Kun sain silmäni aamulla auki ensimmäinen ajatus oli ahdistus.
Päivän minuutti aikataulu, yksi kouluun, kaksi kerhoon, kauppa, leivontaa paljon, kaveri synttärit, huomiset isommat synttärit ja kaikki muut perus hommat.
Aikataulu on jo nyt pahasti rakoileva..
Stressi on kiellettyä, koska se aiheuttaa minulle ihan fyysistä kipua. Muuten ihan hyvässä hallinnassa oleva fibromyalgia, ei pidä stressistä..
Kävin kurkkaamassa ystäväni blogia, pysähdyin.
Hän elää elämässään sellaisia hetkiä, joita ei voi mitenkään verrata omiini.
Millään pikkuasioilla ei ole mitään merkitystä, onko kakun välissä hilloa vai kemavaahtoa tai kenties jotain muuta.. ei mitään väliä.
Minun kanssa aamulla sohvan nurkkaan käpertyy kolme pörröpäätä, joista jokainen on minulle rakkainta koko maailmassa.
Ei mitään väliä tarjoanko vieraille kahdeksaa eri sortia itseleivottuja herkkuja, ei mitään väliä.
Hautaan siis pienen perfektionistin sisälläni jonnekkin syvemmälle.
Avaan jälleen silmäni elämän oikeille tärkeille asioille.
Ehkä näillä uusilla laseilla näen taas vähän selvemmin oikeat hetket,
ne hetket joilla on jotain merkitystä,
ne hetket ja asiat mitkä koskettaa.
Elämässä tulee tosiaan hetkiä, jolloin arjen pienet murheet muuttuvat todellakin pieniksi. Tulee hetkiä, jotka koskettavat...jättävät jälkensä. Viikko sitten lähipiirissäni koettiin juuri jotain sellaista - ja tilanne jatkuu edelleen ; tosin valoisammissa merkeissä.
VastaaPoistaMutta tuo asia muistutti taas itseäni siitä, että on täysin eri kokoluokan murhe se, siivoanko tänään vai huomenna vai kenties vasta viikon päästä.
Pikku Prinssin sanoin:
Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.
Sinä selvästikin näet asiat sydämelläsi... ja se on rikkautta.
Kiitos kauniista ajatuksistasi - sydämesi kosketuksista!
Turhaa Marika stressaat. Sä teet epäonnistuneestakin kakusta paremman kun mun onnistunut joten ajattelet vain positiivisesti. Taidat olla kuitenkin itse pahin arvostelija joten muista relata ja nauttia. Itse kun vaihdoin aamukuulumiset syöpää sairastavan ystäväni kanssa niin mietein että ihan oikeastikko olin niin hermotun lapsen kiukuttelusta yks päivä.. Mutta sitähän se elämä on. Ennen kuin sattuu omalle kohdalle...
VastaaPoistaOnnea uudelle blogille! Blogisi nimi veti niin puoleensa,että ihan pakko oli tulla tutustumaan.Kosketus sana vaan veti minua puoleensa,itse menetin jo aikuisen poikani joulukuussa.Muistelen hetkiä kun hän oli lapsi,muistot on rakkaita ja ikuisesti sydämessäni.Elämässä tulee asioita jotka pysäyttää,tulee myös ilon aiheita,epäonnistumisia,kaikista kuitenkin selvitään.Nautitaan jokaisesta uudesta ihanasta päivästä ja pidetään rakkaimistamme hyvää huolta.
VastaaPoista