On aika kosketuksen..

Yhä elossa.. vakaasti olin ajatellut tätä "päiväkirjaa" kirjoittaa joka päivä. Jälleen kerran joudun täydellisyyden tavoittelun tunkemaan piirongin laatikkoon, minusta ei vain ole siihen.
Yllättävänkin täydellisesti kello 6.45 herätys ja illalla kello 22.30 hetken pysähdys elämän tahti kolmena päivänä peräkkäin vie mehut. Kaikki mitä siinä vaiheessa on sanottavaa on tiiistettynä yhteen sanaan VÄSYNYT. 

Mutta tiedättekös tämän blogin myötä olen oppinut katsomaan elämääni myös uusin silmin. Joka päivä kiinnitän vielä enemmän huomiota mitä ympärilläni tapahtuu. Näiden hiljaisten päivien aikana olen kokenut todella paljon kosketuksia, niin iloisia kuin surullisia, pieniä ja suuria.

Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on maanantaina kaikista estelyistä huolimatta syntyneet pienet kaksos pojat. Liian pieniä, ihan liian pieniä. Alle kilon painoinen pikku mies on niin tajuttoman pieni. Jokaisen päiväni olen aloittanut avaamalla ystäväni blogin ( kutsun häntä ystäväksi vaikka todellisuudessa hän on oikeastaan minun asiakkaani , mutta ystävä kuullostaa niin  paljon lämpimämmältä ja koska ajatukseni häntä ja hänen perhettään kohtaan ovat erityisen lämpimät, kutsun häntä ystäväksi)kurkatakseni tilanteen. Tänään monen monta kertaa klikkasin ja klikkasin ja ei vieläkään mitään, hirmuinen huoli. Mutta sitten viimein sivulle päivittyi uusi teksti ja se oli sellainen kosketus tähän samalla niin pirun kylmään ja samalla pakahduttavan ihanaan elämään. Pienet miehet taistelevat elämästä ja voi kuinka toivonkaan että kaikki menee hyvin.

En voi täysin tietää miltä tulollainen tilanne tuntuu, katsella vierestä kun oma lapsi/lapset taistelevat elämästä. Voin kuvitella sen huolen ja kauhun määrän. Uskon että jokainen äiti tietää tunteen kun pelkää oman lapsensa puolesta. . tähän aikaan illasta en edes anna itselleni lupaa miettiä moista, liian koskettava jo ajatuksenakin.

Toivon sydämeni pohjasta tuolle perheelle mielettömän määrän suojelusenkeleitä ja taikavoimia. Tähtitaivaalle tuijottaen pyydän, nyt jos koskaan näytä että olet siellä.

Keveämpiin tunnelmiin ennen kuin on liian myöhäistä..eli silmät kostuu niin ettei näppäimistöä näe ja silloin on hieman vaikea kirjoittaa koska en osaa kirjoittaa hienolla kymmensormijärjestelmällä..

Elämä täällä pikitien päässä on siis melkoista haipakkaa, mutta kaiken kiireen keskellä otin päikkärit isoimman pörröpään kainalossa, samalla kun odotin että kakku paistuu. Pienin pörröpää piti huolen etten nuku onneni ohi ja yritti epätoivoisesti nostaa minut istumaan. siihen ei aivan kolme vuotiaan voimat riitä ( vaikka näinkin soukka olen, no vitsi vitsi en aivan ollut) Kolmevuotiaan sanoja lainaten -äiti sinä olet jättiläinen, melko pullokas.

No joo minusta tuntuu että nyt on taas aika päättää tämä päivä..mutta hei huomenna tavataan taas, eikö niin?

P.s Ihan mielettömän paljon kiitoksia ihanista kommenteista, tarkoitus oli vastata mutta tämä on eka kerta kun olen läppärillä sen koomin ja puhelimella on niin nihkeä kommentoida, mutta kiitos te saatte minut jatkamaan;)