana. Haluaisin olla U, mutta tiedän etten ole ollut se ihana ystävä joka haluaisin olla. Samalla muistan lupaukseni siitä kuinka päivitän blogeja, kuinka alan taas kirjoittaa, kuinka askartelen, teen jotain kivoja ohjeita ja teen sen nauttien en väkisin vääntäen. Muistan haaveen kuinka samaan aikaan olen pullantuoksuinen äiti jolla on aikaa, kärsivällisyyttä ja aina avoin syli. Olen ihana hyväntuulinen vaimo, joka huolehtii kodin järjestykseen, pesee ikkunat ajallaan, tekee hyvää terveellistä ruokaa, siivoaa kaapit talven jäljiltä, hoitaa kesken eräiset jutut loppuun, huolehtii lapsien joka päiväiset asiat, ulkoiluineen hymyssä suin ilman minkään laista stressiä tekemättömistä töistä, joita ei ole, koska hyvä vaimo on ne tehnyt. Samaan aikaan hoidan yritykseni jokaisen asiakkaan täydellisesti, epäonnistumatta koskaan ja olen töistä tullessani 10- 12h päivän jälkeen iloinen ja väsymyksestä huolimatta kuuntelen jokaisen perheenjäsenen kuulumiset ilolla ja ongelmatilanteet hoidan rakentavasti keskustellen, en ääntä korottaen..pyöräytän pari konetta pyykkiä ja järjestelen kodin seuraavaa aamua varten. Tienaamillani "taskurahoilla" ( erästä asiakasta lainaten) hoidan oman osuuteni perheen kuluista ja loput säästän pahanpäivän varalle. Huolehdin ystävyys suhteistani, kyläillen tai vähintään soittaen säännöllisin väli-ajoin kysyäkseni ystävieni kuulumiset, ei valittaen omista ongelmista. Tuen väsynyttä yrittäjä miestä, olen hänelle aina ystävällinen ja herttainen vaimo, en kiukuttele turhasta enkä jätä tavaroita sinne tänne ärsyttäen hänen pedanttia luonnettaan, menen hänen kanssaan ajoissa nukkumaan koska hän tarvitsee enemmän unta kuin minä jotta hän jaksaa hoitaa työnsä ja huolehtia perhesestä. Kirjaan kaikkien lasten hammaslääkärit, terapiat, koulu/hoito jutut, kokeet, päättäjäiset, lääkärit yms. kaikki samaan kalenteriin jotta muistan jokaisen menon ja olen oikeaan aikaan oikean lapsen kanssa oikeassa paikassa, asianmukaiset harjoitukset tehtynä tai lipukkeet täytettynä. Kesän menot ovat kaikki hallitusti ja hienosti suunniteltu aikatauluineen eikä minkään asian hoitaminen jää viime hetkeen. Hoidan lupaamani asiat ajallaan ja tietysti täydellisesti. Lenkitän koirani joka päivä, puunaan ne nätiksi ja leikkaan kynnet ajoissa, koulutan niiä tietysti päivittäin. Tietysti viritän kesää varten kasvimaan jota sitten lapsieni kanssa hoidan ilolla, osallistun pihatöihin yhtä suurella innolla kuin mieheni, pesen auton omista sotkuistani ja paikkaan lapsen ulkohousut. Lista voisi jatkua vielä todella todella pitkään, mutta onneksi aikani on rajallinen.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Äitinä kymmenen vuotta, tupla äitinä seitsmän ja tripla äitinä neljä, vaimona viisi, yrittäjänä yhdeksän, parisuhteessa yli kymmenen, koiran omistajana viisi, omakotitalon omistajana kohta kahdeksan, ystävänä ainakin viisitoista vuotta. Enkä vieläkään ole oppinut tuntemaan itseäni, hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen, myöntämään ettei kaikkea voi hoitaa täydelliseti, minusta ei tule mitään suurta ja mahtavaa, lapseni eivät rakasta minua kodin siisteyden vuoksi, vaikka kuinka korotan ääntäni lapseni eivät ymmärrä minua paremmin, vaikka hoitaisin kaiken edellämainitsemani ajallaan täydelliseti keksisin lisää tekemättömiä töitä ja parantamisen varaa. Mieheni on kerennyt kymmenessä vuodessa jo tottua siihen etten ole täydellinen ja luultavasti haudannut haaveet siitä että tuntisin samanlaista intohimoa lehtipuhaltimeen ja ruohonleikkuriin kuin hän, joten luovuttaisiko itsekkin sen suhteen? Taskurahojeni säästäminen ei tee minusta läheskään niin onnellista kuin se että saan niillä josus ostaa jotain nättiä. Luultavasti myös ystäväni elävät osittain samanlaista hullunmyllyä eivätkä kuluta päiviään miettien kuinka en ole soittanut tai käynyt. Ehkä täällä ei käy enää kukaan koska ei minusta vain ole joka viikko kirjoittamaan, mutta tiedättekös juuri nyt tajusin että tämän kirjoituksen myötä pala kurkusta on hävinnyt..ja lapseni on saaanut tehtyä todella pitkän helminauhan. Ehkä alan taas kirjoittaa koska täydellistä äitiä, vaimoa, ystävää ja yrittäjää minusta ei koskaan tule, mutta oman blogin kirjoittajana minä olen täydellinen, unohdetaan se tosiasia että olen myös ainut.</span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-20111057039372834952015-03-04T03:15:00.001-08:002015-03-04T03:16:20.213-08:00Vaahtokarkki ensiapua<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgmJuc5hqU4bRe_X7FWXdnLtkViytk8eygOQW7Lf0i_OIKtM0iwW-SAJnpn4xGA7k9EGumXT5YDuYVswCHh-MvjmrSLkAwnq-0NIxgx5StUsM2BjrZ3K2lFXVamQo_9tFCgmHOMIYIXvnsV/s1600/a.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgmJuc5hqU4bRe_X7FWXdnLtkViytk8eygOQW7Lf0i_OIKtM0iwW-SAJnpn4xGA7k9EGumXT5YDuYVswCHh-MvjmrSLkAwnq-0NIxgx5StUsM2BjrZ3K2lFXVamQo_9tFCgmHOMIYIXvnsV/s1600/a.jpg" height="193" width="400" /></a></div>
<br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Pitkään olen ollut aivan hiljaa, ei sillä etteikö asiaa olisi ollut, mutta sanat on olleet hukassa, ajatus omilla teillä ja jostain syystä omien mielipiteiden kertominen on alkanut hieman pelottaa. Toinen syy on ollut nämä pienet ystävät jotka ovat meitä työllistäneet, sulostuttaneet, opettaneet, rakastuttaneet ja ennen kaikkea antaneet valtavan suuren kokemuksen muistojen laatikkoon. En ole mikään koiran kasvattaja ja nämä oli pienoinen yllätys mutta kaikesta huolimatta ne ovat olleet loppuviimein todella positiivinen ja antoisa yllätys.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Ja kuinkas muutenkaan kaikki yllätykset meidän perheessä on tyttöjä:)</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">On käsittämätöntä millaisia tunteita tällasilla otuksilla saa aikaan. Ensimmäinen itkun paikka oli kun yksi pennuista lähti muutaman päivän ikäisenä pilven reunalle ihastelemaan maailmaa. Miten selittää lapselle joka ei koskaan ole joutunut kokemaan kenenkään kuolemaa kuinka se koiranpentu sinne taivaaseen pääsee ja kuinka sen on siellä hyvä olla. Vielä viime viikolla kuusi viikkoa tapahtuneen jälkeen sitä asiaa käsiteltiin ja pientä pörröpäätä lohdutettiin. Neljä vuotiaan kysymykset on muuten yllättävän tiukkoja;)</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Uuden surun äärellä ollaan jälleen kun pennut lähtevät uusiin koteihin. Tänään ensimmäisen pennun uuteen kotiin lähtöä ollaan paikattu vaahtokarkkejen ja jäätelön avulla. Ja omien lasten tunteminen on saanut jälleen uuden ulottovuuden. Olin varma että keskimmäiselle pörröpäälle tämä on kovin paikka mutta kuinka ollakkaan hän on ainut joka on pystynyt ajattelemaan järkevästi ja lohduttamaan pienintä pörröpäätä joka kyyneleet silmissä vaahtokarkkia suu täynnä sopertaa että minusta tuntuu että nämä vaahtokarkit vähän auttaa. Ja hetken päästä kuuluu että äiti minusta tuntuu että nyt mulla tulee taas itku. Kyllä äidinkin sydän saa muutaman naarmun kun kohta ei enää neljän pörröisen ystävän lauma seuraa perässä ja pienet karvapaallot tuhise missä milloinkin. Kuitenkin suuremmat naarmut sydämeen raapii nuo pörröpäiden kyynelsilmät. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Mutta sellaista elämä on. Välillä se antaa ja välillä se ottaa. Onneksi nämä naarmut on kuitenkin paikattavissa. Lohduttavaa on että kaikki pörröt pääsevät uusiin ihaniin koteihin jossa niillä on varmasti paljon aikaa, rakkautta ja rapsutuksia. Meille kuitenkin edelleen jää kaksi koiraa jotka ei enää pissaa lattialle ei roiku villasukassa, eikä herää aamulla ennen kuutta painimaan. Mutta eihän sille vaan mitään voi että nuo pienet nappisilmät ja pörröturkit on vaan jotain niin suloista. Kahdeksan viikkoa kun niitä hoitaa ja seuraa kuinka ne kasvaa ja kehittyy on aika pitkä aika, niin pitkä että kyllä niihin kiintyy ja aikansa vie että kyyneleet pörröpäiden ja äitipörröpään silmistä kuivuu. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kaikista kyynelistä huolimatta matka on ollut ihana ja täynnä paljon paljon pörröistä rakkautta. Nyt pörröpään vaahtokarkit on loppu joten operaatio suru jatkuu, ja kello alkaa olla sen verran että vanhin pörröpää tulee kohta koulusta kotiin josta yksi ystävä puuttuu.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Perjantaita pienellä kauhulla odottaen kun loput pörröturkit lähtee. Onneksi takataskusta löytyy vaahtokarkkejen lisäksi, syliä, rakkautta ja lohdutuksen sanoja.</span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-39826140285182126112014-12-09T12:54:00.001-08:002014-12-09T12:54:18.333-08:00Sitähän minä halusin<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Minä haluan alkuinen lause on ehkä eniten kuulemani alku lauseille jonka määrää edes päivässä on mahdoton laskea. Sen kuulemista ei lähestyvä joulu ainakaan vähennä, vaan paremminkin nostaa huippuunsa entisestään. Olen niin kypsänä tuohon jatkuvaan haluamiseen höystettynä erillaisilla äänenpainoilla ja voluumilla riippuen siitä mikä haluamisen syvin tarkoitus milloinkin on. Vanhimman pörröpään hertttaisella haluamisella on yleensä aina 100%:lla varmuudella joku todella kova juttu, keskimmäisen pörröpään itkun sekainen haluaminen on niin hermoja riekaleiksi riipivää varsinkin jos haluamisen kohde on jotain ihan naurettaavaa kuten lihapiirakka. Nuorimman pörröpään haluaminen on jo nyt niillä leveleillä että en edes kykene ajattelemaan elämää hänen halujensa kanssa päivää pidemmälle.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Herätys emopörröpää. Huomaan ajattelevani jatkuvasti sitä mitä minä haluan, ompa siis jotenkin todella jännä miten nuo emopörröpään jälkeläiset noin voimakkaasti omia halujaan tulkitsee.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Juuri nyt minä niin haluaisin aikaa, ote lipsuu, ajatus karkaa, tekemättömien, hoitamattomien asioiden lista on liian ahdistava kirjoitettavaksi, olen hiton väsynyt. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Ja nyt varmaan kaikkia jäi mietityttämään se mitä rouva pörröpää oikeasti nyt taas haluaa joten minäpä ihan pikkuisen raotan palan mun pääkopasta. Ihan ensimmäisenä haluan tämän viikon flunssan välittömästi jonnekkin hyvin kauas minusta, haluan muuttaa sohvalta omaan sänkyyn ja nukkua yskimmättä, niistämättä ja pissaamatta ihan koko yön, no okei ihan vaikka 5h putkeenkin olis jo paljon. Haluan olla olematta väsynyt, ahdistunut ja kiukkuinen. No siinä ne suurimmat mietteen just nyt joten voimme siirtyä listaan haluaisin.. saada tekemättömien töiden listan yksi sivuiseksi, hallitsemattoman kaaoksen jonkinlaiseen hallintaan, uuden maton, kasata joulukuusen noiden maalaustelineiden tilalle, nähdä mun ystäviä, viettää niiden kanssa aikaa ilman mitään kiiretttä, voi että ette edes arvaa kuinka paljon sitä haluaisin. Olla parempi ihminen, herttainen kiva, kaunis, laiha, hyväkuntoinen, huumorintajuinen, lämmin, haluaisin kaikille mun rakkaille jonkin ihanan jouluyllätyksen, jonka olisin ajatuksella kerennyt hankkia/tehdä, haluaisin kääriä sen niin mahdottoman kauniiseen pakettiin että ne ymmärtäisivät edes ihan pikkuisen kuinka äärettömän rakkaita ne on kaikesta kaaoksesta huolimatta. Haluaisin käpertyä sohvalle villasukat jalassa lämpimään kainaloon, viinilasin kans ja vain olla niin ettei tarvisi katsoa kellon viisareita ja todeta että pumpsiin meni taas ja aikaa on liian vähän. Haluaisin tehdä kauniin pienoismalli piparkakkutalon meidän kodista, haluaisin ylipäätään keretä leipoa niitä pipareita, haluaisin nauttia joulun odotuksesta, haluaisin unohtaa kiireen, haluaisin olla parempi kirjoittaja, syvällinen, edes vähän tehokkaampi, mieleenpainuva.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Haluaisin vaaleanpunaisen jääkaapin, uuden lattian ja keittiönpöydän, kauniin lasivitriinin jonne kauneimmat astiani asettaisin, haluaisn täydellisessä järjestyksessä olevan askartelu huoneen ja voi kuinka haluaisin aikaa askarrella vaan. Haluaisin olla parempi äiti joka ei haluaisi juuri mitään ja jonka lapsetkin haluais vähän vähemmän. Haluaisin että aika pysähtyis ja ne olis hetken ihan pikkuisen äitin vauvoja vielä, haluaisin päivän maata niitten kans siskonpedissä yökkäreissä katsoa elokuvia, olla vaan yhdessä. En tiedä kuinka pitkä tästä listasta tulisi jos vielä jatkaisin..ehkä loputon..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">jännä miten herrapörröpää haluaa vain yhtä.. tai maksimissaan kahta ja puolta asiaa, mutta pärjää yhdellä aika pitkään.. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Totuus on se että meidän arki nyt vaan on jotain ihan muuta. Se on aamu 6.30 - 23.30 ajatuksia asioista, pieniä rääpäsyjä kaaoksen hallinnassa, pikaisia kuulumisia, kesken jääneitä lauseita, pyykkiä, pyykkiä lisää pyykkiä, tiskiä, tavaroita siellä täällä, enemmän täällä kuin siellä missä pitäis, itkua, kiukkua, muistamista, hakemista, tuomista, viemistä, iloa, huutoa, naurua, väsymystä, turhautumista, selviämistä, pieniä hetkiä joilla jaksaa taas huomiseen, enempää ei paljon jaksa ajatella.. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Katson kohti kattoa jonne herra pörröpää reippaana levittää maalia- sitähän minä halusin.</span><br />
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-6920703891651946382014-10-30T05:42:00.000-07:002014-10-30T05:42:11.334-07:00Voihan rautavaara..<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Nukuin yön yli ennen kuin ajattelin kasata ajatukset sanoiksi, epäilemättäkin on selvä että joku varmasti tulkitsee tämänkin väärin, mutta lukija kuntani on sen verran suppea että otan riskin..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Olen lukenut aika monta artikkelia, aika monta mielipidettä ja aivan liian monta kommenttia. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja jokainen tietenkin on sitä mieltä että se oma on ainoa oikea.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kerron heti alkuunsa että en minäkään ymmärrä enkä missään nimessä hyväksy tällaista ratkaisua, jottei kellään nyt tule sellaista mielikuvaa että se olisi minusta oikein.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Mutta haluan tuoda esille oman ajatukseni tästä kaikesta. Kukaan ei meistä tiedä totuutta ja uskon ettei koko totuus selviä koskaan. On hyvä että aiheesta keskustellaan rakentavasti, ehkä joku jossain herää ja hakee sitä apua ajoissa, ehkä joku jossain ymmärtää apua tarvitsevaa ja tarjoaa apua. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Me ihmiset olemme jokainen erilaisia, luojan kiitos. Me tunnemme erilailla, toiset ovat herkempiä kuin toiset, toiset vahvempia, ajattelemme erillailla, toimimme erillailla ja koemme asiat eritavalla. Arvostamme eriasioita ja toisille toiset asiat ovat tärkeämpiä. Kaiketi normaalisti tuntevalle ihmiselle perhe on se kaikista tärkein, mutta raja on häilyvä, välillä arki on kiirettä ja ura vie tässä ja nyt ja aina vain ei ole mahdollista järjestää töitä niin että molemmat voivat tasavertaisesti hoitaa lapsia ja kotia. Se ei tarkoita etteikö perhe olisi tärkein mutta välillä se ajatus voi "kadota". Toiselle perheelle se tilanne voi sopia, toinen vanhemmista pärjää yksin lasten kanssa, osaa ottaa avun vastaan ja jaksaa hoitaa arkea yksin. Kaikille se ei sovi, kaikki ei sitä jaksa eikä kukaan varmasti ennen lapsia voi omaa jaksamistaan ennustaa. Kuten unen tarvekkin kaikkien tarpeiden määrä on ihmisillä erilainen, on vaikea määrittää kuka tarvitsee mitä ja minkä verran. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Myös lapset ovat hyvin erillaisia, toiset vaativampia kuin toiset. Ja koska myös vanhemmat vat erillaisia on vaikea asettua toisen ihmisen asemaan. Itse voin kolmen lapsen äitinä sanoa että kaikki kolme ovat aivan erillaisia ja jos kolmas lapsi olisi syntynyt toisena, meillä luultavasti olisi vain kaksi lasta. Et voi tietää etukäteen millaisia lapsia juuri sinun perheeseesi syntyy ja miten teidän perhe jaksaa lapsen kanssa joka ei ehkä nukukkaan joka ei ehkä olekkaan terve. Ei voi myös etukäteen tietää ottavatko molemmat vanhemmmat vastuun lapsesta tasaisesti, vai jatkaako toinen vain omaa elämää ja toinen jääkin yksin. Minusta on siis kohtuutonta arvostella ihmisiä siitä miksi niitä lapsia tehdään jos ei niitä jaksa hoitaa, elämä ei ole niin mustavalkoista. Mutta jos kahden kanssa on jo vaikeaa, ei kolmas lapsi sitä tilannetta ainakaan paranna.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Elämässä on myös monta muuta muuttujaa joihin itse ei voi vaikuttaa. Jos masennukseen sairastumisen voisi jokainen itse estää, ei masennusta varmaan näissä mittasuhteissa olisi, jos oman jaksamisensa ja elämän muuttujat voisi etukäteen ennustaa olisi varmaan vähemmän surullisia tarinoita. Jos toisen ihmisen ajatuksia voisi lukea ja toista paremmin ymmärtää voisi tällaisen estää. Mutta näin ei ikävä kyllä ole. Eikä näitä kaikkia elämän muutujia voi etukäteen vain mitenkään tietää, toiset selviävät niistä mutta kaikki ei ikäväkyllä selviä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Nyt on myöhäistä pelastaa tätä perhettä. Eikä meistä kukaan oikeasti tiedä mikä tilanne todellisuudessa oli, että tilanne ajautui näin karmeaan loppuun. Meistä kukaan ei ole elänyt heidän elämää. Se että luokitellaan hulluksi tai narsistiksi ilman minkäänlaisia oikeita todisteita on minusta tässä vaiheessa vain arvailua. Jos peruste narsistiksi on mustasukkaisuus ja toisen ihmisen elämän rajoittaminen tapaamis oikeuksilla ja puhelin ajoilla tai sillä että haluaa että toinen ihminen jakaa arjen on minusta vähän vääristynyt. Taisin juuri itsekkin saada narsistin paperit koska olen aika itsekäs tietyissä asioissa ja minun perheessä arki jaetaan yhdessä, olen myös mustasukkainen.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Sitä en kiellä etteikö tällaisten tapahtumien takana voisi olla tai ole narsisti, mutta kun tällainen diagnoosi tehdään vaatii se minusta vähän vahvemmat perusteet.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Sairas hän varmastikkin oli, mutta mikä se diagnoosi on onkin hieman eriasia, enkä tiedä kellä meillä on valtuudet diagnoosi siitä kirjoittaa.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Olen myös sitä mieltä että miehissä ja naisissa on muutakin eroa kuin sukupuolielimet. Keskustelupalstoilla tästä on ollut hyvin vahvoja mielipiteitä. Itse en ole lukenut perhesurma tarinaa jossa mies olisi surmannut perheensä koska olisi yksin hoitanut arkea kolmen pienen lapsen kanssa ja äiti olisi viikot ollut poissa kotoa ja siinä vaiheessa vielä lisätään eroaikeet siihen päälle. En tiedä myöskään yhtää isää joka olisi synnyttänyt tai kokenut synnytyksen jälkeisen masennuksen. Sen verran synnyttäneenä voin omasta kokemuksesta sanoa että kyllä nuo hormoonit saavat ihmisessä monenlaisia muutoksia aikaan. Joten vaikka tasa-arvoa kannatankin en kuitenkaan voi täysin allekirjoittaa että mies ja nainen olisivat täysin samassa asemassa. Kenelläkään ei tällaiseen tekoon ole oikeutta edustipa hän mitä sukupuolta tahansa mutta ihan vaan viitaten keskusteluihin siitä kuinka puolustus puheen vuoroja perheensä surmanneille miehille ei ole kirjoitettu.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Emme myöskään tiedä taustoja tästä miehestä tai hänen edellisestä miehestä. Jos huoltajuus kiista menee käräjille, ei se ole ensimmäinen tapaus tässä maassa, emme me tiedä millaisen ihmisen kanssa sitä kiistaa on käyty ja miksi? Oliko syy se että nainen oli narsisti joka halusi vain viedä isältä oikeuden lapseen vai oliko syy joku ihan muu? Ja oletettavasti neljä päivää tapaamisoikeutta kuukaudessa on ihan yleinen käytäntö eli lapsi on näin ollen toisella vanhemmalla jokatoinen viikonloppu. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Emme myöskään tiedä millainen oli nykyinen mies, en missään nimessä sano että tämä olisi oikein häntä kohtaan, mutta kun emme taustoja tiedä en voi myöskään ihan kaikkia sympatioita vielä ladata häneenkään. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Minun perhe ja parisuhteessa ei toista ihmistä päästetä tuohon jamaan, me olemme tässä yhdessä ja yhdessä olemme vastuussa mihin suuntaan tämä homma menee. Kun toinen väsyy, toinen tukee ja tekee kaikkensa että toinen saadaan jaksamaan paremmin, surut ja murheet jaetaan yhdessä, lapsista kannetaan vastuu yhdessä. Hyvän parisuhteen peruste on on vilpitön rakkaus ja arvostus sitä toista ihmistä kohtaan, luottamus siihen ettei se toinen jätä silloin kun eniten tarvitsee vaan on vierellä tukena ja turvana niin ylä- kuin alamäessä. Ja vaikka kuinka pohjalla on terve hyvä parisuhde on ne olemassa ne muut muuttujat joita ei voi etukäteen tietää. Siksi on onni jos omistaa ystäviä ja läheisiä, joiden puoleen kääntyä, kun oman perheen voimavarat eivät riitä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Se että nainen ajoi bussin perässä ja pysäytti sen, näyttää nyt viimeiseltä hätähuudolta, josta jäi jäljelle vain mitä jos? Mutta mistäpäs tuotakaan tietää, voihan se olla että hän halusi vain riidellä miehensä kanssa julkisesti..ehkä mutta epäilen..Se missä mielentilassa tällaiseen ratkaisuun päädytään ja kuinka harkitusti on tässävaiheessa vaikea sanoa, epäilen että mieleltään sairas ihminen ei ajattele millään tasolla enää järkevästi tällaisessa tilanteessa, liian surullista mutta nyt tähän hätähuutoon ei voi kukaan enää vastata..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Mitä jos keskityttäisiin siis jokainen omaan elämään ja pitämään omistamme huolta. Keskustelupalstoilla haukkuminen ja voimasanojen käyttäminen ei tuo ketään takaisin, eikä pelasta ketään. Tässä vaiheessa positiivinen katse eteenpäin, avun tarjoaminen ja sen hakeminen on tärkeämpää kuin kommentti virran elossa pito.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-58485775768151076572014-09-14T01:32:00.001-07:002014-09-14T01:32:34.174-07:00Mistähän se kiusaaminen sitten tulee..<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Niin paljon asiaa, mutta jännä nähdä miten tämän tekstin saa ymmärrettävästi kasaan..Aihe jota olen miettinyt todella paljon ja joka on ollut myös mediassa todella paljon..KOULUKIUSAAMINEN.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Eilen illalla saunoimme ja nautimme ulkotakan lämmöstä. Lapsilla oli yökaverit ja oli mukava seurata kun lapset kirmasivat pitkin pihaa yhdessä. Olin todella onnellinen että lapsilla on ihania ystäviä. Se kun ei ole mikään itsestään selvyys. Keskimmäisen pörröpään kohdalla koulukiusaamisen uhriksi joutuminen ei ole varmastikkaan mikään ihme, koska nyt eskarin aloitettua ero puheen selkeydessä on huomattava. Hän on myös erittäin herkkä, joten jää helposti jalkoihin. Vanhin pörröpää on taas huomattavasti isompikokoinen, mutta hänen luonteellaan epäilykseni voisivat olla päinvastoin. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Onkin suunnaton onni kun lapseni käy ja toivon mukaan pörröpäät kaksi ja kolme tulevat käymään ihanaa kyläkoulua. Paljon olen kuullut siitä kuinka siellä 1-6 luokkalaiset leikkivät välitunnit yhdessä, yhteishenki on ihan toista luokkaa kun itse käymässäni isommassa koulussa. Uskon myös että tällaisessa pienemmässä koulussa koulukiusaaminen huomataan helpommin. En voi väittää etteikö sitä olisi, mutta mahdollisuudet on pienemmät koska piiri mitä pyöritään on pienempi.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Mutta nykymaailmassa en koulukiusaamista ihmettele yhtään. On aika kurkata peiliin ja huomata että en itsekkään ole mikään pyhimys. Olen koulumaailmassa kokenut molemmat olen saanut osakseni koulukiusaamista ja ollut siellä toisellakin puolella..en tiedä kumpi on pahempi. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Monia asioita tajuaa vasta myöhemmin ja vaikka silloin sitä ei ymmärtänytkään pienikin asia itselle voi olla toiselle todella suuri.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Olen hankala ihminen edelleen, tarkoitukseni ei ole loukata ketään, mutta on vain muutama asiaa joita en siedä ja tietyn pisteen ylimentyä minun on äärettömän vaikea olla hiljaa. Minä joko pidän ihmisestä tai sitten en. Asiakaspalvelutyö opettaaa paljon kärsivällisyyttä, siinä sinun on pidettävä ihan jokaisesta asiakkaasta. Onni on että minulla ei ole kuin ihania asiakkaita:) Ja kaikista ihmisistähän ei tarvitse pitää, mutta toimeen voi tulla.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Mutta mistä tuo koulukiusaaminen saa tuulta purjeisiin? Epäilen että me aikuiset omalla käyttäytymisellä annamme paljon mallia. Muutaman facebook/ iltasanomien kommentti ryöpyn lukemalla selkeää aika paljon. Toisten ihmisten arvostelu lapsen kuullen ei myöskään varmasti anna lapselle hyvää mallia. Ihmiset joilla on tarpeettoman paljon uteliaisuutta toisten ihmisten elämää kohtaan ja tarpeettoman paljon aikaa kertoa omia päätelmiään eteen päin ovat mielestäni myös pahimman luokan kiusaajia. Pienellä paikkakunnalla tämä näkyy todella helposti, ja pahimpiin arvostelijoihin kuuluu lasten sijaan ihan aikuiset ihmiset. Onneksi itse olen nykyään niin itserakas että olen kiinnostunut aikalailla vain omasta elämästäni, siinä on muuten yllättävän paljon miettimistä itselle. Ei ole siis tarvetta miettiä muiden ihmisten valintoja, elämäntapaa ja ulkonäköä. No okei ystävieni kuulumiset kiinnostaa aina, mutta ihan toisessa mielessä, ei sen takia että voisin kertoa niitä eteen päin vaan siksi että välitän.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Suurta ihmetystä aiheuttaa nuo kommenttie takana olevat ihmiset, kellä ylipäätään on aikaa kommentoida negatiivisessa mielessä ihan kaikkea? Tällä viikolla luin tarinan facebookista koulukiusaajasta joka pyysi anteeksi käytöstään. Minusta erittäin rohkea teko enkä hetkeäkään usko että kirjoittaja teki sen julkisuudenhakuisena. Olin ihan järkyttynyt luettuani ihmisten kommentteja. Jokaisella on toki oikeus mielipiteisiin mutta voiko kritiikkiä antaa rakentavasti vai onko todellakin ainoa keino kommentoida tyyliin "sut pitäis viedä saunan taakse.." voiko esim olla vaan ihan hiljaa jossei osaa mitenkään järkevästi kommentoida? </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kritisoin vanhempien antamaa mallia lapsille toisen arvostelusta, varsinkin jos ei asioista tiedä. Kritisoin myös koulujen tapaa toimia kun kiusaamista ilmenee, minusta vanhemmille tulee ilmoittaa välittömästi. Mitä voit tehdä jos et edes tiedä? Olen kuullut tapauksista joissa kaikki muut tietävät paitsi kiusaajan vanhemmat.. tai kiusatun vanhemmat..koulu painaa villaisella ja sanoo selvittävän asian, mutta mitä jos asia ei selviäkkään?</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Suosittelen myös ei minun lapseni ajatuksen tunkemaan piirongin laatikkoon, monesti joukossa tyhmyys tuppaa tiivistymään. On myös hyvintodennäköistä että kiusaamiselle on jokin syy, jos lapsi voi huonosti itse voi olla että lapsi purkaa omaa pahaa oloaan muihin, tässäkin tapauksessa olisi juuri äärimmäisen tärkeä että koulu infoaa kotia, jotta asiat selviäisivät. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kiusaamista en hyväksy missään määrin mutta en sitä myöskään ihmettele tässä nykymaailmassa. Negatiivisuus leviää somessa kuin kulovalkea, se mahdollistaa helppomman tavan kiusata ihan lapsilla kuin aikuisillakin. Niitä kommentteja on siellä niin helppo jaella nimettömänä tai toiset tollot ihan omalla nimellä. Ikäväkyllä epäilen että tämä teksti ei ehkä tavoita niitä ihmisiä joille sen tarkoitan, mutta yksikin herännyt ajatus on jo hyvä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Negatiiviset ihmiset on mielestäni jokin ihan oma ihmislaji. Miten joku ei koskaan näe missään mitään hyvää, miksi joku haluaa aina loukata muita, pahoittaa mielen, sivaltaa vain sivaltamisen ilosta? Millaisia lapsia tulee negatiivisessa ilmapiirissä? Epäilen että ei ainakaan kovin positiivisia? Millaisia lapsia tulee onnettomasta kodista? Epäilen ettei kovin onnellisia. Millaisia lapsia tulee kodista jossa ei välitetä, rakasteta ja anneta olla omaitsensä? Epäilen että ei kovin ehjää lasta.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">En sano että vain kodilla on merkitys lapseen, mutta kyllä sillä suuri merkitys on. Ihan hyvästä kodistakin voi tulla surullinen lapsi tai koulukiusaaja, mutta miksi? Se on se juttu mikä pitäisi ratkaista, miksi joku kiusaa? </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Itse olen pahoillani siitä miten olen käyttäytynyt joskus ja jos olen jonkun mielenpahoittanut. Itse aloitan oman kamppanjan itseni kanssa katsomalla peiliin. Uskon että jokaisella on jotain korjattavaa.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Lapsilleni opetan mikä on oikein, rakastan ja välitän, kuuntelen ja olen läsnä. Mutta silti en oleta että minun lapseni olisi parempia kuin muiden, jokainen lapsi lähtee samalta viivalta ja jokaisella lapsella on oikeus onnelliseen matkaan.</span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-39868230923215657572014-09-12T02:02:00.000-07:002014-09-12T02:02:22.580-07:00Suuria tunteita<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Tiedättekö kun jotain odottaa oikein kovasti, odottaa ja odottaa ja välillä usko on todella koetuksilla,</span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">kun vihdoin unelmat ja odotukset ovat muuttuneet todeksi on tunne aivan huikea.</span></div>
<div style="text-align: left;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Viime viikolla kirjani viimein saapui painosta ja siinä se nyt on ja aika moneen kotiin olen sen itse toimittanut ja muutakin kautta se on tiensä löytänyt moneen uuteen kotiin.. Minun ihan itse tekämäni kirja, outoa vai mitä..</span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhLg5BAMPcBkxm4zFIMJ4eTvN0Xtg_96WzfQG-FwIsHkuNflKour16fZSSUK-HVim-D2DhYrwdOSXMIK11cBl5qO1J0Yjgnyy0B_-q8sJju8GxFPpX9lDdtzksblEZrTq7-dSFN58AgZsTq/s1600/DSC_0002.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhLg5BAMPcBkxm4zFIMJ4eTvN0Xtg_96WzfQG-FwIsHkuNflKour16fZSSUK-HVim-D2DhYrwdOSXMIK11cBl5qO1J0Yjgnyy0B_-q8sJju8GxFPpX9lDdtzksblEZrTq7-dSFN58AgZsTq/s1600/DSC_0002.jpg" height="640" width="472" /></a></div>
<br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Välillä oli kyllä monen monta mutkaa ja kuoppaa, mutta nyt on enää turha muistella niitä koska eletään tässä ja nyt ja nyt se on tässä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Luulin että kun vihdoin saan sen kirjan käteen, on se se hetki mitä olen odottanut ja se on se wou minä tein sen hetki, mutta totuus olikin toinen.. ensimmäinen reaktio oli kyllä vau mutta sitten iski hetkellinen ahdistus, mitähän tästä nyt sitten sanotaan. Itse katsoin omaa työtä ihan eri vinkkelistä, mitä olisin voinut tehdä paremmin, mihin olisin voinut lisätä jotain jne. Kello oli about 22.00 perjantaina kun kirjan sain käteen ensimmäistä kertaa ja aamulla kello 11.00 alkoi askartelumessut johon minun piti kirjani kanssa mennä..paniikki.. Olen edelleen piilevästi ujo ja jotenkin tuollaiset tilanteet on tosi pelottavia..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Mutta aamulla vaihtoehtoja ei ollut kun 500km oli ajettu tätä varten joten ei muuta ku kirjat kainaloon ja messuille. ja kuinkas siinä sitten kävikään messuista tähän päivään eli melkein viikon olen saanut niin monta kaunista sanaa, halausta, viestiä etten elämässäni koskaan viikossa ole saanut niin paljon pakahduttavan paljon positiivista palautetta. Tiedättekö jokaisella sanalla, viestillä ja kommentilla on ihan mielettömän suuri merkitys, ne ovat jopa tuota kirjaakin suurempia asioita. On olemassa monta ihmistä jotka ovat ylpeitä, kiitollisia, onnellisia ja jotka sen myös kertomalla tekivät minusta niin suunnattoman onnellisen että se odottamani wow hetki tulikin sitten ihan eri kohtaan kun aavistin.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">WOW olen otettu, kiitollinen ja onnellinen. Tällä positiivisen palautteen määrällä jaksaa jatkaa kohti uusia haasteita.. tällä hetkellä listalla olisi ikkunoiden pesu ja kaappejen siivous.. mutta kyllä sitä täytyy vastapainoksi viritellä jotain luovaakin, joten yritys kova saada toi askartelu blogin päivittäminen pikkusen virkoamaan:)</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Ihkua päivää ystävät<3</span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-4727851302014017252014-08-28T00:16:00.000-07:002014-08-28T00:16:00.867-07:00Kun mikään ei riitä..<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Hamahelmet lävähtää lattiaan sinkoillen sinne tänne kaikissa sateenkaaren väreissä. Kello on puoli yksitoista mutta siinä vaiheessa se tuntuu ihan viimeiseltä niitiltä tähän päivään. Kunnes puolituntia myöhemmin mehukannu kaatuu valuen pitkin puuhellan kylkeä täyttäen jokaikisen pienimmänkin reijän minkä vain voi tahmea vaaleanpunainen neste löytää. Olen raivon partaalla ja murisen jo ties monettako kertaa..no okei kaunistelin totuutta.. korjaan siis KARJUN jo aivan liian monetta kertaa, ottaen huomioon ettei päivä ole vielä puolessakaan.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Kerään hamahelmet uhkailujen -sinä et enää ikinä leiki näillä saattelemana, aivan kun keräten itseäni kasaan, saamatta mitään aikaiseksi koska rakennekynnet ei tässä tilanteessa tosiaankaan auta asiaa ja juuri nyt itseni kasaaminen tuntuu ihan mahdottoman vaikealta. Tässä vaiheessa ennen mehukannun irtoamista pöydän kannesta kohti lattiaa saan itseni keräiltyä edes hetkellisesti siedettävään tilaan. Tarjoilen pörröpäälle jugurtin ja paahtoleivän jonka kohtaloa on yllättävän vaikea päättää, paahdetaanko vai ei paahdeta, voita vai juustoa, millaista makkaraa, vai ei kentien ollenkaan.. Pörröpää keksii erinäisiä käsimerkkejä josta minun pitäisi osata lukea paahtaakko vai ei.. ja arvatenkin ihan sama miten teen lopputulos on se että tein kuitenkin väärin. Kun se hetki koittaa että oman leivän saa melkein suuhun, melkein kahvin saattelemana ja se mehukannu alkaa ottaa niitä lentoharjoituksia olen ihan valmis pikku hiljaa itsekkin harjoittamaan jonkinlaisia siipiliikkeitä. Mutta eihän minulla moiseen ole aikaa koska kello on varttia vaille lähtö, edelleen mehu valuu kohti niitä syvimpiäkin koloja mitä puuhellan kyljestä löytyy kohdaten sukkani jossain vaiheessa lattialaatan ja parketin välimaastoa. Olen niin kypsä kaikkeen.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Ei mitään, kerään viimeisen oljenkorren ja suit sait sukkelaa pyyhin enimmät mehut hittoon, vetäsen sen leivän ja jo tässä vaiheessa kylmenneen kahvin naamaan ja vaihdan sukat kuiviin, kerään paperit kasaan ja ei kun menoksi. Pörröpää tekee kaikkensa jotta se olisi mahdollisimman vaikeaa. Pörröpää numero kaksi esikoulusta pois ja kohti kokkolaa. Pörröpää numero kolme viihdyttää minua matkalla erinäisillä toiveilla ja syytöksillä siitä ettei kuule milli ja molli nyt oikein näy. Yritän ensin kärsivällisesti selittää kuinka en voi nyt tässä soneran mastoksi/ verkoksi muuttua että se ohjelma pätkimättä näkyisi tämän koko ihanaakin ihanemman matkan. Kuulen radiosta hyvän kappaleen mutta koska pörröpää numero kaksi pelaa ja pörröpää kolme on saanut linjat hetkeksi toimimaan on radion nyt oltava hiljaisella jotta he kuulevat erinäiset vingunnat ja hermoja raastavat linnun sirkutukset riittävän hyvin.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Loppumatkan kruunaa vielä purkka joka jostain ihan käsittämättömästä syystä leveää pörröpään sormiin ja muodostaa erittäin kauniin rihmaston niiden väliin kun käsiä vie toisistaan mahdollisimman kauas. Ikäväkyllä rihmaston katketessa välillä saattaa olla että sitä hemmetin purkkaa löytyy ihan vähän jostain muualtakin kuin vain kymmenestä sormesta.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Olemme kaikesta huolimatta ajoissa joten ei muuta kun kanttiiniin kahville. Herkullinen viineri ja kuppi lämmintä kahvia saa mielialani kohoamaan jälleen himpun verran ylemmäs, kunnes siirtymisvaiheessa osastolle huomaan että osaston ollessa remontissa osasto sijaitseekin ihan toisessa rakennuksesssa..myöhästymme siis ja matkalla alunperin tarpeelliseksi koetut matkarattaat tuntuvat yllättävänkin raskaislta ja ahtailta kun niitä kantaa toiseen kerrokseen ja tunkee ahtaissa käytävissä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Astmahoitajasta selviämme hienosti, mutta lääkärin vastaan otolla toinen valuu kohti lattiaa kuin makarooni ja toinen puhuu tai paremminkin huutaa lääkärin päälle.. aivan ihanan riemukasta. Normaalisti olisin tästä selvinnyt heittämällä mutta juuri tänään ei ole se päivä..varsinkaan kun astmahoitajan ja lääkärin vastaanotolla kuluu yhteensä kaksi tuntia..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kun saan raahattua pörröpäät matkarattaineen päivineen alaovelle, taivas päättää että kun kerran sataa niin sataa sitten ihan kunnolla. Tungen molemmat pörröpäät matkarattaiden sisään ja kuomu niin alas kun vain saa ja juoksen autolle. Tässä vaiheessa olen onnellinen että raahasin ne hiton rattaat mukanani. Pörröpäät selviää lähes kuivina, itsestäni ei löydy ainuttakaan kuivaa kohtaa joten 40 km kotimatka on vähintäänkin paras mahdollinen.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kotiin päästyäni, luojan kiitos ruoka on valmis kiitos mieheni, koska siitä en olisi ehkä selvinnyt enää. Esikoisen kanssa yritän keskustella, mutta keskustelumme lähtee samantien ihan väärille urille. Pörröpää numero kolme saa raivarit jälleen jostain ja käskee minua lähtemään, tässä vaiheessa mielitekisikin jos sellainen mahdollisuus olisi, ei ole. Tyydyn siis vain käymään työmaalla ja menen sohvalle päiväunille.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Pörröpää numero kolme on saanut verensokerit makaroonien voimalla kohdilleen ja on oikein avuliaalla tuulella. Kolmevuotias viikkaa pyykkejä narulta ja olen pakahtua onnesta kun tuo pieni ihminen tomerana hoitaa hommaa omalla tyylillään, tosin myöhemmin ripustan ne viikatut pyykit takaisin narulle koska ihan pikku juttu oli jäänyt huomaamatta, ne oli märkiä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kun olen unen rajamailla, pörröpää haluaa hoitaa minua, ajattelen että oi miten ihanaa, kunnes jääkylmä vesisuihke osuu poskeen ja vanupuikko työntyy korvaan.. se siitä hoidosta ja päikkäreistä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Olen hetken parempi äiti ja päätän pelata pörröpäiden kaksi ja kolme kanssa lautapeliä. Ensimmäiset seitsemän minuuttia sujuu hyvin, kunnes pörröpää numero kolme kiipeää laudanpäälle istumaan ja nakkoo kortit mäkeen koska ihan koko aikaa ei ole hänen vuoronsa ja pelissä on jotku säännöt, joista edes jotain olisi hyvä noudattaa, jotta pelaamisessa olisi edes jonkinlainen järki. Luovutan ja kerään pelit kasaan.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Koska enää ei mitään ole tehtävissä kaivan imurin kaapista ja alan etsiä kulunutta parkettia kaiken roskan seasta, joten kuten siinä onnistuen. Tosin keskeytän imuroinnin aika monta kertaa, milloin pitää hakea kuulokkeet milloin riisua joku, pyyhkiä pylly tai selvitellä pörröpäiden yksi ja kolme välejä suihkussa.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Jollain ihmeen konstilla saan siivottua alakerran jotenkin kohtuulliseen kuosiin ja pörröpäät iltatoimien kautta sänkyyn ennen yhdeksää. Sitten se päivä onkin vihdoin loppu, ei ole enää mitään sanottavaa ei muuta kuin käsittämättömän suuri ahdistus.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Elän toivossa paremmasta huomisesta, mutta kun aamulla herään puolivartalo puudutuksesta pörröpään numero kolme sängystä viisi minuuttia ennen kun pörröpään numero 3 taksi lähtee, tiedän kun joku alkaa mennä väärille urille ei mikään riitä..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-6198351100542347542014-08-12T21:31:00.000-07:002014-08-12T21:31:10.915-07:00Yksin<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Useamman päivän olen hakenut aihetta, välillä halu kirjoittaa on palava mutta oikeiden sanojen löytäminen on vaikeaa. Ehkä olen sittenkin piilevästi taiteilija luonne ja oikeaa hetkeä on vain odotettava. Toisaalta välillä olen itsekkin yllättynyt lukiessani aikaisempia tekstejä, itserakasta ehkä sanoa muta jotkut tekstit on mielestäni niin onnistuneita että minun on äärettömän vaikea aloittaa uutta, koska ajatus on etten enää parempaan pysty. Nyt kun minun oikeasti pitäisi olla nukkumassa jo kauan aikaa sitten se tuli vain yhtäkkiä, se hetki..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> ..katsotaan kuinka nyt käy..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Tein kirjan viimeisiä korjauksia, lähettelin kuvia tuskissani ja kirjoitin tekstejä uusiksi.. 12 tuntia töissä veti aika veteläksi enkä olisi millään jaksanut, mutta pakko vain tehdä jotta ihan kohta se lähtee painoon..ihan kohta. Elävästi tuli mieleen kuinka paljon olen yksinäisiä iltoja ja öitä kirjan parissa viettänyt, välillä projektin kanssa olen ollut niin yksin että aivan itketti. On ollut ihmisiä joilta kysyä ja joille kitistä epäonnistumisia mutta silti olin ihan yksin koko projektin kansssa..ja mikä hassuinta eihän minulla ollut mitään tietoa kirjan tekemisestä. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Nyt kun istuin yksin pimeässä kesäillassa (elokuuhan on vielä kesää) ihan yhtäkkiä tuli pakahduttavan raskas tunne..mitä jos olisin aina yksin. mitä jos olisikin kuin yksin taivaalla möllöttävä kuu, näkisi kaiken mutta kaikki muu olisi aivan liian kaukana, olisin yksin omassa elämässä. Kammottavinta mitä voin kuvitella. Tekisin ruuan yksin, söisin yksin, harrastaisin yksin, katsoisin tv:tä yksin, miettisin auton vaihtoa yksin, pyykkäisin yksin ,olisin murheiden ja ilojen kanssa yksin, aamulla nousisin yksin ja illalla menisin tyhjään sänkyyn yksin, ihan yksin.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kuinka pienestä elämä on kiinni, kuinka helposti olisin voinut valita yksinäisen polun ja eläisin elämääni nytkin yksin. Kolmenkympin kriisi olisi taattu, vertailu mitä muilla on olisi varmaa, jatkuva kaipuu jonnekkin, epätoivoinen haku jotakin, tarve täyttää tyhjiö keinolla millä hyvänsä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Välillä tunnen itseni kaikesta huolimatta tavallaan yksinäiseksi, ehkä olen viettänyt itseni kanssa liikaa aikaa ja kun tuntuu että haluaisi elämän suuria ja vähän pienempiäkin asioita jollekkin kertoa, ei vaan osaa. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Tänään tajusin myös että olemme ensimmäistä kertaa tilanteessa jossa jokainen meistä on yksin. Yksi hoidossa, yksi esikoulussa, yksi koulussa, minä omassa ja mieheni omassa työssä. Ihan jokainen on osan päivästä yksin jossain, parin ensimmäisen päivän jälkeen se näkyy väsymyksenä joka illalla kiukkuna hiippailee esiin. Ehkä hetkittänen yksinäisyys tekee meille jokaiselle hyvää ja yhdessä olo on vielä astetta verran parempaa, kunhan tilanne tästä tasoittuu.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Mutta mitä jos olisi aina yksin, keneltä kysyisin miten päivä on mennyt, kenelle kertoisin omastani, kuka kuuntelisi, ymmärtäisi ja vastaisi jos olisin yksin?</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Välillä sitä kaipaa, kumpa edes joskus edes jotakin saisi tehdä aivan yksin. Olla hetken kotona aivan yksn, tehdä mitä huvittaa, miten huvittaa..kun se hetki on että on yksin, on niin yksin ettei osaa mitään tehhdä. Pyörii vain edes takaisin saamatta mitään aikaiseksi yksin. On niin tottunut että joku pyörii jaloissa, repii hihasta, pyytää jotain ettei vain osaa toimia yksin.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Ja on varmasti ihmisiä joille yksin olo sopii, ihmisiä jotka pitävät siitä ja haluavat elää niin..mutta ehkä hekin miettivät toisinaan että mitä jos..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Erityisen surulliseksi minut tekee ajatus siitä että vanhenisi yksin. Ei olisi lapsia, eikä lapsenlapsia, ei puolisoa, olisi vain yksinäinen kiikkutuolin narina yksinäisessä kodissa.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">On aikamoinen lottovoitto kun huomaa ettei ole yksin. Kun illalla sänkyyn kömpiessä vastassa on lämmin kainalo mihin käpertyä, kun aamulla pörröiset päät nousee pesistään,joka päivä on joku jolle kertoa päivän kuulumiset, joku jolta kysyä miten pävä on mennyt, joku jolle kertoa kun ketuttaa, joku jonka kanssa olla ja elää.. kun kuvittelin pimeneässä illassa olevani yksin, yksinäiseltä tuntuvassa illassakin jalkaa vasten käpertyy pörröinen ystävä, joka odottaa uskollisesti aina niin kauna että mamma tulee nukkumaan. Tiedättekös olen niin suunnattoman onnellinen ettei minun tarvitse olla yksin.</span><br />
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-68627118953340214842014-08-07T13:06:00.001-07:002014-08-07T13:06:16.353-07:00Portti<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqxo2P6l-QXQNH5xbyOioWpmQwInWOFYoWy6ralKM9xV-kAs8VqWjzuuUVNWhR8FOLI9fGtSWaid33-izzyABWO81wXVddoFcP8LgeOmJpPoQI0Ncm3vpkUVm0AM7qgLNCKcAnPmvxTzuN/s1600/kuva.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqxo2P6l-QXQNH5xbyOioWpmQwInWOFYoWy6ralKM9xV-kAs8VqWjzuuUVNWhR8FOLI9fGtSWaid33-izzyABWO81wXVddoFcP8LgeOmJpPoQI0Ncm3vpkUVm0AM7qgLNCKcAnPmvxTzuN/s1600/kuva.JPG" height="640" width="452" /></a></div>
<br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Elämän aikana tulee eteen monen monta porttia, osan niistä aukaisee useammin, jonkun ehkä kerran, toisia ei ehkä avaa vaikka mieli tekisi. On portteja joiden avaaminen vaatii rohkeutta, voimaa ja sinnikkyyttä, on isoja portteja joilla on ehkä surempi merkitys ja ihan pieniä portteja joiden merkiyksen ymmärtä ehkä vasta myöhemmin. On kauniita portteja joiden avaaminen saa hymyn huulille ja on portteja joiden avaaminen on vastenmielistä, et ehkä tiedä mitä sen takaa löydät. Joskus pelottaa, jännittää, ehkä hieman mietityttää mitä tämä portti tuo tullessaan.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">On myös hetkiä jolloin on aika sulkea elämässä joku portti, saadakseen mahdollisuudn avata toinen, ehkä hieman isompi portti. Portin sulkeminen on yleensä haikeampaa kun sen avaaminen, varsinkin jos tietää että sulkee sen viimeisen kerran.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Eilen perheessämme oli edessä portti joka avattiin tavallaan yhden kohdalla viimeisen kerran. Ihanaakin ihanamman päiväkodin portti. Koko kesä on odotettu ja odotettu, puhuttu ja mietitty, jännitetty ja taas odotettu. Viimeinen päivä hoidossa päiväkodissa on nyt takana ja portti suljettu. Maanantai aamuna odottavin (ja äiti ehkä haikeinkin) mielin avataan uusi portti. Esikoulu vuosi ja matka kohti alakoulun porttia alkaa. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Välillä toivon että voi kumpa portti olisi niin ruosteessa ettei se aukeaisi, aika pysähtyisi ja oltaisiin niin kuin ennenkin. Välillä tekee mieli valella portti kanisterillisella öljyä että se oikein joutuisasti aukeaisi.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Tekisi mieli kirjoittaa lista porteista mitä ei kannata avata, raottaa hieman niitä mihin toivoisi pörröpäiden löytävän. Lisätä kylttejä suuntaa antamaan jotta oikeat portit löytyisi, lukita tiukasti ne mihin ei omiensa tahtoisi eksyvän.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Voi elämä, kuinka täynnä olet vahtoehtoja, voi aika kuinka katoat, voi äidin pörröpäät kuinka nopeasti kasvatte. Voisitteko hetken odottaa, antaa äidin pitää vielä portinpielistä kiinni, nostaa kahvaa jos se on raskas pienen käden avata, pitää kiinni ettei tuuli vain porttia päällenne paiskaisi, ettekä itseänne satuttaisi. Voi kumpa ette mitään porttia liian lujaa tai huolimattomasti sulkisi, jotta jos tarve joskus vaatii sinne mahdollisuus vielä olisi palata.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Oman elämän aikana on tullut nähtyä monen moista porttia, joidenkin avaaminen kaduttaa, joidenkin avaamisen tarkoituksen tajusi paljon paljon myöhemmin. On ollut ruosteisia, puisia, vaaleanpunaisia, pieniä, isoja, paksuja, leveitä, kapeita, kepeitä, ahtaita.. vieläkin on portteja joita ei ole avattu, portteja joita mietitään vielä, portteja jotka on suljettu ja toivotaan ettei niitä tarvitse enää avata. On portteja jossa on toivoa, ehkä jonain päivänä kurkistamme siitä sisään, ihan varovasti ja katsomme mitä elämä tuon portin takaa tuo.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Toivon että mahdollisimman monta porttia aukeaa vielä yhdessä, vaikka joskus myrsky saattaa hieman saranoita vinguttaa ;) no kariseepa ruosteet ja johan taas liukkaasti aukeaa vanhempikin portti.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Niin myskyn jälkeen on jälleen poutasää..ja portin pielukset kukoistaa taas.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Toivottavasti jokainen uuden portin edessä seisova on rohkea päätöksissään, miettii tarkkaa kannattako tämä portti avata. Ja kun tiedät että se on se oikea, ole onnellinen kun olet sen löytänyt ja astu rohkeasti sisään, koskaan ei voi tietää ellei kokeile- ehkä se portti on juuri se oikea.</span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-60902589383180994562014-08-01T13:04:00.000-07:002014-08-01T13:04:06.095-07:00Myrsky<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Sieltä se tulee, vaikka mitä tekis. Tummat pilvet jotka odottaa vain oikeaa hetkeä. Ne voi tulla aivan odottomatta, tai sitten ne hiipii vain pikku hiljaa. Vaikka olisi kuinka onnellinen, ei siltä voi välttyä, kun se on tullakseen se vain tulee.. ei se aikaa tai paikkaa katso. Jos osaisin salamoida se varmaan menisi nopeasti ohi, en osaa. Olen vain tumma pilvi, joka ei osaa edes sateeksi muutua. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Olen vain..aivan hiljaa, en uskalla sanoa mitään, koska pelkään että räjähdän, käy pian niin kuin takapihan puulle , kun salama iskee..halkeaa keskeltä ja latva rojahtaa maahan.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kerään kaiken kiukun sisälle, etsin jokaisesta asiasta vain sen negatiivisen, haen hakemalla kaiken mikä ärsyttää. Tahrat olohuoneen pöydällä, likaiset ikkunat, vinkuva laturi, tekemättömät työt, hukatut hetket, liian tahmea lattia, mönkään menneet suunnitelmat, tavara siellä ja täällä. Kun se hetki ja ajatus menee pilalle, sitä on hiton vaikea pelastaa jos myrsky vain on tulossa. Sieltä se tulee ja pyyhkii näkymättömän maton alle kaiken ihanan ja hyvän. Varjollaan se peittää sinisen taivaan ja panee valon säteet piloon. Sellainen se myrsky vain on.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Jos se salamoiksi ja sateeksi muuttuisi, pyyhkisi ohi ja räiskyisi, antaisi veden tulla niin että se pieniksi tulviksi muuttuisi, pieninä puroina tulvan purkaisi,salamat seisovan ilman rikkoisi, varmaan se sitten hetkessä katoaisi, antaisi tilaa auringolle.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Mutta ei. Sieltä se tulee ja hautoo itseään, kuin sää ennen ukkosta. Tukahduttava, seisova ilma kuin seinä, tekee pään painavaksi, painostaa, tekee hengittämisen vaikeaksi.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Sieltä se tuli ja täällä se pysyy. Se vain takertuu minuun, haluaa olla minun kanssa.. voisin työntää sen pois ja päästä irti, menehän siitä matkoihisi. Mutta ei otan sen kainaloon, niin kuin paremmankin kaverin, ollaan mörköjä vaan, sinä ja minä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Ja kuinka pienestä se tulee, kuinka pienistä tummista pilven hattaroista, saa lähes mustan taivaan, kun oikein reipaasti kaikki pienet tummat pilvet kerää yhteen, kyllä se sieltä vaan tummaksi muuttuu. Uskoppa vain. Saattaa olla että osa pilvistä haetaan viikon päästä, jopa kuukauden, aamusta, illasta tai ihan vaan siitä likaisesta olohuoneen pöydästä. Reippaasti vain kaikki pilvet kasaan, tehdään yhdessä hyvä synkkä taivas.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Se on mun bravuri, osaan sen niin hienosti että aivan hävettää. Osaan kuulkaas kaivaa ihan pienimmänkin, ihan pikkuisen vaan tummaan vivahtavan pilven, osaan niin näppärästi ne kasata yhteen että heikompaa saattaisi hirvittää. Nautinko siitä? Ei en nauti, vaikka äkkiä voisi niinkin luulla. Mutta olen ukosen poikanen ja ukkosen poikasen on vaikea muuksi muuttua. Se on on tai off ja nyt se on off, jos se ei vielä käynyt selväksi. Varmaan tällä "säällä" olisi parempi laittaa multa läppärit ja muut yhteyden pito välineet piiloon, se on kuulkaas myrskyllä vaarallista pitää piuhoja seinässä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Ja voi miten huono olen myrskystä pouta sääksi muuttumaan, ei sada, ei salamoi, on vain painostavan hiljaista, veitsellä leikattava ilma, on vain tummaakin tummempi taivas, on hiton ärsyttävä kärpänen ja on kärpästäkin ärsyttävämpi myrsky - minä.</span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-20009249700598785002014-07-31T05:13:00.001-07:002014-07-31T05:13:06.464-07:00Kolmekymmentä vuotta<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjLoyGhcbEdoRi5KQn-e42uAo88-FOZrqdSCIBggCJ2UlOkatxnXhrntM4Sd8_d3cUtRYB6S4Rug1CnmcOvuOToU8hz15gYHo334o464BDxk1Z4i7pTniyrqGZp18Y1Jn2ijJYvZs3kLIeo/s1600/Mina%CC%88.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjLoyGhcbEdoRi5KQn-e42uAo88-FOZrqdSCIBggCJ2UlOkatxnXhrntM4Sd8_d3cUtRYB6S4Rug1CnmcOvuOToU8hz15gYHo334o464BDxk1Z4i7pTniyrqGZp18Y1Jn2ijJYvZs3kLIeo/s1600/Mina%CC%88.jpg" height="320" width="320" /></a></div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Oli synkkääkin synkempi yö ja hirmuinen ukkosmyrsky riehui oulussa kun minä kolmekymmentä vuotta sitten synnyin. Ehkä juuri siksi minustakin on tullut myrskyinen kaveri tai paremminkin on/off kaveri. Joko olen tai sitten en. Joskus voi mennä epäilyttävänkin kauan tasaisesti..mutta se voi ollakkin vain tyyntä myrskyn edellä. Toisaalta ikä on tehnyt tehtävänsä ja myrskyjen määrä on vähentynyt huomattavasti. Toinen syy lienee tasaisempi puoliskoni joka ei myrskyistä välitä. Ikäväkyllä tämä on/off piirre löytyy myös lapsistani, toisista hieman lievempänä, toisista maksimi leveleillä. Epäilen että yläkerrassa on katsottu että siitäs sait.. kolme kertaa minä pienenä..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Muistan lapsuudestani useita myrskyjä, toivottavasti vanhempani ovat jo päässeet yli niistä. Ihan lemppari oli vääntäminen marjametsään lähdöstä tai lähinnä millä vaatteilla sinne lähdetään. Isoveljen vanhat vaatteet ei oikein sopinut minun makuuni, vaan ennemmin olisin lattanut sinne jotain nätimpää. Edelleen ihmettelen vanhempieni sinnikkyyttä, marjastimme nimittäin, mustikat, vadelmat, puolukat ja hillat.. epäilemättä aika monta kamppailua on siis elämäni aikana käyty.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Lapsuudesta on myös paljon ihania muistoja. Muutama päivä sitten paistoin lättyjä pienimmän pörröpään kanssa ja hän väänsi radion päälle.. iskelmä radiosta tuleva musiikki ja lättyjen tuoksu vei minut lapsuuden kesiin, kun lomailimme isovanhempien luona. Ukki paistoi meille aina lättyjä, kahdella pannulla ja pienen tytön silmissä lättyjen heittäminen oli aina yhtä huikeaa. Ukin ja mummon kanssa matka taittui aina pienen pienellä punaisella opelilla jossa kasettisoitin rähisten soitti iskelmiä. Mummoni leipoi maailman parasta puolukkapiirakkaa ja aina vierailulla ensimmäinen ruoka oli nakkikastike, veljeni toiveiden mukaan. Enää ei ole näitä ukkia ja mummoa, mutta muistoissa elää edelleen ihanat muistot ja hetket heidän kanssaan.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Joka kesä matksimme myös toiseen mummolaan pohjoiseen. Vesi oli suuri osa näitä muistoja. Uimme ja uimme, söimme salaa huippu hyviä viinereitä mummon pakastimesta, kävimme bingossa ja edelleen offin hajusta tulee mieleen mummo. On ihanaa omistaa lapsena isovanhemmat joiden kanssa vietettin todella paljon aikaa, vaikka välimatkaa olikin. Minulla oli myös elossa isomummo joka tarjosi meille aina ananas jaffaa ja isälleni konjakkia, koska piti häntä parempana vieraana, olihan hän sentään insinööri. Muistan paljon tuoksuja lapsuudesta, edelleen tietyt karkit tuoksuu lapsuudelta, koska pyhännällä asuessamme perjantai karkit haettiin oikeasta karkkikaupasta.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Hassua on että ihanimmat muistoni ovat juuri tuoksuja tai hetkiä normi arjesta. Äkkiseltään mieleen ei tule yhtään muistoa huvipuistosta tai muista vastaavista, vaikka niissäkin käytiin. Itsekkin kuvittelee että lapsille pitää tarjota jotain hulppeita elämysmatkoja, vaikka luultavasti ihanimmat muistot mieliin painuu jostain muusta.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Lapsuuteni oli onnekasta. Asuimme suurimman osan ajasta rivitalossa, vain hetkittäin minulla oli oma huone, mutta suurimmaksi osaksi jaoin sen veljieni kanssa. Iltaisin meille luettiin kirjaa ja lapsuuden kirjoista edelleen suosikki kirja on veljeni leijonamieli. Iltaisin peittelin kaikki pehmolelut sänkyyni tärkeys järjestyksessä ja mietein että jos tulee tulipalo miten saan kaikki pelastettua. Muistan myös kuinka hautasin huutavan vauvanuken syvälle kaappiin huutamaan koska sen tutti oli hukassa ja mietein etten ehkä ikinä tee omia lapsia koska niitä ei voi tunkea kaappiin kun niitä ei jaksa hoitaa.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Nyt kohta jo kymmenen vuotta äitinä, joskus se kaappi kohta on tullut elävänä mieleen..tosin sinne tekisi mieli mennä itse. Onneksi olen jo vaiheessa että lapset ovat 9,6 ja 3 tai oikeastaan jokaiseen ikään voi lisätä vielä puoli vuotta päälle..epäilen että en uudestaan samaan kymmenen vuoden operaatioon vauvasta-vairhaisteiniksi jaksaisi.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Sisälläni asuu ainainen pikkuinen vauvakuume mutta vahva epäilys on että perheemme on kasassa.. kymmenen vuoden jälkeen on pikku hiljaa toivoa siitä että jonain päivänä asioita voi tehdä ihan yksin tai kaksin. Silti vaikka sitä odottaa että lapset kasvavat, se on myös äärettömän haikeaa..yksi jakso elämässäni on ohi. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kolmekymmentä vuotta katsoo peilistä, en näe sitä vaan näen oman elämäni onnellisimman tytön. Näen hurjan paljon enemmän viisautta kuin kymmenen vuotta sitten, näen väsyneemmät silmät kuin silloin mutta ne on tyytyväiset silmät, olen onnellnen siitä tiestä mitä olen kulkenut vaikka kymmenen vuotta sitten risteyksessä en ollut ollenkaan varma mihin suuntaan kulkisin.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Kolmekymmentä vuotta muistoja talletettuna sydämeen, huonoja muistoja tungettuna pintaa syvemmälle. Kolmekymmentä vuotta kokemuksia, ajatuksia, hetkiä,tuoksuja, tunteita, surun murusia, erinäisiä murheita, iloja, onnen kimpaleita, huolia huomisesta, toivo paremmasta päivästä, usko unelmiin ja ennen kaikkea suunnattoman paljon rakkautta. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kolmekymmentä vuotta minä olen ollut minä, ukkosmyrskyn poikasesta syntynyt tuulitukka.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Olen onnellisempi kuin koskaan. </span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-16990391368960547802014-07-12T23:53:00.004-07:002014-07-12T23:53:51.400-07:00Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa..<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBADjPJhkrMZQpmxqasOwBfm9Ow4OtdqAZZHgAogIH9-6nPtUyivw4EF9rc9FuXfpkCKCQIWgK1VX2brtZqLFo8YUTIhexQbHHYgNEqrvO3__SXtf8bEpvpfXZ4sTb0nsRHcV3VbjNDoKS/s1600/1-IMG_2059.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBADjPJhkrMZQpmxqasOwBfm9Ow4OtdqAZZHgAogIH9-6nPtUyivw4EF9rc9FuXfpkCKCQIWgK1VX2brtZqLFo8YUTIhexQbHHYgNEqrvO3__SXtf8bEpvpfXZ4sTb0nsRHcV3VbjNDoKS/s1600/1-IMG_2059.JPG" height="640" width="401" /></a></div>
<br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Avaan iltasanomien sivut, pysähdys. Surun murtamaa lähipaikkakuntaa koetellaan vain viikko edellisen onnettomuuden jälkeen taas kohtuuttoman kovaa. Ei voi ymmärtää, ei uskoa todeksi. Aivan liian surullista.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Jokainen surun täyttämä koti on liikaa, aivan liian monta nuorta istuu nyt sateenkaaren toisella puolen.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Lämmin osaanotto jokaiselle äidille, isälle, sisarukselle, ystävälle, tuttavalle joita tämä suru koskettaa.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Halauksia ja voimia.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Useaan otteeseen olen kuullut että lapset ovat vain lainaa, hämmästyttää miksi joidenkin laina-aika on liian lyhyt? Lapsen laina-aikaan ei voi hakea lisä aikaa, lainaa ei voi uusia, voi vain toivoa että toisin kuin asuntolaina se olisi mahdollisimman pitkä. Voi vain uskoa, toivoa ja rakastaa.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Omat lainalapset tekee mieli sulkea syliin ja pitää kovaa kiinni, vaikka tiedän ettei se auta, jonain päivänä on vain pakko päästää irti.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kummastuttaa myös ihmisten sydämettömyys. Vahingossa eksyin lukemaan kommentteja iltasanomien uutisista. Miksi joillakin on tarve olla ilkeitä tällaisessa tilanteessa? Miksi ihmiset jotka eivät luultavasti asiasta tiedä muuta kuin sen mitä ovat lukeneet lehdestä haluavat tuoda oman idioottimaisuutensa julki. He tekevät omia päätelmiä, arvostelevat ja kirjoittavat ilmeisesti ajattelematta yhtään mitään. Mikään ei tuo noita poikia takaisin, on paljon asioita jotka eivät selviä luultavasti koskaan ja oikeastaan niillä ei ole edes väliä. Edelleen uskon että kaikella on tarkoituksensa ja laina-aika aikaisemmin määritetty. Tämän laina-ajan päättyminen oli liian julma, ja toivon ettei kukaan tekisi siitä yhtään julmempaa omaisille. Jokainen on jonkun lapsi ja maailman rakkain jollekkin, annetaan jokaisen surulle rauha. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Mikä ikinä olikaan syy, miksi kerralla lähti niin monta ja miksi näin julmasti</span><span style="font-family: 'Courier New', Courier, monospace; font-size: large;">.. Jostain syystä sinne tarvittiin nämä nuoret miehet.</span><br />
<span style="font-family: 'Courier New', Courier, monospace; font-size: large;">Sateenkaaren toisella puolen on pojilla varmasti kaikki hyvin.</span><span style="font-family: 'Courier New', Courier, monospace; font-size: large;"> </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Todella kauniin muistoajelun pojille järjestäneille nostan hattua. Kaunis ja liikuttava tapa muistaa ja ihailtavaa miten monta ystävää oli ollut mukana, pitäkää toisista huolta, antakaa surulle aikaa ja pitäkää rakkaista muistoista kiinni.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa..mutta matka jatkuu..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-37393941605587055512014-06-10T14:48:00.001-07:002014-06-10T14:48:30.388-07:00Surun murusia<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Riisun vaatteet, tarkoituksena ottaa pikasuihku ja sitten nopeasti nukkumaan, kunnes ihan yhtäkkiä minua alkaa ihan kamalasti itkettään. Minua jota ei itketä juuri koskaan tai ei ainakaan kovin usein.. Suunnitelman muutos.. nukkuminen vaihtuukin kirjoitamiseen. Monen monta ajatusta on ollut mielessä ja monta tarinaa kirjoitettavana, mutta fiilis tai oikea hetki on ollut kadoksissa..harmittaa että päiväkirjassani on monta tyhjää sivua..mutta ei se minua niin paljoa harmita että ihan itkettäisi.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> On niin paljon suuria asioita, koko ajan ympärillä tapahtuu. On pieniä asioita, on suuria asioita, on asioita jotka paisuvat, on asioita jotka kutistuvat toisten asioiden rinnalla. On asioita joilla on merkitys ja on asioita joilla kuvittelee olevan merkitys. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Elämää ei voi elää kenenkään muun kautta, omaa onnea ei voi kadottaa muiden murheiden takia mutta saahan olla surullinen jonkun toisen puolesta?!ei siihen lupaa tarvita, joskus se vain nurkan takaa hiipii ja hyökkää kun on tilaisuus iskeä, yllättäen vastustajan totaalisesti lamaannuttaen. Siinä se sitten on -suru.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Mietin tarinoita surujen takana, monta mielettömän ihanaa ja herttaista ihmistä, joille en voisi koskaan toivoa mitään pahaa ja joista jokaisen surun pyyhkisin pois enemmän kuin mielelläni, jokaiselle lupaisin että jonain päivänä kaikki on hyvin, parantaisin ja korjaisin jos minulla olisi siihen valta. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Eräänä päivänä näin ison vauvavatsan, vuosi sitten rutistin tuota surullista naista ja sanoja ei löytänyt. Nyt hymyilen ja tervehdin, hetkeä sanojen vaihtamiseen ei tule, mutta toivon että katseeni kertoo enemmän kuin tuhat sanaa -olen onnellinen sinun puolesta. Kumpa näkisin jokaisen surullisen kasvon muuttavan muotoa. Vaikka on suruja jotka eivät koskaan katoa, on kuitenkin myös onnen hippuja joista voi syntyä jotain suurempaa, jotain sellaista mikä antaa toivoa ja kantaa eteen päin. Jonain päivänä. Mielikuvitus rutistus sinulle siellä jossain, jonka silmäkulmassa on surun murusia<3</span><br />
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-32197611363041896882014-05-15T05:07:00.004-07:002014-05-15T05:07:44.957-07:00ÄITI<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Aloitin tämän tekstin jo äitienpäivänä mutta teksti ja aika sen loppuun kirjoittamiseen katosi jonnekkin. Aloitan siis alusta uudella yrityksellä saada tämä valmiiksi.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kuten moni jo tietääkin juuri ennen äitienpäivää saimme perheenlisäystä, pieni cotton vauva Rölli muutt meille ja osa ajastani on varmaankin kadonnut juuri tästä syystä;)</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Minulla on siis ilo olla kolmen pöröpään lisäksi "äiti" myös kahdelle pörröiselle koiralle.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Äitinä olo on maailman ihanin ja samalla myös maailman raskain homma. Välillä on ihan hemmetin väsynyt ja kuitenkin samaan aikaan niin tajuttoman kiitollinen että saa olla äiti.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kuten jo aikaisemmin kirjoitinkin saan useimmiten olla ärsyttävä äiti, viime aikoina hermojani on koeteltu välillä vähemmän ja välillä enemmän. Edelleen vapaa päivät alkavat vanhimman pörröpään sängystä ylös saanti rallilla, mehu rallin kautta nuorimman pörröpään vakioon että aamupalaksi tilataan aina jotain sellaista mitä kaapista ei löydy. Siihen omasta vapaasta tahdosta lisäsin vielä koiran pissatus, leikitys, ruokailu rallin.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Päivittäin koen epäonnistumisia ja onnistumisia äitinä. Päivittäin koen olevani riittämätön ja silti täys työllistetty. Joka päivä yritän olla parempi äiti toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. </span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Täydellisyyden tavoittelu on raskasta, ehkä olisi helpompi vain luovuttaa ja keskittyä oleelliseen, olemaan vain läsnä. </span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Millainenhan se täydellinen äiti muuten mahtaa olla? </span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Jos erehtyy tarkkailemaan sosiaalistamediaa, vauva palstoja, mediaa ja kaiken mailman trendejä, on täydellisyys kohdallani hyvin nopeasti tavoittelemattomissa.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Pitäisi syöttää luomua, terveellistä, itse valmistettua ruokaa ja sekin kellontarkkaan, yö unien pitäisi olla oikean mittaiset, lapsien pitää osata mennä itse nukkumaan, ilman vieressä pötköttelyä. </span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Lapsien kanssa pitää ulkoilla, liikkua, askarrella, lukea, tanssia, laulaa ja mieluusti kuskata kaiken laisiin hienoihin harrastuksiin. Pitää olla virikettä virikkeen perään, aikaa ja rahaa. Ihanaa olisi pukea lapset nätisti mutta ekologisesti. Liikaa leluja ei saa olla, mutta kaiken laisia pelejä vermeksiä kuitenkin. Tv:tä ja tietokoneita käyttö on tarkasti rajattua, lapsilta pitää vaatia osaamista mutta ei tietenkään liikaa. Älä passaa, mutta ole kuitenkin aina lapsen käytettävissä. Sylissä pitää saada tietty olla jos lapsi tahtoo. Sisarusten riidat selvitetään rakentavasti ja lapsi laitetaan jäähylle jos tarve vaatii. Ikinä ei ääntä koroteta, eikä uhkailla vaan asiat selvitetään puhumalla. Läksyt tietenkin hoidetaan heti ravitsevan luomuvälipalan jälkeen sulassa sovussa. Kiroilua ei sallita, alkoholia ei nautita, karkki päivä on vain kerran viikossa ja hampaat pestään aamuin illoin. Jos lapsi tarvii erikois ohjausta/hoitoa kuten peitehoitoa, jumppaa, puheterapiaa, toimintaterapiaa ja orakokeen käyttöä, hyvä äiti hoitaa tietysti nämä kaikki "kotitehtävät" joka päivä.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Jotta äiti voi hyvin, hän myös hoitaa itseään liikkumalla säännöllisesti, syömällä terveellisesti ja nukkumalla tarpeeksi. Äiti pitää huolen että koti on siisti, pyykit pestyinä ja silitettynä ja koti pihalla kasvaa luomu puutarhassa porkkanat, tillit ja muut härpäkkeet.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Täydellisen äidin lapset käyttäytyvät tietenkin mallikkaasti, kotona, kaupassa ja ravintolassa. Ne ei koskaan kitise eikä halua sieltä hyllystä mitää ja ne syö sivistyneesti haarukalla ja veitsellä. Täydellisen äidin lasten nenästä ei valu räkä, eikä ne todellakaan kaiva sitä nenää ja tunge sitä räkää sen jälkeen suuhun. </span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Täydellinen äiti ei koskaan ole väsynuyt, kiukkuinen tai turhautunut. Täydellinen äiti osaa kasvattaa lapsista sosiaalisia, normaali kokoisia, terveellisesti syöviä, paljon liikkuvia ja hyvin käyttäytyviä lapsia. Täydellinen äiti tietysti antaa rakkautta ja läheisyyttä kaikille lapsille tasapuolisesti ja tarpeeksi joka päivä.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Ja totuus kohdallani on hyvin kaukana tästä minun ihan itse kehittelemästäni täydellisestä äidistä.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Tänäänkin ulkoilut on kauniista säästä huolimatta tekemättä, jos autoon siirtymistä ei lasketa. Päivälliseksi tarjoilin lapsille pinaattilättyjä jälleen kerran. Tehtävät on tekemättä. Annoin lapsille jätskiä, vaikka ne kiukutteli, luomu puutarhaa en edes harkitse ja luomusta en mutenkaan jaksa vouhottaa..karu totuus kun on että jos me kaikki syötäis vain luomua..ruoka loppuisi aika nopeaa. Suurin suoritus tälle päivää on pika imurointi. Ikkunat on edelleen pesemättä ja olen väsynyt äiti. Olen juonut ihan liian monta kuppia kahvia ja antanut lapsen lorottaa vettä ihan turhan paljon. Aamulla pesin vain omat hampaani ja virikkeitä ei vielä tälle päivää olla järjestetty, eikä eilisellekkään, jos ei lasketa sitä että pörröpää leikkasi paperisilppua noin 30 sekunttia. Ihmekyllä läksyt on tehty ja ne on jopa tehty ilman että kellään on mennyt hermot, luultavasti sekin johtuu niitten vähäisestä määrästä. Lasten vaatteet tipahtavat ulko ovella lattialle ja minä nostan ne naulakkoon jotta toimintaterapeutti mahtui ovesta sisään. Luultavasti illalla nukkumaan mennessä menen pötköttelemään lapsen viereen ja otan pikku nokoset koska olen kaikesta huolimatta väsynyt.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Huippua on että just tänään meillä sattui olemaan ratsastus jotta voin tarjota lapsilleni edes jonkin laadukkaan harrastuksen. Yksi piste minulle. Kaikki tappelut olen selvittänyt uhkailulla. Aika monta miinus pistettä minulle. Ja illalla otan luultavasti lasin viiniä vaikka se ei ole terveellistä eikä hyväksi minulle.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kaikesta tästä epätäydellisyydestä huolimatta minä sain äitienpäivänä monen monta ihanaa korttia ja lahjaa. Kaikesta huolimatta olen lapsilleni täydellinen äiti<3</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihezq6a51j_Ok68hZFtlPbCOfksIuK3p3-68sLKpS2oV1uNLMRhBK86cwp3HdeEV6yfD_bFXo8TOSjdWeKCKoXWSdoAfL-logrYx4DwLXULfFJVW2U2bz2KP-rRvPbdXsK2NiCDt6Y8Ufw/s1600/1505102_10201416474007706_3269754765639451001_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihezq6a51j_Ok68hZFtlPbCOfksIuK3p3-68sLKpS2oV1uNLMRhBK86cwp3HdeEV6yfD_bFXo8TOSjdWeKCKoXWSdoAfL-logrYx4DwLXULfFJVW2U2bz2KP-rRvPbdXsK2NiCDt6Y8Ufw/s1600/1505102_10201416474007706_3269754765639451001_n.jpg" height="640" width="480" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg5sOhPNtwgL-7-0rV9iuDNSj5zQ0yKT2EYJ-LxR4rYHAzEbs6pqB4jTRlmeUWfgTlxLJPVp7etFvvmpcG-JPy3Yr2N-z_WXpgRWS_nrz5zOyrDYnU5lHLChgGPESQbWHA2itatAlVc98q-/s1600/10252087_10201416212001156_5128184411464910512_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg5sOhPNtwgL-7-0rV9iuDNSj5zQ0yKT2EYJ-LxR4rYHAzEbs6pqB4jTRlmeUWfgTlxLJPVp7etFvvmpcG-JPy3Yr2N-z_WXpgRWS_nrz5zOyrDYnU5lHLChgGPESQbWHA2itatAlVc98q-/s1600/10252087_10201416212001156_5128184411464910512_n.jpg" height="640" width="480" /></a></div>
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-48024908377506242442014-05-04T05:21:00.001-07:002014-05-04T05:21:47.950-07:00Lämmin Osanotto<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Julkaisen tämän työni nyt tämän blogin puolella koska se sopii ennemmin tänne.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Elämäni vaikein työ. Toinen tekemäni adressi. Viikon mietein mitä teen, tänään päätin että nyt se on vain tehtävä, vaikka muuten mielelläni tilaustöitä teenkin ja tämänkin mielelläään tein oli kohde niin surullinen ettei tämä ole mieluinen työ. </span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Vaikka en perhettä tunne, koskettaa tämä suru uutinen silti minua. Miksi lapsilta viedään äiti, miksi mieheltä vaimo, miksi ystäviltä ystävä ja läheisiltä rakas liian aikaisin. En voi ymmärtää, ei ole sanoja.</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: 'Courier New', Courier, monospace; font-size: large;">Luin vasta kirjan Totuus taivaasta ja haluan uskoa että sellainen paikka oikeasti on ja näiden pienten lasten äiti on päässyt sinne kauniiseen paikkaan jossa kaikki on hyvin. Toivon että tuo perhe selviää surusta ja jonain päivänä suru muuttaa muotoaan ja antaa jälleen tilaa valolle. </span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Lämmin osanotto läheisille ja ystäville <3</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjzkFVPKn9kwYO6qIUD-p55zIe_rHUSJlHjv41X0YnV2CNY5VbzBipsBBecZ_csQr3ZPAZe-VGVT2MYFa-pNCVCeeV-e8IqGT1bjj_Ia_YYrhiMlCjLhvXr1Ojb-mVoi3_xjeluPK3dfHUP/s1600/1-IMG_1658.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjzkFVPKn9kwYO6qIUD-p55zIe_rHUSJlHjv41X0YnV2CNY5VbzBipsBBecZ_csQr3ZPAZe-VGVT2MYFa-pNCVCeeV-e8IqGT1bjj_Ia_YYrhiMlCjLhvXr1Ojb-mVoi3_xjeluPK3dfHUP/s1600/1-IMG_1658.JPG" height="640" width="526" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEggrIqgdSJ5CSSL50TZzQfya5cnF4qJVqsIZN-Dpay2cJQyoLP_DWpkN-ONKVo9pWm103WjUxDsGfcb1A2uXeu6VMsdr-UXr8Cv5nCRcgHF4DhwdMAOsePbL5fb3_F7llhzOJElcBKXBJ03/s1600/2-IMG_1660.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEggrIqgdSJ5CSSL50TZzQfya5cnF4qJVqsIZN-Dpay2cJQyoLP_DWpkN-ONKVo9pWm103WjUxDsGfcb1A2uXeu6VMsdr-UXr8Cv5nCRcgHF4DhwdMAOsePbL5fb3_F7llhzOJElcBKXBJ03/s1600/2-IMG_1660.JPG" height="640" width="484" /></a></div>
<br />
<div>
<br /></div>
<div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Koska kyse oli nuoresta ihmisestä, en halunnut tehdä adressista synkkää, vaan raikkaan kauniin. Tulostin temppuili, joten jouduin käsin tuon tilaajan valitseman tekstin kirjoittamaan. Sisä sivu siis hyvin samanlainen kuin etu-osa. P*skarteluhaasteen Bingo riviin <a href="http://pskarteluhaaste.blogspot.fi/">Musta- Glitter-Teippi</a> sattui sopimaan joten laitan nyt sinne vaikka en alunperin haasteeseen tätä tehnytkään. </span></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-7967823862127671072014-05-02T07:54:00.001-07:002014-05-02T07:54:23.349-07:00Mikä ihmisiä vaivaa?<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Saan sähköpostin jossa lukee</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;"><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">lähetä maksu 30eur takaisin </span></span><br />
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">KIRJASTA EI TUU MITÄÄN,KERÄÄT VAIN RAHOJA MEILTÄ</span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Pala nousee kurkkuun, taas ahdistaa. Juuri kun olin saanut kodin siivottua ja monta muuta hommaa hoidettua, takana oli hyvä päivä.</span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Lamaannun, en tiedä mitä sanoa tai tehdä. </span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Aika monen monta päivää/yötä olen tätä asiaa stressannut juuri siitä syystä että aloitin ennakkomyynnin koska minulle luvattiin että kirja on valmis helmikuussa. Enhän minä olisi sitä aloittanut jos olisin tiennyt että taittaja numero yksi ei saa hommaa hoidettua, eikä monesta kehoituksesta huolimatta edes niitä materiaaleja palautettua. Monen monta viestiä, puhelua ja sähköpostia. Minä en vain muuta voi tehdä.</span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Mutta silti en ymärrä ihmisiä jotka käyttäytyvät näin? Eikö asioita voi hoitaa muuten? </span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Ystävä soittaa ja kertoo omasta viikosta. Kohtaan jälleen ihmisiä jotka ovat ihan kohtuuttomia, suorastaan sairaita pahoittaakseen toisen mielen. En voi käsittää..</span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Tiedän että tämä on vain yksi muiden joukossa, mutta silti se laittaa miettimään..ajatteleeko minusta muutkin noin? No tiedän että ei mutta varmasti joukkoon mahtuu monenlaista ajattelijaa. </span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Voin kertoa että kirjani tekemisessä vaikein vaihe on tämä jatkuva pettyminen ja odottaminen. Aamu alkaa ahdistuksella ja silti tuntuu että teen siinäkin asiassa väärin, sehän on vain yksi kirja. Mutta kun olen sen kirjan luvannut niin monelle jo helmikuussa, en halua olla itse petturi vaan hoitaa omat hommani oikein, tässä tilanteessa se on vain niin hiton vaikeaa.</span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Ennen avasin sähköpostini innolla, odottaen, nyt avaan sen varovasti odottaen pieni pelko vatsassa mitä siellä nyt on..</span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Mutta nyt ajattelin kaikesta huolimatta(vaikka en ehkä sitä ansaitsekkaan) palkita itseni hetkellä mieheni kanssa<3</span></div>
<div style="background-color: white; color: #444444; line-height: 16px;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-75867573342348194092014-04-30T05:32:00.002-07:002014-04-30T05:32:31.780-07:00Rehellinen kosketus tähän päivään..<span style="font-size: large;">Herään 6.40 nähdäkseni mieheni ennen hänen töihin lähtöä, huomaan mieheni menneen jo kuudeksi töihin. Ajattelen että ihana rauhallinen aamu parilla kupilla kahvia ja haaveilua ennen kuin lapset herää, pörröpää yksi herää 6.50. Ajattelen käyväni vessassa rauhassa kun lastenohjelmat ja mehu on viritetty. Pääsen vessaan ja pörröpää numero kaksi herää ja juuri nyt hän ei osaa tulla portaita alas vaan minun on juuri nyt välittömästi mentävä kantamaan hänet alas. Mehua, duudsoneita, peittoa, i padia, sukat, koiralle ruokaa ja tunnen olevani jälleen kaikkea muuta kuin rauhalisen aamun äiti. Kello 7.25 vanhimman pörröpään herätys, voin jo täysin eläytyä murrosikään jolloin aamulla sängystä ensimmäisenä näkyy sentteri. Kaukana ei ole sekään kun räkää valuva, kurkkukipuinen todella pörröinen pää ilmoittaa ettei mene kouluun koska on niin kipeä. Totean että ok ja palaan lähtöruutuun. Kahvikupin käteen saatuani, duudsonit kelattuani ja muutaman muun palveluksen suoritettuani klo: 7.40 vanhin pörröpää rymistlee alas ja ilmoittaa sittenkin menevänsä koluun. Kiireellä vaatteet, jotka on tietenkin väärät, hiusten harjaus joka on tietysti liian kovakourainen ja jatkuvaa toistamista laita nyt vaatteet, onko tavarat jne. Lapsi ovesta ulos juuri kun taksi ajaa pihaan. Huokaus ja jos nyt juon sen kahvin.. kahvi on jäähtynyt. Keitän uutta kahvia ja nuorin pörröpää tulee tekemään aamupala tilausta -paahtoleipää ilman paahtamista ja reunat pitää leikata, päälle voita ja sulatejuustoa. Kaivan tavarat kaapista.. samalla pörröpää kertoo hyvin kauniilla huuto äänellä MULLA ON KYLYMÄ, haen vatteet ja puen ne ja istutan pörröpään pöytään jossa hän toteaa jälleen herttaista ääntään käyttäen MISSÄ SE MUN LEIPÄ ON. Selitän miksi leipä ei vielä ole pöydässä ja palaan tekemään sitä, totean etä sulatejuustoa ei ole. Lapsi raivostuu ja huutaa hyenaan lailla MINÄ HALUAN SULATEJUUSTOA.. niin että aamusta asti vaivannut pääkipuni alkaa pikku hiljaa räjähtää totaalisesti pitkin seiniä. Tätä huutoa seuraa sitten tovin jos toisenkin. Teen leivän ja ilmoita tyynesti että minä en voi tässä nyt sulatejuustoksi muuttua ja piste. Vien koiran pissalle ja hoidan paperiasioita todetakseni että joutuu vielä töissä käymään ensi viikollakin. Kelaan tekemättömiä töitä, hoitamattomia asioita, kauppareissua, kirjaprojektia, vappua, ja tuntuu etten saa henkeä ja pää räjähtää. Miten selviän tästä päivästä.. Mies tulee tauolle ja yritän kertoa ahdistuksesta, kohtaan itseänikin väsyneemmät silmät ja vähintään yhtä ahdistuneen kaverin. Toteamme että parempi kirjottaa kaikki omat ajatukset paperille ja silputa se paperi pienen pieneksi silpuksi ja tunkea sinne minne aurinko ei paista.</span><br />
<span style="font-size: large;"> Kello on 9.20 ja kaikki tuntuu mahdottomalta. Äkkiä vaatteet päälle ja naaman kampaus. Pörröpäille vaatteet, pissat, tavarat ja jälleen myöhässä tosin vain kaksi minuuttia puheterapiaan. Nuorin pörröpää saa kilarit kun erehdyn sekunnin ajan pitämään sormeani hissinnapilla ja huutaa jo ties monettako kertaa tälle aamua. Vinkkaan hänelle poliisilaitoksesta ja saan hänet vaikenemaan. Kela, ruokakauppa jossa viisaana valitsen ne autokärryt heti enkä kohtaa kesken ruokakauppaa huutoa siitä aiheesta, yksi kiukku tältä päivää vähemmän. Seuraavaksi posti ja kukkakaupan ikkunasta näen ihanaakin ihanemmat mukit. Päätän että jos isäni ei olisi syntynyt en minäkään olisi syntynyt joten koska on isäni syntymäpäivä on minunkin syntymäpäiväni ja kävelen kauppaan ja ostan ne kupit, ja totean että hyvää syntymä päivää minä. Hetken aikaa olen suunnattoman onnellinen.</span><br />
<span style="font-size: large;">Paluu arkeen, keksimmäinen pörröpää pois puheterapiasta, samaan aikaan puhelu toimintaterapeutin kanssa, lapset tappelulla kuka istuu ja missä istuu autoon ja kotiin. Kamat pois autosta ja keskustelu miehen kanssa huokaillen että ehkä tämä jonain päivänä helpottaa, seuraava vapaa viikonloppuhan on jo kesäkuun puolessa välissä, paitsi jos.. niin sitten ehkä heinäkuussa.. Puhelu ystävän kanssa<3 ja hetken olo on kevyempi.</span><br />
<span style="font-size: large;"> Päätän ottaa päikkärit ja aloittaa alusta. Kun juuri pääsen uneen herään siihen että ilmapallo räjähtää korvan juuressa. Nousen todetakseni etä kodissani on räjähtänyt äänestä ja ulkonäöstä päätellen vähintään dynamiitti. Serpenttiini paketti on silputtu sentti kertaa sentti paloiksi, lhimmät lelulaatikot on purettu mahdollisimman laajalti, lattialla on kynä armeijasta ja paperi joukosta päätellen piirretty, keittiön pöytä on muuttunut tavara mereksi ja valkoinen silkkipaperi on kummasti silppuuntunut serpentin seuraksi. On erikokoisia legoja, nukkeja, ruokia, vaatteita ja kaikkea mahdollista. </span><br />
<span style="font-size: large;">Pyydän vanhinta pörröpäätä hakemaan postin, sitä ei kuulkaa nyt kiinnosta hakea postia. Käsken palautta tietokoneeni joka on kaikista lukemittomista kielloista huolimatta eksynyt hänen huoneeseen. Koska vastausta ei heti tule, korotan ääntäni yläkertaan selkeästi kuuluvalle tasolle. Saan huutoa siitä että huudan. Laitan kengät jalkaan ja lähden hakemaan itse sitä postia. Haaveilen josko kävelisin kymmenen kilometriä postilaatikon ohi. En kävele vaan palaan takaisin haaveillen vapusta lehden kansikuvan innoittamana. Muistan että mieheni työmaa ei vietä vappuakaan eikä munkkeja ole leivottu, serpenttiinit on silputtu ja suurin osa puhalletuista ilmapalloista on räjähtänyt, askartelu kirppis kamat katsomatta, paperit tekemättä, siivoamatta, ja kaikki ne muut lukemattomat työt on tekemättä. Elämä on ja ketään ei varmasti tämä teksi hirveästi kiinnosta, mutta tämäpäs oli nyt rehellinen kosketus mun tähän päivään. Ja viereeni on siirtynyt kynsilakka armeija ja vaativa ääni panisitko näitä nyt äiti. Ja minähän laitan..</span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-89600596356939898252014-04-23T22:45:00.003-07:002014-04-23T22:45:57.019-07:00Maailman ihanin työ<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Tiedättekös että minulla on maailman ihanin työ. Saan itse päättää milloin olen töissä, saan tehdä töitä kymmenen päivää kuussa ja lopun ajan olla kotona lasten kanssa. Ne kymmenen päivää voin tehdä pitkiä päiviä ja palvella näin hyvin iltaaikoja tarvitsevia. Minun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä etten kerkeä viettää aikaa lasten kanssa, koska saan olla loppu ajan kotona heidän kanssaan. Rikastua tällä työllä ei voi, mutta toimeen voi tulla. Verottaja vie liian suuren osan mutta siitä huolimatta työni on ihanaa.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Parin viime viikon aikana olen saanut palvella huippu ihana asiakkaita ja yllättää heidät ja itseni. Onnistumis prosentti on ollut huikea ja en muista yhtän epäonnistunutta työtä. Pelottavan hyvin on siis mennyt;) Hassua on että viime aikoina olen saanut todella paljon kiitosta tekemistäni töistä. En tarkoita että minua tarvisi sosiaalisessa mediassa kehua tai kiitoksia lähettää erikseeen, mutta kyllähän ne mieltä lämmittää ja voin myöntää että lämittäää ja vielä todella paljon. Onnistunut työ ja iloinen asiakas on paras kiitos työstä. Vaikka raha on jonkinlainen motiivi työlle, kyllä suurin motiivi on te ihanat asiakkaat. Lämmin kiitos luottamuksesta ja ihanista hetkistä, te teette työstäni maailman parhaan työn<3</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Laskeskelin tuossa että valmistumisestani alkaa pian tulla kymmenen vuotta, kymmenen?!? Mitä ihmettä´, mihin se aika meni.. Toki olen kolmen lapsen kanssa viettänyt äitiyslomaa välillä mutta varmaan tuosta kymmenestä vuodesta kuusi olen ollut töissä. Kuusi vuotta on matkassa pysynyt monta asiakasta ja uusia tullut paljon matkan varrella, osa on kadonnut matkalla ja joitakin ihmisiä kaipaan yhä, mutta jokaisella on oikeus valita kampaajansa ja kaikkia ei voi miellyttää. Kymmenessä vuodessa olen myös huomannut että tämä on ihan minun unelma työni ja toivon että vuosia on ihanien asiakkaiden kanssa paljon edessä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Hassua on että valmistuttuani ajattelin etten todellakaan tule tätä työtä tekemään, ehkä syy oli epävarmuus ja tunne etten osaa mitään. Mutta olen tainnut oppia koska hyvin harvoin sellaista hetkeä tulee että en osaa.. paitsi jenkkisiili..sitä en osaa.. ehkä opetelen joskus tai sitten vain ammattitaitoisesti ohjaan jollekkin muulle;)</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Koska meitä on monta on myös mahdollisus kysyä apua tai mielipidettä joltain toiselta jos itse ei ole varma. Sekin on suuri rikkaus, nimittäin ihanat työkaverit<3</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">En ole täydellinen, en valmis ja oppiminen on tässä työssä ikuista. Aina ei oi onnistua mutta se että onnistuu suurimmaksi osaksi on minusta jo aika hyvin. Se että olen kahden päivän aikana saanut viisi viestiä ja kiitosta tekemistäni töistä vielä jälkikäteen on saanut tämän viikon tuntumaan ihan super hyper ihanalta. Kiitos<3</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia ensiviikolla. Täältä löytyy myös liikkemme netti sivut jos haluat käydä kurkkaamassa <a href="http://www.hiusateljekannus.fi/">Hiusatelje</a></span><br />
<br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Marika kiittää ja jatkaa vapaapäivää pörröpäiden kanssa;)</span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-14139514302133437142014-04-21T00:51:00.002-07:002014-04-21T00:51:24.845-07:00Todellisuus<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Herään ihanaan tyttöjen kiherrykseen.. Keskimmäisen pörröpään ystävä yökylässä ja voi sitä prinsessa leikin määrää mitä päivään mahtuu. Heti aamulla sama jatkuu ja pienin pörröpää yrittää pysyä perässä. Hetken haaveilen että olisin edelleen lapsi, ei huolta huomisesta, saa vain uppoutua mielikuvitus maailmaan ja eläytyä täysillä milloin mihinkin rooliin. On ihana seurata miten ystävykset nauttivat yhdessä olosta. Illalla ystävykset käpertyivät samaan sänkyyn vieretysten miettimään tanssikuvioita.. mielettömän ihana ystävyys.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Omien ystävien kanssa ei enää käperrytä kihertämään samaan sänkyyn. Ei leikitä prinsessaleikkejä, ei mietitä tanssikuvioita. Mutta edelleen ystävyys on todella tärkeää. Tällä viikolla olen saanut nauttia usean hyvän ystävän seurasta, olen onnekas kun minulla on monen monta ystävää. On olemassa ihmisiä jotka välittävät, vaikka omassa elämässäkin on mietittävää. Hetkeksi ystävät vievät ajatukset muualle ja oikeastaan olen useamman päivän ajan lähes unohtanut kirja murheet.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Tänään herään jälleen todellisuuteen. Sähköpostista löytyy yksi peruutus, yksi kysely ja tunnen itseni petturiksi. Olen myynyt kirjaa jonka piti ilmestyä kauan aikaa sitten ja nyt ollaan edelleen nollassa. Vaikka olen syytön tähän, silti tunnen itseni huijariksi. Ahdistaa. Tiedän mikä määrä materiaaleja on, eikä niistä ihan muutamassa päivässä kirjaa väsätä. Ja mitä kaikkea olisin voinut vielä tehdä ja korjata jos olisin tiennyt että edelleen puolen vuoden päästä ollaan nolla pisteessä. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Totaali lamaantuminen johon ei ole varaa. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Pienin pörröpää huutaa vaahtokylvyssä -rakas äiti avaa mulle suihku.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Ystävykset etsivät balleriina pukuja, siipiä ja taikasauvoja. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Ihanaa lapsen elämää.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Isoimman pörröpään työt eivät ymmärrä pyhäpäiviä, työt kutsuu joka päivä ja vuoden kestäneen stressin, työkiireiden ja muutosten jäljet näkyvät. Hän ei lamaannu, vaan käy ylikierroksilla, ei pysähdy vaan jatkaa kulkuaan. Hänelläkään ei ole varaa pysähtyä, arki pyörii pyörimistään ja mukana on mentävä.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Vaikka olemme erityisen onnekkaita, ei se tarkoita että elämämme olisi aina yhtä juhlaa. Itseasiassa kulunut vuosi on ollut miehen työnpuolesta kaikista raskain vuosi. Välillä hetken haaveilemme työstä jossa on viikonloput vapaat, kello neljä hanskat saa tiputtaa kädestä ja unohtaa seuraavaan aamuun asti koko paikan. Kesäloma on neljäviikkoa, lasten syntymän jälkeen on isyysloma, mahdollisuus isäkuukauteen, kun lapsi sairastuu voi jäädä huolettomasti kotiin, kun itse sairastuu tai loukkaa itsensä voi hakea saikkua ja parantua rauhassa. Yrittäjän arjessa se ei vaan mene niin. Vaikka et ole töissä, on työasiat lähes aina mielessä. On asioita joihin itse et voi vaikuttaa, voit tehdä parhaasi, mutta on olemassa isompia tahoja jotka voivat hetkessä tiputtaa sinut pohjalle, on isoja ihmisiä joita ei tuottajan ongelmat kiinnosta. Jos hälytys tulee yöllä, on silloin noustava, vaikka kuinka väsyttäisi. Jos jokin hajoaa on se korjattava. Vaaditaan paljon että pystyt pitämään yrityksen ja itsesi hengissä. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Ulkopuolisen on mahdoton ymmärtää täysin näitä kuvioita.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kuinka turhalta omat ongelmani tuntuvat, kun ne laitetaan mieheni työn kanssa rinnakkain. Välillä ärsyttää etten saa rauhassa edes kiukutella, vaikka mieli tekisi purkaa kiukkua, heittäytyä marttyyriksi, kohottaa jalat kohti kattoa ja vain olla mörkötuulella. Vaikka olen oppinut paljon kärsivällisyyttä, arvostamaan arkisia asioita, on minulla vielä paljon opittavaa. Edelleen olen liian itsekäs, minun on vaikea päästä harmittavista asioista yli, en edelleenkään kestä jos asiat eivät mene niin kuin haluan. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Mutta ei se arki sillälailla pyöri. On jälleen aika miettä mikä elämässä on tärkeintä. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Aloitin eilen kirjan Totuus taivaasta. </span><span style="font-family: 'Courier New', Courier, monospace; font-size: large;">Olen vasta kirjan alussa, mutta voin jo alun perusteella suositella sitä kaikille lukemisesta pitäville.Ja niillekkin jotka eivät normaalisti lue. </span><span style="font-family: 'Courier New', Courier, monospace; font-size: large;">Ensimmäisen sadan sivun aikana sain jo kirjasta mielettömästi irti. Kirjassa rakkaudella on suuri merkitys.</span><br />
<span style="font-family: 'Courier New', Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: 'Courier New', Courier, monospace; font-size: large;">Ja kuten olen niin monesti sanonut..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><b>Surin niistä on rakkaus.</b></span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Jos minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Jos minulta puuttuisi kyky rakastaa ja ottaa rakkautta vastaan ei minulla olisi mitäään. Jos minun rakkauteeni ei vastattaisi rakkaudella olisin vain kuori ilman sisältöä. Jos minun rakkauteni särkyisi olisin vain kasa sirpaleita. Jos meillä ei olisi toisiamme ja suurta rakkautta emme selviäisi arjesta, emme näkisi valoa pimeinäkin päivinä. Ilman rakkautta ei olisi sinua ei minua eikä meitä. Ilman rakkautta lapsemme eivät saisi onnellista lapsuutta ja sitä kautta vahvoja juuria, joiden päälle kasvattaa kaunis tuuhea puu. Ilman rakkautta olisi vain tyhjyys. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Todellisuudessa meillä on siis oikeastaan kaikki kun meillä on rakkaus. Kaikki muu tulee aikanaan, kyllä se kirja vielä valmistuu ja mieheni työ helpottuu..jonain päivänä. Koska ei ne asiat murehtimalla parene,keskityn odotellessa elämäni tärkeimpiin asioihin. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Mun todellakin maailman rakkaimmat pörröpäät<3</span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-91308082403083376302014-04-17T23:34:00.003-07:002014-04-17T23:34:52.766-07:00Harmitus<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Elossa ollaan vaikka nyt on kyllä ollut ihan liian pitkä tauko..Kiitos Ulla muistutuksesta että ainakin sinä kaipasit minua..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Välillä tuntuu että on ihan yksin, mutta sitten huomaakin että ainakin täällä joku "kuuntelee" minua. Ja kyllä minä tiedän että kun ottaa puhelimen kauniiseen käteen ja rimpauttaa jollekin ihanalle ystävälle, minua kuunnellaan varmasti. Joskus se on vain vaikeaa ottaa sitä puhelinta käteen..ja on minulla kotonakin yksi pörröpää jolle voisin avautua.. Ongelma on ehkä siinä että tuntuu etten halua vaivata muita minun pienillä murheilla koska tiedän että on isompiakin murheita. Tekisi välillä mieli kiukutella, itkeä, raivota ja synkistellä, mutta eihän se mitään auta..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Kirjaprojekti lähtee siis nollasta. Taittaja numero yksi ei saa materiaaleja palauettua joten taittaja numero kaksi aloittaa homman alusta. Arvatkaa miltä tuntuu kun on puoli vuotta odottanut että jotain tapahtuu, saanut turhia lupauksia, odottanut ja odottanut, toivonut ja selitellyt muille tilannetta.. sitten kuulee että ollaan ihan alussa. Tuntuu melko turhauttavalta. Se laskee kiinnostuksen aika nollaan. Enkä voi millään ymmärtää miten joku voi kättäytyä noin.. Pientä ahdstusta pukkaa siis ..Harmittaa niin suunnattomasti että itkupotku raivarit olisi paikallaan. Enkä tiedä kelle viitsisi avautua koska kaikilla on omat murheet ja jotenkin tuntuu että muiden on ehkä vaikea ymmärtää kuinka paljon tämä juttu minulle merkitsee ja kuinka paljon sitä olen odottanut. Eikä kukaan voi oikein auttaa koska ei ole muuta kuin odotettava ja odotettava aina vain..</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Eikä tilannetta hirveästi helpottanut että samana päivänä kun sain sähköpostin pörröpää numero kaksi oksentaa, hammassärky räjäyttää pään ja yskä estää nukkumasta. Siinähän sitä olikin.. Hammaslääkärissä 1,5h suu auki yskimättä on yllättävän haastavaa, mutta selvisin. Kotiin päästyä muutama nappi naamaan ja parin tunnin päikkärit ja jälleen elossa. Pörröpää numero kolme oksensi aamulla mutta sen jälkeen kukaan ei enää ole oksentanut, joten toivoa on että se oli yhden oksennuksen tauti. Puoli litraa yskänlääkettä apteekista, kunnon yöunet, rakkautta ja toivoa on että tästä päivästä tulee parempi.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"> Pörröpää numero yksi pakkasi laukun ja lähti pääsiäislomalle, ikävä on jo nyt. Onneksi minulle jäi kuitenkin pikku pörröpäät jotka pitävät minut kiireisenä;) Toiveita satelee ja eilisen päivän työt on tekemättä, joten synkistelyyn ei taida olla aikaa. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Olipas huono teksti.. en nyt pysty parempaan.. ehkä huomenna olen parempi kirjoittamaan, ehkä olen huomenna parempi avautumaan, ehkä huomenna kotityöt on tehty, ehkä huomenna olen terve, ehkä huomenna jaksan katsoa eteen päin, ehkä huomenna olen taas normaali, ehkä huomenna tai ylihuomenna..jonain päivänä.</span><br />
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-46746303284282082732014-04-17T22:44:00.000-07:002014-04-17T22:44:25.953-07:00Arvonta aika<h2 style="background-color: white; font-weight: normal; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">hilipati hippaa on aika arpoa.. anteeksi että tulee vähän myöhässä mutta on ollut kaikkea hässäkkää.. Mutta ei kun arpomaan..</span></h2>
<h2 style="background-color: white; color: #6f6fc4; font-family: Georgia, serif; font-size: 1.8em; font-weight: normal; text-align: center;">
<span style="font-size: 1.8em;">Random Sequence Generator</span></h2>
<div style="background-color: white; font-family: Tahoma, sans-serif; line-height: 1.7em; text-align: center;">
<span style="font-size: large;">Here is your sequence:</span></div>
<pre class="data" style="background-color: white; margin-left: 2em; text-align: center;"><span style="font-size: large;">10</span></pre>
<pre class="data" style="background-color: white; margin-left: 2em; text-align: center;"><span style="font-size: large;">
</span></pre>
<pre class="data" style="background-color: white; margin-left: 2em; text-align: center;"><span style="font-size: large;">Onnea Tuulensuoja..yllätän sinut pian<3</span></pre>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7717255111283679690.post-8553495979947264302014-04-09T22:54:00.002-07:002014-04-09T22:54:33.837-07:00Mikään ei ole itsestään selvää<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Herään reilusti ennen herätyskelloa, tiedän että se on merkki stressistä. Olen aina ollut ilta ihminen ja tykännyt valvoa, nyt jo kymmeneltä olen ihan valmis sänkyyn, merkki joko vanhuudesta tai väsymyksestä. Avaan ystävän blogin ja minut valtaa mieletön onnen tuntu. Pienten kaksos poikien siirtyminen kotikaupungin sairaalaan on hyvin lähellä. Miten onnelliseksi se saakaan minut ja voin vain kuvitella kuinka onnellisia ovat nuo vanhemmat saadessaan muuttaa takaisin kotiin ja silti olla lähellä poikia. Mikä parasta se on myös askel kohti kotia. Edelleen siis päivittäin seuraan blogia poikien elämästä, edelleen minun pienin pörröpää haluaa välillä katsoa Antin ja Pekan kuvia. Ihania miehiä joilla taistelutahto on kohdallaan<3</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Elämä on täynnä kysymyksiä, vastauksia saa odottaa ja joskus vastauksia ei ehkä koskaan löydy. Ei ole itsestään selvää että tie on tasainen. Tiessä on mutkia ja mäkiä, pieni ja suuria. Taistelua monessa muodossa. Itse odotan edelleen että taittaja numero yksi saisi siirrettyä materiaalit taittajalle numero 2 jotta hän saisi tehdä kirjani loppuun. Välillä olen raivon partaalla ihmisen saamattamuudesta, välllä tekee mieli itkeä turhautuneisuutta. Kelan kirje jossa lukee hylätty, saa minut myös raivon partaalle. Eihän tätä asiaa ole käsitelty kuin vasta reipas puolivuotta. Verottajalle rahan sijasta tekisi mieli lähettää hatullinen p..aa. Väsynyt mies tekisi mieli viedä jonnekkin todella kauas noista loistavista kasvihuoneen valoista. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Mutta totuus on se että minun ei tarvitse tuijottaa sairaalan seiniä vastauksia odotellessa, minun ei tarvitse taistella hengestä. Minun ei tarvitse kuunnella sairaalan koneiden piipitystä ja elää sairaalan loisteputkien valossa arkea. Minä odotan sähköpostin piipitystä. Miehen viikonloppu vapaata, jolloin toivottavasti akkuja saadaan taas vähän ladattua. Minä olen suht terve tehdäkseni töitä jotta voin verottajalle lähettää lisää rahaa. Kelaan voi aina valittaa ja onhan meillä kuitenkin jo puolikas puheterapeutti. Vaaleanpunaisessa maailmassani on vain muutama musta pieni pilkku jotka nekin on jonain päivänä haalistunut pois. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Töissä kohtasin juuri syöpä hoitoja aloittavan nuoren miehen. Pelkäsin kohtaamista, miten osaan puhua fiksusti, miten osaan olla myötäilevä olematta liian säälivä, miten kohtaan tutun ihmisen tällaisessa tilanteessa. Pelko oli turhaa, olin oma itseni. Puhuin ja kuuntelin. Ripaus huumoria, sopivasti myötätuntoa, kannustusta ja hieman normaalia lyhyempi tukka. Muuta en voi tehdä, minä olen vain parturi.</span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Arvostan suuresti ihmisiä jotka antavat omasta ajastaan aikaa auttaakseen muita. Haluaisin itsekkin olla enemmän, haluaisin auttaa enemmän myös muita, mutta vielä en ole keksinyt keinoa millä voisin olla enemmän avuksi. Ehkä jonain päivänä keksin oman tapani auttaa. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Tällä hetkellä apuni kohde on lähinnä oma perhe. Täälläkin joskus tunnen itseni voimattomaksi. Mutta täällä riittää että jokaista pörröpäätä rutistaa lujaa ja rakastaa kovaa. Sillä mennään väsyneenäkin arjessa yllättävän pitkälle. </span><br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Olen pelottavan onnekas. Edelleen pelkään milloin minun tielleni osuu kuoppa, milloin tielleni tulee valtavan suuri mäki, jonka yli pääseminen ei ole itsestäänselvyys. Tiedän ettei tämä tie ikuisesti ole yhtä tasainen vain pienillä mutkilla varustettu. En voi muuta kuin toivoa ja uskoa että mitä ikinä tielleni tapahtuu, mäet ovat ylitettäviä ja kuopat paikattavia. Siihen asti elän tässä ja nyt. Murehdin omia murheitani hetken, mutta annan niiden olla pieniä pisteitä muuten tavattoman ihanan arjen keskellä. En kaiva itse tielleni kuoppia vaan olen onnellinen siitä mitä minulla on. En tee mutkista tiukempia vaan yritän pitää ne loivina kaarteina. Vaikka odottavan aika on pitkä, minä odotan onnelisena siitä että odotan vain sähköpostia kotona. Vaikka mieheni on väsynyt on hänellä työ minne mennä ja jolla tehdä perheemme eläminen rahallisesti helpommaksi. Meillä on toisemme, emme ole yksin väsyneitä. Vaikka Kela ei lapseni tilannetta ymmärrä on kuitenkin positiivista että syy on se ettei hän ole vammainen.Vaikka lapsien riitely välillä raivostuttaa, olen onnellinen että he osaavat riidellä. On ääni millä huutaa, on kädet millä repiä toista tukasta, on jalat joilla juosta karkuun, on siskoja joiden kanssa tapella ja jota riidan päätteeksi voi halata. Sekään ei ole itsestään selvyys. Niin kuin ei mikään tässä elämässä. </span><br />
<br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;">Nyt pieni pörröpää pitää itsestäänselvänä että olen täällä häntä ja hänen aamupala tilauksiaan varten..ja hän on niin oikeassa, juuri sitä vartenhan minä täällä olen;)</span><br />
<div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span></div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace; font-size: large;"><br /></span>
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/17925872385574125214noreply@blogger.com2