Tänään minulla oli ajatus kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta suunnitelmat on tehty muutettavaksi. Jotenkin ne asiat mistä oli tarkoitus alunperin kirjoittaa hukkuivat tähän valtavaan kosketukseen..
Jälleen päivityksen tarkistus ystävän blogiin saivat aikaan kosketuksen joka on pakko jakaa myös teille. Hetken ajattelin onko väärin kirjoittaa toisten ihmisien elämästä, mutta jos se minua koskettaa minä teen niin.. enhän minä itsestänikään voi rajattomasti kirjoittaa.. Jos luet tämän L toivon ettet pahastu<3
Jokainen normilapsen äiti tietää että kakkapyllyn peseminen ei ole välttämättä elämän kohokohtia.. mutta alle kilon painoisen keskosen vaipasta löytyvä kakka on aarre. Ja se että sen saa itse vaihtaa on varmasti elämän onnellisimpia hetkiä.. kuinka niin itselle 8 vuoden arkisesta, pakollisesta pahasta, joskus todella ärsyttävästä asiasta kun se kakka tulee ihan väärään aikaan väärässä paikassa ja yhtäkkiä luettuani tekstin siitä niinkin arkisesta asiasta kuin kakka voi tulla toisen elämässä jotain todella kaunista.
En olisi ikinä uskonut kirjoittavani että kakka on koskettavaa, mutta kummipoikani kautta tiedän kuinka elämälle välttämätön asia se on. Toisekseen suoliston toiminen ja se sen toimimaan saaminen ei ole mikään yksinkertainen juttu..
Pojat voivat siis olosuhteisiin nähden hyvin ja nuo kämmenen kokoiset nyytit on jotain uskomatonta.
Tänään oli vuoristoradassa ollut tekstin perusteella onnellista vauhtia, vaikka matka jatkuu ja on varmasti vielä pitkä, olen niin onnellinen että vanhemat saavat ja osaavat nauttia pienistä hetkistä maailman rakkaimpien lastensa kanssa<3
Rakkaus omaan lapseen on vain jotain niin rajattoman suurta. Se tekee minut valtavan onnelliseksi ajatellessani kuinka onnekas olen ollut saadessani kolme ihanaa tyttöä. Mutta samalla se tekee minut myös valtavan surulliseksi, koska on ihmisiä joille ei koskaan anneta siihen mahdollisuutta.
Jälleen kysymys MIKSI..? en voi ymmärtää..en halua ymmärtää, se on minusta niin väärin..
Tätä minun "päiväkirjamatkaani" on nyt takana kohta kaksi viikkoa..tunnen oloni aika keveäksi ja onnelliseksi. Olen katsonut tämän ajan elämääni ihan uudesta vinkkelistä, olen oppinut itsestäni uusia asioita ja olen myös häkeltynyt.. Vajaassa kahdessaviikossa lähes 2000 kävijää, monta sydäntä lämmittävää kommenttia, viestejä ja ystävällisiä sanoja. Olen kiitollinen.
Se on niin totta, että rakkaus lapseensa on rajatonta. Tuollaisessa elämän taistossa se on varmasti ihan käsittämätöntä. Meillä taistellaan myös ja tälläkin hetkellä kaivetaan lisää ja lisää sitä käsittämätöntä voimaa mitä äidiltä vaaditaan lapsensa vuoksi.
VastaaPoistaHieno kirjoitus.Meidän mieheni kanssa ei koskaan pitänyt saada yhteisiä lapsia.No lopulta 5 saatiin alulle ja 2 jo teini-ikäistä tyttöä olemme saaneet pesämme suojassa kohta aikuisiksi saattaa.Tiedän tuon tuskan..suurin onni oli viimein kun sain esikoisemme syliini ja seuraava kun sain niorimmaiseni.Alkuun oli itkua tusjaa ,välissä ja lopussa myöskin.Sitten emme enää jaksaneet päätimme että meille riittää nää jaksi ihanaista.
VastaaPoista