Myrsky

Sieltä se tulee, vaikka mitä tekis. Tummat pilvet jotka odottaa vain oikeaa hetkeä. Ne voi tulla aivan odottomatta, tai sitten ne hiipii vain pikku hiljaa. Vaikka olisi kuinka onnellinen, ei siltä voi välttyä, kun se on tullakseen se vain tulee.. ei se aikaa tai paikkaa katso. Jos osaisin salamoida se varmaan menisi nopeasti ohi, en osaa. Olen vain tumma pilvi, joka ei osaa edes sateeksi muutua. 
 Olen vain..aivan hiljaa, en uskalla sanoa mitään, koska pelkään että räjähdän, käy pian niin kuin takapihan puulle , kun salama iskee..halkeaa keskeltä ja latva rojahtaa maahan.
Kerään kaiken kiukun sisälle, etsin jokaisesta asiasta vain sen negatiivisen, haen hakemalla kaiken mikä ärsyttää. Tahrat olohuoneen pöydällä, likaiset ikkunat, vinkuva laturi, tekemättömät työt, hukatut hetket, liian tahmea lattia, mönkään menneet suunnitelmat, tavara siellä ja täällä. Kun se hetki ja ajatus menee pilalle, sitä on hiton vaikea pelastaa jos myrsky vain on tulossa. Sieltä se tulee ja pyyhkii näkymättömän maton alle kaiken ihanan ja hyvän. Varjollaan se peittää sinisen taivaan ja panee valon säteet piloon. Sellainen se myrsky vain on.
 Jos se salamoiksi ja sateeksi muuttuisi, pyyhkisi ohi ja räiskyisi, antaisi veden tulla niin että se pieniksi tulviksi muuttuisi, pieninä puroina tulvan purkaisi,salamat seisovan ilman rikkoisi, varmaan se sitten hetkessä katoaisi, antaisi tilaa auringolle.
Mutta ei. Sieltä se tulee ja hautoo itseään, kuin sää ennen ukkosta. Tukahduttava, seisova ilma kuin seinä, tekee pään painavaksi, painostaa, tekee hengittämisen vaikeaksi.
 Sieltä se tuli ja täällä se pysyy. Se vain takertuu minuun, haluaa olla minun kanssa.. voisin työntää sen pois ja päästä irti, menehän siitä matkoihisi. Mutta ei otan sen kainaloon, niin kuin paremmankin kaverin, ollaan mörköjä vaan, sinä ja minä.
 Ja kuinka pienestä se tulee, kuinka pienistä tummista pilven hattaroista, saa lähes mustan taivaan, kun oikein reipaasti kaikki pienet tummat pilvet kerää yhteen, kyllä se sieltä vaan tummaksi muuttuu. Uskoppa vain. Saattaa olla että osa pilvistä haetaan viikon päästä, jopa kuukauden, aamusta, illasta tai ihan vaan siitä likaisesta olohuoneen pöydästä. Reippaasti vain kaikki pilvet kasaan, tehdään yhdessä hyvä synkkä taivas.
 Se on mun bravuri, osaan sen niin hienosti että aivan hävettää. Osaan kuulkaas kaivaa ihan pienimmänkin, ihan pikkuisen vaan tummaan vivahtavan pilven, osaan niin näppärästi ne kasata yhteen että heikompaa saattaisi hirvittää. Nautinko siitä? Ei en nauti, vaikka äkkiä voisi niinkin luulla. Mutta olen ukosen poikanen ja ukkosen poikasen on vaikea muuksi muuttua. Se on on tai off ja nyt se on off, jos se ei vielä käynyt selväksi. Varmaan tällä "säällä" olisi parempi laittaa multa läppärit ja muut yhteyden pito välineet piiloon, se on kuulkaas myrskyllä vaarallista pitää piuhoja seinässä.
 Ja voi miten huono olen myrskystä pouta sääksi muuttumaan, ei sada, ei salamoi, on vain painostavan hiljaista, veitsellä leikattava ilma, on vain tummaakin tummempi taivas, on hiton ärsyttävä kärpänen ja on kärpästäkin ärsyttävämpi myrsky - minä.

Kolmekymmentä vuotta

Oli synkkääkin synkempi yö ja hirmuinen ukkosmyrsky riehui oulussa kun minä kolmekymmentä vuotta sitten synnyin. Ehkä juuri siksi minustakin on tullut myrskyinen kaveri tai paremminkin on/off kaveri. Joko olen tai sitten en. Joskus voi mennä epäilyttävänkin kauan tasaisesti..mutta se voi ollakkin vain tyyntä myrskyn edellä. Toisaalta ikä on tehnyt tehtävänsä ja myrskyjen määrä on vähentynyt huomattavasti. Toinen syy lienee tasaisempi puoliskoni joka ei myrskyistä välitä. Ikäväkyllä tämä on/off piirre löytyy myös lapsistani, toisista hieman lievempänä, toisista maksimi leveleillä. Epäilen että yläkerrassa on katsottu että siitäs sait.. kolme kertaa minä pienenä..
 Muistan lapsuudestani useita myrskyjä, toivottavasti vanhempani ovat jo päässeet yli niistä. Ihan lemppari oli vääntäminen marjametsään lähdöstä tai lähinnä millä vaatteilla sinne lähdetään. Isoveljen vanhat vaatteet ei oikein sopinut minun makuuni, vaan ennemmin olisin lattanut sinne jotain nätimpää. Edelleen ihmettelen vanhempieni sinnikkyyttä, marjastimme nimittäin, mustikat, vadelmat, puolukat ja hillat.. epäilemättä aika monta kamppailua on siis elämäni aikana käyty.
 Lapsuudesta on myös paljon ihania muistoja. Muutama päivä sitten paistoin lättyjä pienimmän pörröpään kanssa ja hän väänsi radion päälle.. iskelmä radiosta tuleva musiikki ja lättyjen tuoksu vei minut lapsuuden kesiin, kun lomailimme isovanhempien luona. Ukki paistoi meille aina lättyjä, kahdella pannulla ja pienen tytön silmissä lättyjen heittäminen oli aina yhtä huikeaa. Ukin ja mummon kanssa matka taittui aina pienen pienellä punaisella opelilla jossa kasettisoitin rähisten soitti iskelmiä. Mummoni leipoi maailman parasta puolukkapiirakkaa ja aina vierailulla ensimmäinen ruoka oli nakkikastike, veljeni toiveiden mukaan. Enää ei ole näitä ukkia ja mummoa, mutta muistoissa elää edelleen ihanat muistot ja hetket heidän kanssaan.
 Joka kesä matksimme myös toiseen mummolaan pohjoiseen. Vesi oli suuri osa näitä muistoja. Uimme ja uimme, söimme salaa huippu hyviä viinereitä mummon pakastimesta, kävimme bingossa ja edelleen offin hajusta tulee mieleen mummo. On ihanaa omistaa lapsena isovanhemmat joiden kanssa vietettin todella paljon aikaa, vaikka välimatkaa olikin. Minulla oli myös elossa isomummo joka tarjosi meille aina ananas jaffaa ja isälleni konjakkia, koska piti häntä parempana vieraana, olihan hän sentään insinööri. Muistan paljon tuoksuja lapsuudesta, edelleen tietyt karkit tuoksuu lapsuudelta, koska pyhännällä asuessamme perjantai karkit haettiin oikeasta karkkikaupasta.
 Hassua on että ihanimmat muistoni ovat juuri tuoksuja tai hetkiä normi arjesta. Äkkiseltään mieleen ei tule yhtään muistoa huvipuistosta tai muista vastaavista, vaikka niissäkin käytiin. Itsekkin kuvittelee että lapsille pitää tarjota jotain hulppeita elämysmatkoja, vaikka luultavasti ihanimmat muistot mieliin painuu jostain muusta.
 Lapsuuteni oli onnekasta. Asuimme suurimman osan ajasta rivitalossa, vain hetkittäin minulla oli oma huone, mutta suurimmaksi osaksi jaoin sen veljieni kanssa. Iltaisin meille luettiin kirjaa ja lapsuuden kirjoista edelleen suosikki kirja on veljeni leijonamieli. Iltaisin peittelin kaikki pehmolelut sänkyyni tärkeys järjestyksessä ja mietein että jos tulee tulipalo miten saan kaikki pelastettua. Muistan myös kuinka hautasin huutavan vauvanuken syvälle kaappiin huutamaan koska sen tutti oli hukassa ja mietein etten ehkä ikinä tee omia lapsia koska niitä ei voi tunkea kaappiin kun niitä ei jaksa hoitaa.
 Nyt kohta jo kymmenen vuotta äitinä, joskus se kaappi kohta on tullut elävänä mieleen..tosin sinne tekisi mieli mennä itse. Onneksi olen jo vaiheessa että lapset ovat 9,6 ja 3 tai oikeastaan jokaiseen ikään voi lisätä vielä puoli vuotta päälle..epäilen että en uudestaan samaan kymmenen vuoden operaatioon vauvasta-vairhaisteiniksi jaksaisi.
 Sisälläni asuu ainainen pikkuinen vauvakuume mutta vahva epäilys on että perheemme on kasassa.. kymmenen vuoden jälkeen on pikku hiljaa toivoa siitä että jonain päivänä asioita voi tehdä ihan yksin tai kaksin. Silti vaikka sitä odottaa että lapset kasvavat, se on myös äärettömän haikeaa..yksi jakso elämässäni on ohi. 
Kolmekymmentä vuotta katsoo peilistä, en näe sitä vaan näen oman elämäni onnellisimman tytön. Näen hurjan paljon enemmän viisautta kuin kymmenen vuotta sitten, näen väsyneemmät silmät kuin silloin mutta ne on tyytyväiset silmät, olen onnellnen siitä tiestä mitä olen kulkenut vaikka kymmenen vuotta sitten risteyksessä en ollut ollenkaan varma mihin suuntaan kulkisin.
 Kolmekymmentä vuotta muistoja talletettuna sydämeen, huonoja muistoja tungettuna pintaa syvemmälle. Kolmekymmentä vuotta kokemuksia, ajatuksia, hetkiä,tuoksuja, tunteita, surun murusia, erinäisiä murheita, iloja, onnen kimpaleita, huolia huomisesta, toivo paremmasta päivästä, usko unelmiin ja ennen kaikkea suunnattoman paljon rakkautta. 
Kolmekymmentä vuotta minä olen ollut minä, ukkosmyrskyn poikasesta syntynyt tuulitukka.
Olen onnellisempi kuin koskaan. 

Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa..

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa..

Avaan iltasanomien sivut, pysähdys. Surun murtamaa lähipaikkakuntaa koetellaan vain viikko edellisen onnettomuuden jälkeen taas kohtuuttoman kovaa. Ei voi ymmärtää, ei uskoa todeksi. Aivan liian surullista.
Jokainen surun täyttämä koti on liikaa, aivan liian monta nuorta istuu nyt sateenkaaren toisella puolen.
Lämmin osaanotto jokaiselle äidille, isälle, sisarukselle, ystävälle, tuttavalle joita tämä suru koskettaa.
Halauksia ja voimia.

Useaan otteeseen olen kuullut että lapset ovat vain lainaa, hämmästyttää miksi joidenkin laina-aika on liian lyhyt? Lapsen laina-aikaan ei voi hakea lisä aikaa, lainaa ei voi uusia, voi vain toivoa että toisin kuin asuntolaina se olisi mahdollisimman pitkä. Voi vain uskoa, toivoa ja rakastaa.

Omat lainalapset tekee mieli sulkea syliin ja pitää kovaa kiinni, vaikka tiedän ettei se auta, jonain päivänä on vain pakko päästää irti.

Kummastuttaa myös ihmisten sydämettömyys. Vahingossa eksyin lukemaan kommentteja iltasanomien uutisista. Miksi joillakin on tarve olla ilkeitä tällaisessa tilanteessa? Miksi ihmiset jotka eivät luultavasti asiasta tiedä muuta kuin sen mitä ovat lukeneet lehdestä haluavat tuoda oman idioottimaisuutensa julki. He tekevät omia päätelmiä, arvostelevat ja kirjoittavat ilmeisesti ajattelematta yhtään mitään. Mikään ei tuo noita poikia takaisin, on paljon asioita jotka eivät selviä luultavasti koskaan ja oikeastaan niillä ei ole edes väliä. Edelleen uskon että kaikella on tarkoituksensa ja laina-aika aikaisemmin määritetty. Tämän laina-ajan päättyminen oli  liian julma, ja toivon ettei kukaan tekisi siitä yhtään julmempaa omaisille. Jokainen on jonkun lapsi ja maailman rakkain jollekkin, annetaan jokaisen surulle rauha. 

 Mikä ikinä olikaan syy, miksi kerralla lähti niin monta ja miksi näin julmasti.. Jostain syystä sinne tarvittiin nämä nuoret miehet.
Sateenkaaren toisella puolen on pojilla varmasti kaikki hyvin. 

Todella kauniin muistoajelun pojille järjestäneille nostan hattua. Kaunis ja liikuttava tapa muistaa ja ihailtavaa miten monta ystävää oli ollut mukana, pitäkää toisista huolta, antakaa surulle aikaa ja pitäkää rakkaista muistoista kiinni.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa..mutta matka jatkuu..

Surun murusia

Riisun vaatteet, tarkoituksena ottaa pikasuihku ja  sitten nopeasti nukkumaan, kunnes ihan yhtäkkiä minua alkaa ihan kamalasti itkettään. Minua jota ei itketä juuri koskaan tai ei ainakaan kovin usein.. Suunnitelman muutos.. nukkuminen vaihtuukin kirjoitamiseen. Monen monta ajatusta on ollut mielessä ja monta tarinaa kirjoitettavana, mutta fiilis tai oikea hetki on ollut kadoksissa..harmittaa että päiväkirjassani on monta tyhjää sivua..mutta ei se minua niin paljoa harmita että ihan itkettäisi.
 On niin paljon suuria asioita, koko ajan ympärillä tapahtuu. On pieniä asioita, on suuria asioita, on asioita jotka paisuvat, on asioita jotka kutistuvat toisten asioiden rinnalla. On asioita joilla on merkitys ja on asioita joilla kuvittelee olevan merkitys. 
Elämää ei voi elää kenenkään muun kautta, omaa onnea ei voi kadottaa muiden murheiden takia mutta saahan olla surullinen jonkun toisen puolesta?!ei siihen lupaa tarvita, joskus se vain nurkan takaa hiipii ja hyökkää kun on tilaisuus iskeä, yllättäen vastustajan totaalisesti lamaannuttaen. Siinä se sitten on -suru.
Mietin tarinoita surujen takana, monta mielettömän ihanaa ja herttaista ihmistä, joille en voisi koskaan toivoa mitään pahaa ja joista jokaisen surun pyyhkisin pois enemmän kuin mielelläni, jokaiselle lupaisin että jonain päivänä kaikki on hyvin, parantaisin ja korjaisin jos minulla olisi siihen valta. 

Eräänä päivänä näin ison vauvavatsan, vuosi sitten rutistin tuota surullista naista ja sanoja ei löytänyt. Nyt hymyilen ja tervehdin, hetkeä sanojen vaihtamiseen ei tule, mutta toivon että katseeni kertoo enemmän kuin tuhat sanaa -olen onnellinen sinun puolesta. Kumpa näkisin jokaisen surullisen kasvon muuttavan muotoa. Vaikka on suruja jotka eivät koskaan katoa, on kuitenkin myös onnen hippuja joista voi syntyä jotain suurempaa, jotain sellaista mikä antaa toivoa ja kantaa eteen päin. Jonain päivänä. Mielikuvitus rutistus sinulle siellä jossain, jonka silmäkulmassa on surun murusia<3

ÄITI

Aloitin tämän tekstin jo äitienpäivänä mutta teksti ja aika sen loppuun kirjoittamiseen katosi jonnekkin. Aloitan siis alusta uudella yrityksellä saada tämä valmiiksi.

Kuten moni jo tietääkin juuri ennen äitienpäivää saimme perheenlisäystä, pieni cotton vauva Rölli muutt meille ja osa ajastani on varmaankin kadonnut juuri tästä syystä;)

Minulla on siis ilo olla kolmen pöröpään lisäksi "äiti" myös kahdelle pörröiselle koiralle.

Äitinä olo on maailman ihanin ja samalla myös maailman raskain homma. Välillä on ihan hemmetin väsynyt ja kuitenkin samaan aikaan niin tajuttoman kiitollinen että saa olla äiti.

Kuten jo aikaisemmin kirjoitinkin saan useimmiten olla ärsyttävä äiti, viime aikoina hermojani on koeteltu välillä vähemmän ja välillä enemmän. Edelleen vapaa päivät alkavat vanhimman pörröpään sängystä ylös saanti rallilla, mehu rallin kautta nuorimman pörröpään vakioon että aamupalaksi tilataan aina jotain sellaista mitä kaapista ei löydy. Siihen omasta vapaasta tahdosta lisäsin vielä koiran pissatus, leikitys, ruokailu rallin.

Päivittäin koen epäonnistumisia ja onnistumisia äitinä. Päivittäin koen olevani riittämätön ja silti täys työllistetty. Joka päivä yritän olla parempi äiti toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. 

Täydellisyyden tavoittelu on raskasta, ehkä olisi helpompi vain luovuttaa ja keskittyä oleelliseen, olemaan vain läsnä. 

Millainenhan se täydellinen äiti muuten mahtaa olla? 

Jos erehtyy tarkkailemaan sosiaalistamediaa, vauva palstoja, mediaa ja kaiken mailman trendejä, on täydellisyys kohdallani hyvin nopeasti tavoittelemattomissa.

Pitäisi syöttää luomua, terveellistä, itse valmistettua ruokaa ja sekin kellontarkkaan, yö unien pitäisi olla oikean mittaiset, lapsien pitää osata mennä itse nukkumaan, ilman vieressä pötköttelyä. 

Lapsien kanssa pitää ulkoilla, liikkua, askarrella, lukea, tanssia, laulaa ja mieluusti kuskata kaiken laisiin hienoihin harrastuksiin. Pitää olla virikettä virikkeen perään, aikaa ja rahaa. Ihanaa olisi pukea lapset nätisti mutta ekologisesti. Liikaa leluja ei saa olla, mutta kaiken laisia pelejä vermeksiä kuitenkin. Tv:tä ja tietokoneita käyttö on tarkasti rajattua, lapsilta pitää vaatia osaamista mutta ei tietenkään liikaa. Älä passaa, mutta ole kuitenkin aina lapsen käytettävissä. Sylissä pitää saada tietty olla jos lapsi tahtoo. Sisarusten riidat selvitetään rakentavasti ja lapsi laitetaan jäähylle jos tarve vaatii. Ikinä ei ääntä koroteta, eikä uhkailla vaan asiat selvitetään puhumalla. Läksyt tietenkin hoidetaan heti ravitsevan luomuvälipalan jälkeen sulassa sovussa. Kiroilua ei sallita, alkoholia ei nautita, karkki päivä on vain kerran viikossa ja hampaat pestään aamuin illoin. Jos lapsi tarvii erikois ohjausta/hoitoa kuten peitehoitoa, jumppaa, puheterapiaa, toimintaterapiaa ja orakokeen käyttöä, hyvä äiti hoitaa tietysti nämä kaikki "kotitehtävät" joka päivä.

Jotta äiti voi hyvin, hän myös hoitaa itseään liikkumalla säännöllisesti, syömällä terveellisesti ja nukkumalla tarpeeksi. Äiti pitää huolen että koti on siisti, pyykit pestyinä ja silitettynä ja koti pihalla kasvaa luomu puutarhassa porkkanat, tillit ja muut härpäkkeet.

Täydellisen äidin lapset käyttäytyvät tietenkin mallikkaasti, kotona, kaupassa ja ravintolassa. Ne ei koskaan kitise eikä halua sieltä hyllystä mitää ja ne syö sivistyneesti haarukalla ja veitsellä. Täydellisen äidin lasten nenästä ei valu räkä, eikä ne todellakaan kaiva sitä nenää ja tunge sitä räkää sen jälkeen suuhun. 

Täydellinen äiti ei koskaan ole väsynuyt, kiukkuinen tai turhautunut. Täydellinen äiti  osaa kasvattaa lapsista sosiaalisia, normaali kokoisia, terveellisesti syöviä, paljon liikkuvia ja hyvin käyttäytyviä lapsia. Täydellinen äiti tietysti antaa rakkautta ja läheisyyttä kaikille lapsille tasapuolisesti ja tarpeeksi joka päivä.

Ja totuus kohdallani on hyvin kaukana tästä minun ihan itse kehittelemästäni täydellisestä äidistä.

Tänäänkin ulkoilut on kauniista säästä huolimatta tekemättä, jos autoon siirtymistä ei lasketa. Päivälliseksi tarjoilin lapsille pinaattilättyjä jälleen kerran. Tehtävät on tekemättä. Annoin lapsille jätskiä, vaikka ne kiukutteli, luomu puutarhaa en edes harkitse ja luomusta en mutenkaan jaksa vouhottaa..karu totuus kun on että jos me kaikki syötäis vain luomua..ruoka loppuisi aika nopeaa. Suurin suoritus tälle päivää on pika imurointi. Ikkunat on edelleen pesemättä ja olen väsynyt äiti. Olen juonut ihan liian monta kuppia kahvia ja antanut lapsen lorottaa vettä ihan turhan paljon. Aamulla pesin vain omat hampaani ja virikkeitä ei vielä tälle päivää olla järjestetty, eikä eilisellekkään, jos ei lasketa sitä että pörröpää leikkasi paperisilppua noin 30 sekunttia. Ihmekyllä läksyt on tehty ja ne on jopa tehty ilman että kellään on mennyt hermot, luultavasti sekin johtuu niitten vähäisestä määrästä. Lasten vaatteet tipahtavat ulko ovella lattialle ja minä nostan ne naulakkoon jotta toimintaterapeutti mahtui ovesta sisään. Luultavasti illalla nukkumaan mennessä menen pötköttelemään lapsen viereen ja otan pikku nokoset koska olen kaikesta huolimatta väsynyt.

Huippua on että just tänään meillä sattui olemaan ratsastus jotta voin tarjota lapsilleni edes jonkin laadukkaan harrastuksen. Yksi piste minulle. Kaikki tappelut olen selvittänyt uhkailulla. Aika monta miinus pistettä minulle. Ja illalla otan luultavasti lasin viiniä vaikka se ei ole terveellistä eikä hyväksi minulle.

Kaikesta tästä epätäydellisyydestä huolimatta minä sain äitienpäivänä monen monta ihanaa korttia ja lahjaa. Kaikesta huolimatta olen lapsilleni täydellinen äiti<3

Lämmin Osanotto

Julkaisen tämän työni nyt tämän blogin puolella koska se sopii ennemmin tänne.

Elämäni vaikein työ. Toinen tekemäni adressi. Viikon mietein mitä teen, tänään päätin että nyt se on vain tehtävä, vaikka muuten mielelläni tilaustöitä teenkin ja tämänkin mielelläään tein oli kohde niin surullinen ettei tämä ole mieluinen työ. 

Vaikka en perhettä tunne, koskettaa tämä suru uutinen silti minua. Miksi lapsilta viedään äiti, miksi mieheltä vaimo, miksi ystäviltä ystävä ja läheisiltä rakas liian aikaisin. En voi ymmärtää, ei ole sanoja.

Luin vasta kirjan Totuus taivaasta ja haluan uskoa että sellainen paikka oikeasti on ja näiden pienten lasten äiti on päässyt sinne kauniiseen paikkaan jossa kaikki on hyvin. Toivon että tuo perhe selviää surusta ja jonain päivänä suru muuttaa muotoaan ja antaa jälleen tilaa valolle. 

Lämmin osanotto läheisille ja ystäville <3

Koska kyse oli nuoresta ihmisestä, en halunnut tehdä adressista synkkää, vaan raikkaan kauniin. Tulostin temppuili, joten jouduin käsin tuon tilaajan valitseman tekstin kirjoittamaan. Sisä sivu siis hyvin samanlainen kuin etu-osa. P*skarteluhaasteen Bingo riviin  Musta- Glitter-Teippi sattui sopimaan joten laitan nyt sinne vaikka en alunperin haasteeseen tätä tehnytkään. 

Mikä ihmisiä vaivaa?

Saan sähköpostin jossa lukee

lähetä maksu 30eur takaisin 

KIRJASTA EI TUU MITÄÄN,KERÄÄT VAIN RAHOJA MEILTÄ

Pala nousee kurkkuun, taas ahdistaa. Juuri kun olin saanut kodin siivottua ja monta muuta hommaa hoidettua, takana oli hyvä päivä.

Lamaannun, en tiedä mitä sanoa tai tehdä. 

Aika monen monta päivää/yötä olen tätä asiaa stressannut juuri siitä syystä että aloitin ennakkomyynnin koska minulle luvattiin että kirja on valmis helmikuussa. Enhän minä olisi sitä aloittanut jos olisin tiennyt että taittaja numero yksi ei saa hommaa hoidettua, eikä monesta kehoituksesta huolimatta edes niitä materiaaleja palautettua. Monen monta viestiä, puhelua ja sähköpostia. Minä en vain muuta voi tehdä.

Mutta silti en ymärrä ihmisiä jotka käyttäytyvät näin? Eikö asioita voi hoitaa muuten? 

Ystävä soittaa ja kertoo omasta viikosta. Kohtaan jälleen ihmisiä jotka ovat ihan kohtuuttomia, suorastaan sairaita pahoittaakseen toisen mielen. En voi käsittää..

Tiedän että tämä on vain yksi muiden joukossa, mutta silti se laittaa miettimään..ajatteleeko minusta muutkin noin? No tiedän että ei mutta varmasti joukkoon mahtuu monenlaista ajattelijaa. 

Voin kertoa että kirjani tekemisessä vaikein vaihe on tämä jatkuva pettyminen ja odottaminen. Aamu alkaa ahdistuksella ja silti tuntuu että teen siinäkin asiassa väärin, sehän on vain yksi kirja. Mutta kun olen sen kirjan luvannut niin monelle jo helmikuussa, en halua olla itse petturi vaan hoitaa omat hommani oikein, tässä tilanteessa se on vain niin hiton vaikeaa.

Ennen avasin sähköpostini innolla, odottaen, nyt avaan sen varovasti odottaen pieni pelko vatsassa mitä siellä nyt on..

Mutta nyt ajattelin kaikesta huolimatta(vaikka en ehkä sitä ansaitsekkaan) palkita itseni hetkellä mieheni kanssa<3