Tasan yhdeksän vuotta sitten sain syliini pienen käärön. Ensi kosketus mullisti maailmani ja muutti sen suunnan. Minusta tuli äiti. Tein elämäni suurimman päätöksen, yksin. Sain osakseni arvosteluja, vihaa, juoruja, valheita, uhkailuja, sääliä. Mutta mukanani kulki myös ihmisiä joilta sain tukea, kannustusta ja apua. Osa noista ihmisist kulkee mukanani yhä, ne tärkeimmät, jotka tietävät kuka minä olen ja pitävät minustä sellaisena kuin oikeasti olen.
Osa epäilijöistä palasi takaisin, niistäkin tärkeimmät.
Nyt yhdeksän vuoden jälkeen, olen onnellisempi kuin koskaan. Nuo hetket muuttivat elämäni ja uskon että jokaisella vastoinkäymisellä oli tarkoituksensa. Olen vahvempi.
Samalla olen myös heikompi, minussa on kohta jota voi koskettaa enemmän kuin mitään - äidin sydän.
Tätähän se elämä on parhaimmillaan ja haastavimmillaan; kosketuksia.
VastaaPoistaJoskus ne kosketukset ovat huikeita,kauniita ...joskus sellaisia, että tuntuu hennoimmastakin hipaisusta voi mennä rikki.
Kiitos jo nyt tästä blogista -liityin heti lukijaksesi...
useat kirjoituksesi tuolla toisessa blogissasi ovat jo koskettaneet minua.
Vain itse tietää oman tarinansa, valinnat, päätökset. Ihmiset jotka oikeasti ovat lähellä pysyvät elämässä mukana olipa tie kuinka mutkainen tahansa.
VastaaPoistaSinussa Marika on tunnetta ihan päästä varpaisiin asti <3 Toivottovasti muistat olla ylpeä myös itsestäsi!
Kauniita,kauniita lauseita.
VastaaPoistaOikein sydäntä lämmitti ja pysädyin lukemaan ja mietimään noita lauseta.
Kaunista!
Äitinä olo on vahvuutta, heikkoutta, mutta niin ihanaa ja jatkuu aina vaan, vaikka lapset on "muka" aikuisia.
VastaaPoistaKiitos kauniista ajatuksistasi ja kaikkea hyvää Sinulle!