Rehellinen kosketus tähän päivään..

Herään 6.40 nähdäkseni mieheni ennen hänen töihin lähtöä, huomaan mieheni menneen jo kuudeksi töihin. Ajattelen että ihana rauhallinen aamu parilla kupilla kahvia ja haaveilua ennen kuin lapset herää, pörröpää yksi herää 6.50. Ajattelen käyväni vessassa rauhassa kun lastenohjelmat ja mehu on viritetty. Pääsen vessaan ja pörröpää numero kaksi herää ja juuri nyt hän ei osaa tulla portaita alas vaan minun on juuri nyt välittömästi mentävä kantamaan hänet alas. Mehua, duudsoneita, peittoa, i padia, sukat, koiralle ruokaa ja tunnen olevani jälleen kaikkea muuta kuin rauhalisen aamun äiti. Kello 7.25 vanhimman pörröpään herätys, voin jo täysin eläytyä murrosikään jolloin aamulla sängystä ensimmäisenä näkyy sentteri. Kaukana ei ole sekään kun räkää valuva, kurkkukipuinen todella pörröinen pää ilmoittaa ettei mene kouluun koska on niin kipeä. Totean että ok ja palaan lähtöruutuun. Kahvikupin käteen saatuani, duudsonit kelattuani ja muutaman muun palveluksen suoritettuani klo: 7.40 vanhin pörröpää rymistlee alas ja ilmoittaa sittenkin menevänsä koluun. Kiireellä vaatteet, jotka on tietenkin väärät, hiusten harjaus joka on tietysti liian kovakourainen ja jatkuvaa toistamista laita nyt vaatteet, onko tavarat jne. Lapsi ovesta ulos juuri kun taksi ajaa pihaan. Huokaus ja jos nyt juon sen kahvin..  kahvi on jäähtynyt. Keitän uutta kahvia ja nuorin pörröpää tulee tekemään aamupala tilausta -paahtoleipää ilman paahtamista ja reunat pitää leikata, päälle voita ja sulatejuustoa. Kaivan tavarat kaapista.. samalla pörröpää kertoo hyvin kauniilla huuto äänellä MULLA ON KYLYMÄ, haen vatteet ja puen ne ja istutan pörröpään pöytään jossa hän toteaa jälleen herttaista ääntään käyttäen MISSÄ SE MUN LEIPÄ ON. Selitän miksi leipä ei vielä ole pöydässä ja palaan tekemään sitä, totean etä sulatejuustoa ei ole. Lapsi raivostuu ja huutaa hyenaan lailla MINÄ HALUAN SULATEJUUSTOA.. niin että aamusta asti vaivannut pääkipuni alkaa pikku hiljaa räjähtää totaalisesti pitkin seiniä. Tätä huutoa seuraa sitten tovin jos toisenkin. Teen leivän ja ilmoita tyynesti että minä en voi tässä nyt sulatejuustoksi muuttua ja piste. Vien koiran pissalle ja hoidan paperiasioita todetakseni että joutuu vielä töissä käymään ensi viikollakin. Kelaan tekemättömiä töitä, hoitamattomia asioita, kauppareissua, kirjaprojektia, vappua, ja tuntuu etten saa henkeä ja pää räjähtää. Miten selviän tästä päivästä.. Mies tulee tauolle ja yritän kertoa ahdistuksesta, kohtaan itseänikin väsyneemmät silmät ja vähintään yhtä ahdistuneen kaverin. Toteamme että parempi kirjottaa kaikki omat ajatukset paperille ja silputa se paperi pienen pieneksi silpuksi ja tunkea sinne minne aurinko ei paista.
 Kello on 9.20 ja kaikki tuntuu mahdottomalta. Äkkiä vaatteet päälle ja naaman kampaus. Pörröpäille vaatteet, pissat, tavarat ja jälleen myöhässä tosin vain kaksi minuuttia puheterapiaan. Nuorin pörröpää saa kilarit kun erehdyn sekunnin ajan pitämään sormeani hissinnapilla ja huutaa jo ties monettako kertaa tälle aamua. Vinkkaan hänelle poliisilaitoksesta ja saan hänet vaikenemaan. Kela, ruokakauppa jossa viisaana valitsen ne autokärryt heti enkä kohtaa kesken ruokakauppaa huutoa siitä aiheesta, yksi kiukku tältä päivää vähemmän. Seuraavaksi posti ja kukkakaupan ikkunasta näen ihanaakin ihanemmat mukit. Päätän että jos isäni ei olisi syntynyt en minäkään olisi syntynyt joten koska on isäni syntymäpäivä on minunkin syntymäpäiväni ja kävelen kauppaan ja ostan ne kupit, ja totean että hyvää syntymä päivää minä. Hetken aikaa olen suunnattoman onnellinen.
Paluu arkeen, keksimmäinen pörröpää pois puheterapiasta, samaan aikaan puhelu toimintaterapeutin kanssa, lapset tappelulla kuka istuu ja missä istuu autoon ja kotiin. Kamat pois autosta ja keskustelu miehen kanssa huokaillen että ehkä tämä jonain päivänä helpottaa, seuraava vapaa viikonloppuhan on jo kesäkuun puolessa välissä, paitsi jos.. niin sitten ehkä heinäkuussa.. Puhelu ystävän kanssa<3 ja hetken olo on kevyempi.
 Päätän ottaa päikkärit ja aloittaa alusta. Kun juuri pääsen uneen herään siihen että ilmapallo räjähtää korvan juuressa. Nousen todetakseni etä kodissani on räjähtänyt äänestä ja ulkonäöstä päätellen vähintään dynamiitti. Serpenttiini paketti on silputtu sentti kertaa sentti paloiksi, lhimmät lelulaatikot on purettu mahdollisimman laajalti, lattialla on kynä armeijasta ja paperi joukosta päätellen piirretty, keittiön pöytä on muuttunut tavara mereksi ja valkoinen silkkipaperi on kummasti silppuuntunut serpentin seuraksi. On erikokoisia legoja, nukkeja, ruokia, vaatteita ja kaikkea mahdollista. 
Pyydän vanhinta pörröpäätä hakemaan postin, sitä ei kuulkaa nyt kiinnosta hakea postia. Käsken palautta tietokoneeni joka on kaikista lukemittomista kielloista huolimatta eksynyt hänen huoneeseen. Koska vastausta ei heti tule, korotan ääntäni  yläkertaan selkeästi kuuluvalle tasolle. Saan huutoa siitä että huudan. Laitan kengät jalkaan ja lähden hakemaan itse sitä postia. Haaveilen josko kävelisin kymmenen kilometriä postilaatikon ohi. En kävele vaan palaan takaisin haaveillen vapusta lehden kansikuvan innoittamana. Muistan että mieheni työmaa ei vietä vappuakaan eikä munkkeja ole leivottu, serpenttiinit on silputtu ja suurin osa puhalletuista ilmapalloista on räjähtänyt, askartelu kirppis kamat katsomatta, paperit tekemättä, siivoamatta, ja kaikki ne muut lukemattomat työt on tekemättä. Elämä on ja ketään ei varmasti tämä teksi hirveästi kiinnosta, mutta tämäpäs oli nyt rehellinen kosketus mun tähän päivään. Ja viereeni on siirtynyt kynsilakka armeija ja vaativa ääni panisitko näitä nyt äiti. Ja minähän laitan..