Pysähdyn hetkeksi..
ulkona näyttää todella kauniilta, valkoisen kuuran sekaan mahtuu pari auringon kosketusta.
Niin kaunista ja puhdasta.
Tänään herätessäni ensimmäinen tunne oli onni.
Eilisen hetkellinen ahditus on poissa, olen niin onnellinen kaikesta.
Selvisin eilisestä kaaoksesta tajutessani ettei niillä pienillä asioilla oikasti ole mitään merkitystä.
Tein mitä kerkesin, nautin päivästä ja lasten ilosta.
Mieleen erityisesti jäi hetki kun aamun suihkin hirveässä kiireessä..
lapset kerhoon, kotiin täyttämään kakku, muutama kakkupohja, pari korttia loppuun, aamupala, sitten leikaamaan yksi tukka, lapset pois kerhosta, paketti postista, kauppa, kotiin, pyllyn pyyhintä yläkerran vessassa, pyllyn pyyhintä alakerran vessassa.. kauppa kassit eteisessä, lasten ulkovaatteet pitkin lattiaa, koira pyörii odottamasa tervehdystä jaloissa, makarooni vesi kiehumaan, kämppä sekaisin ja taas yläkerrasta kuuluu ÄITII.. pinna vähän kireänä ajattelen mitä nyt taas..menen ylös, mitä nyt taas..
- sitä vaan että olet maailman paras äiti.
Päivän kosketus.
Niin kaiken tämän hässäkän keskellä minulla on nuo kolme pörröpäätä, jotka tarttuvat kaulaan ja rutistavat lujaa ja kuiskaavat rakastan sinua äiti.
Ja illalla on sängyssä vähän isompi pörröpää, jonka kainaloon käpertyä.
Olen niin onnekas, niin onnekas.
Eikö olekin huikeaa..kuinka joskus todellakin kokee myös onnellisuuden kosketuksen?
VastaaPoistaJuuri lasten -pienten ja vähän isompienkin -kanssa se onnen tunne koskettaa joskus kesken kiivaimman arkisen puurtamisen; tajuaa että minulla on nämä lapset- rakkaimmat ja kalleimmat ihmiset päällä maan, lukuun ottamatta sitä isoa pörröpäätä (tai minun tapauksessani ei enää niin pörröpäätä)...onnen ja kiitollisuuden tunne on huikaiseva :)