Onnessa kiinni

Ystävänpäivä kukat ovat kuihtuneet mutta onneksi tosi ystävyys ei kuihdu koskaan. Vaikka viime aikoina hermojani on hieman koeteltu olen elossa taas.

Kiitos ihanien kommenttejen ja ystävien<3

Kuten jo sunnuntaina kirjoitin, päätin piristyä ja mennä eteen päin, täällä ollaan ja hyvin pyyhkii taas.

En toki kiellä etteikö enään harmittaisi, mutta olen jälleen suunnannut katseeni muihin elämän tärkeisiin juttuihin. 

Työssäni kohtaan paljon ihmisiä, monenlaisia murheita. Läheisensä menettäneitä, parisuhteensa kadottaneita, elämän kolhineita, väsyneitä, sairaita, katkeria, surun murtamia. Jokainen tarina koskettaa jokainen hetki antaa ajateltavaa, minä olen täällä ja minulla on kaikki niin hyvin kuin olla vain voi. Ei yksi kirjan julkaisun viimästyminen ketään todella satuta, ehkä hetkellisesti heikentää mutta ei todellakaan pysyvästi.

Vaikeuksien tarkoitushan on vain pysäyttää jotta näkisit taas kaiken kauniin ja oikeasti koskettavan.

Rutistan mun pörröpäitä, rakastan niitä lujasti, anna kaikkeni, unohdan typerät murheet, elän hetkessä ja pidän lujasti kii -mun onnesta.

Kohti valoa

Elinen auringonpaiste sai tulppaanit kurkistamaan kohti valoa.

Tänään minäkin ajattelin varovasti kurkistaa kohti valoa, vaikka tänään aurinko ei paistakkaan.

Pörröpäät numero 1 ja 3 päättivät lähteä mummolle yökylään. Joten vain pörröpää 2 on kotona, nautin rauhallisesta aamusta. Hyvin harvoin on aikaa vain juoda kahvia, ilman riitojen selvittelyä, jatkuvia palveluja ja lähes täysin hiljaisessa kodissa.

En voi sanoa että olisin täysin ketutuksesta selvinnyt, mutta olen nyt ajatellut kurkistaa tulppaanin lailla eteen päin. 

 Eilinen päivä tuoksui palaneelle popcornille, työpaikan avaimet jäi kotiin, päikkärit jäi ottamatta ja monen monta pientä ärsytystä. Onneksi lepäsin töissä muutaman tunnin. Illalla olin jo kerännyt kasan ärsytyksiä ja oli räjähdys pisteessä. Kun olen sillä tuulella suljen silmäni kaikelta ja näen vain epäjärjestyksessä olevat tavarat, liikaa ääntä pitävän pyykkikoneen, täyden pyykkitelineen, pölykoirat lattialla, likaiset sohvanpäälliset. Kuinka ollakkaan näinä päivinä myös lapsen ovat kärtyisempiä ja vaatimukset hipoo huippuaan, tavarat tipahtavat lattialle, vaatteet on kurassa ja kaikki haluaa leikkiä yksin just samalla lelulla. Koira on rapainen ja kylpyhuoneen lattia täynnä kuraisia vaatteita ja hiekan jyvät tarttuu jalkoihin. Joka kerta kun yritin mennä sohvalle, joku oli vailla jotain, puhelin soi tai pyykkikone aloitti linkouksen ja voin kertoa että koska se on rikki koko kämppä tärisee ja melu on sitä luokkaa että keittiössä ei kuule mitä toinen puhuu vieressä. Ehkä ensi viikolla se lähtee huoltoon, sitä ennen on kuitenkin korit saatava tyhjäksi.

Mutta illalla kurkistus ystävän blogiin. Pieni Pekka oli käynyt elämänsä ensimmäisessä kylvyssä ja pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta pojat voivat hyvin. Hengitäminenkin sujui jo kivasti. En tiedä mutta huomasn hymyileväni puhelimen näytöllä olevalle Pekalle. Hymy levisi koko kehoon ja minusta tuntui niin hyvältä. Olin niin onnellinen tuon pienen pojan elämän ensimmäisestä kylvystä. 
 Samalla heräsin taas omaan turhamaisuuteen. Minä en voi sitä kirjaa taittaa, se ei ole minun syy, ei mieheni syy, ei kenenkään läheiseni syy että taittaja on "unohtanut" sen taittaa. Vaikka se kuinka harmittaa, ei tilanne mörkötuulella kuitenkaan parane. Eteen päin on mentävä. Jos pienet miehet taistelevat urheasti, on tämän rouvankin otettava mallia pienistä miehistä ja kurkistettava kohti valoa<3 

Ei se kuulkaas tämä yhteiskunta sillai pyöri että kaikki olis vaan mörköjä, jonkun oli oltava perjantaina lipunmyyjänäkin. Hauska kokemus vaikka kyllä mä taidan kuiteskin kampaajana pysyä;)

Lätäkön reunalla

Seison lätäkön reunalla, lätäkön pinta heijastaa surullisen ilmeen, pisarat rikkoo pinnan muodostaen kauniita rinkuloita. Mieli tekisi hypätä lätäkköön ja antaa kiukun roiskua. 

Mutta seison vain ja tuijotan pisaroita jotka putoilee, itkisinkö?

Ei en itke, vaikka mieli tekisikin, olen siinä vain niin hirmu huono.

Vedän raikasta ilmaa sisään. Huutaisinko? 

Ei en huuda, olen vain ja odotan että tuuli pyyhkisi kiukkuiset ajatukset päästäni.

Suuntaan katseeni toiseen lätäkössä seisojaan, kieltäisinkö?

Ei en kiellä, mitä sitten vaikka housunlahkeet kastuvat, mitä sitten vaikka hanskat kastuvat.

Ei sillä ole mitään väliä jos toinen hymyilee.

Ei mitään väliä.

Pörröpää rakastaa kuravellin keittoa, lätäköstä vettä ja ojanpientareelta kiviä, kovaa hämmentämistä ja ihana rapa roiskuu. Hymyilen tuolle ihmeelliselle pikku ystävälle jota ei sade haittaa ja joka on onnellinen siitä että jalkaan saa laittaa kumisaappaat.

 Sisällä pörröpää kiipeää syliin ja kysyy äitii saisko vähän rakkautta? Se on meidän yhteinen juttu jossa halataan lujaa tuntien valtavan rakkauden määrän. Välillä kysymme myös oliko vielä rakkautta jäljellä? Sitten näytetään käsillä kuinka paljon sitä on.. ja sitä on aina, vaikka välillä ketuttaakin kun jugurtit on seinässä;)

Pikku hiljaa vi...us alkaa hieman laantua, vaikka edelleen mieli on maassa..näetkö hieman hymyä on kuitenkin jo näkyvissä.. 

Palaset rakoilee

Ei se lähde vaikka mitä teen, ulkona myrskyää ja tunne on sama myös sisällä. Päivä on mennyt itseä kasassa pidellen, en tiedä itkiskö vai nauraisko, huutaisko vähän vai mitä tässä tekisi.. ikävä kyllä ei ole ketään johon tätä purkaa, olen yksin.

Kirjaprojekti on siis totaali jäissä, tai mistäs minä sitä varsinaisesti tiedän kun ei sitä tiedä kuin taittaja itse, mutta yhteys on hitokseen heikko. Uutta taittajaa odotellessa..että näillä mennään ja suunnitelmia laitetaan uusiks kaikinpuolin. Ehkä lähetän jällen 80:ntä sähköpostia, ehkä odotan ja odotan ja toivon ja toivon.

Olen muuten loistava hakemaan kaikesta negatiivisimman puolen, sille tielle kun lähden minusta saa kyllä ehkä maailman vit..simman ihmisen. Lasten kanssa yritän olla normaali, mitä nyt normi kaaoksen keskellä pinna saattaa palaa pikkuisen astetta helpommalla.. muuten en jaksa enää esittää. Vaivun nyt hetkelliseen synkkyyteen ja yritän keräillä palaset taas huomenna tai yli huomenna tai jonain päivänä kasaan..

Hitokseen VIT...aa

Huonosti nukuttu yö jatkuu aamulla hitonmoisella päänsäryllä joka on höystetty erinäisillä muilla säryillä. Ihana vapaa päivä vaihtuu siis kärtyiseen äitiin. Odottamani viesti vaihtui paskoihin uutisiin. Tällä hetkellä tekee mieli vähän purra ranteita, koska fyysinen kipukin tuntuu henkistä kipua paremmalta. No en nyt oikeasti ajatellut mutta vitu.. ksen määrä on nyt sitä luokkaa että voin kertoa että ei ole herttaista kuultavaa kun pörröpää numero yksi nakkoo jugurttia pitkin seiniä syystä että lusikkaan ei tule tarpeeksi jugurttia. Minun silmilläni jugurttia näyttää olevan ihan riittävästi pitkin seiniä.

Tänään suosittelen pysymään minusta kaukana. Räjähdysvaara.
Tekis niin mieli mennä linjoja pitkin pikkusen kylään, luojaa voi kiittää se henkilö jonka puhelinnumeroa/ koti osoitetta minulla ei ole. Sähköpostia on vaikea lähettää, jotta todellinen tunnetilani tulisi tarpeeksi selväksi. Joo tiedän olen hitokseen lapsellinen ja aikuismainen käyttäytyminen on nyt kyllä todella hukassa. Asiat pystyy varmasti selvittämään joo.. ja luultavasti muutaman päivän päästä tai muutaman viikon tai kuukaude päästä minusta on tullut taas normaali.. varmaan jonain päivänä.

Yritän muistuttaa itseäni ettei ole hengen hätää, kukaan ei kuole ja ongelma on lähinnä minun. Mutta miten tästä vi..sta pääsen eroon onkin sitten toinen kysymys. Luultavasti seuraava tunnetila on hitokseen itkevä epätoivoinen nainen. Se olisikin tietty jotain uutta tässä osoitteessa kun se ei ole minulle ominaisin piirre. Mutta ehkä miehini kannattaa nyt vain miettiä että vaihtelu virkistää.

Tämän lyhyen tekstin aikana olen pyyhkinyt pyllyä, antanut mehua, hakenut jugurttia, taikonut paahtoleipää, pyyhkinyt jugurtit seinästä, lattiasta, tuolista, pöydästä, valmistanut vaahto kylvyn, vaihtanut kanavaa, keittänyt kahvia ja taas kuulu äitiiii...

Tänään en jaksaisi, juuri nyt haluaisin vain nukkua tämän pikku ongelman ohi. Mutta tänäänkin minä olen äiti ja nyt haen paperia..

Anteeksi etten jaksa olla nyt kiitollinen ja onnellinen. Antakaa minulle päivä tai pari aikaa olla ärsyttävä.

Ahdistus

Välillä ahdistaa niin hitokseen. Huomaan itsestäni ahdistuksen merkit, kun heräilen yöllä ja aamulla jo ennen herätyskelloa. Väsyttää mutta olen liian levoton nukkuakseni. Päivisin ahdistus ilmenee kipuna ja hengittäminenkin tuntuu raskaalta..Odotan ja odotan. Rutiinin omaisesti selviän päivän pakollisista töistä. Tiskikoneen tyhjennys, kahvin keittäminen, aamupala, pyykkikoneen täyttäminen, pyykkejen ripustus, vaattteet päälle, pyllyn pyyhintä, mehua, paperia, kyniä, leluja, ruokaa, taas pyykkejä, kahvia.. Niin se päivä kulkee vaikka en nyt jaksaisikaan kulkea sen mukana. Vihaan tätä piirrettä itsessäni, minun on vaikea olla ahdistumatta. 
Lähetän jälleen sähköpostia, odotan ja odotan.. vastausta ei kuulu. Ahdistun lisää.
Miksi ahdistua asioista joille en voi tehdä mitään? Järjetöntä, mutta välillä on niin vaikea hallita itseä. Tiedän itsekkin että en saa mennä tähän mukaan, en saa antaa yhden asian johon en voi vaikuttaa kaataa koko palettia. Minulla ei ole varaa siihen, jokaisesta päivästä on selvittävä, jokainen tunti elettävä ja jokainen pakollinen asia hoidettava. Työ on loistava paikka levätä, siellä minulla ei ole aikaa miettiä. Iltaisin olen niin väsynyt, että ahdistuminen on helpompaa joka takaa huonot yö unet, joka taas aiheuttaa sen että ahdistus jatkuu aamulla. Oravanpyörä.

Pysähdyn. Kuuntelen pienimmän pöröpään "kirjoittavan" hello kitty päiväkirjaa.. Pienen pientä suttua ja suu lukee samaan aikaan -rakkauksia äidille<3 Mistä tiesitkin että sitä minä juuri tarvitsen. Hetken tuntuu helpommalta hengittää. 

Ei minun maailmani kaadu. Minun elämäni on täydellistä. Minä itse en vain kykene olemaan niin täydellinen, kuin haluaisin. Välillä minä en vain itse sovi kuvaan. Kumpa osaisin hallita itseäni paremmin, kumpa osaisin olla vain tyytyväinen ja antaa asioiden joille en voi mitään olla.

Jonain päivänä huomaan tämänkin ahdistuksen olleen turhaa, miksi kulutan siis turhaa energiaa. 

Annan pörröpään keittää soppaa, vaikka vesi kaatuu pöydälle, en välitä, hymyilen tuolle pienelle pörröpäälle joka ei turhia murehdi, elämä näyttää ihanalta kun kupissa on vettä ja pöydällä on lätäkkö. Pinkki muovilusikka lähestyy suuta -äitii sukkuli auki. Puuhella sanoo piip, ruoka on valmista. Räkä valuu nenästä, mutta se ei pientä pörröpäätä haittaa. 

En haluaisi hukata aikaa. Jonain päivänä tuo pörröpää kasvaa isoksi ja näyttää mulle sentteriä kun elämä ei mene niin kuin hän haluaa. Muovilusikka vaihtuu käteen, joka ei anna, vaan ottaa -mielellään rahaa.
Päiväkirjan sivuille ei enää kirjoiteta rakastan sua äiti, vaan rakkauden kohde on varmaan joku pörröpäinen poika jonka kengistä jää lätäkkö mun eteisen kuluneeseen lattiaan. Puuhella ei sano enää mielikuvituksellisesti piip, luultavasti sama ääni lähtee minun jo siinä vaiheessa eläköityneestä i phonesta ja viestissä pyydetään lisä aikaa olla jossain muualla kuin kotona.

Odottavan aika on pitkä mutta pienen lapsen äidin aika katoaa liian nopeaa. Lätäköt pöydässä on suolaisempia.

Loppu viikonloppu

Kohti uutta viikkoa mennään jännittävin mielin.. 

Josko alkuviikosta lupaukset täyttyisivät, odottavan aika on vaan niin hitokseen pitkä.

Mieliala seilaa kun tuuliviiri,onnesta, harmituksen kautta pikku masennuksen kierto reittiä takaisin onneen.

Pyörin aika pitkälti täällä kotona ja pyörittelen näitä pikkuisia elämän kolhujani päässäni, hitokseen olis mukava latoa tähän nyt kaikki, mutta sitä en voi tehdä..

Terapian tarpeessa;)

Siispä tänään kaivoin tussit esiin ja purin ketutusta värittämiseen, siitä on tovi kun olen tusseilla väritellyt ja hetken epäilin että osaanko edes enää, mutta mikä pakahduttava onnen tunne kun huomaa onnsituvansa. Ja kylllä se taas terapiana toimi. Muutama kuva siis ihan huvin vuoksi väriteltynä, ehkä niistä jotain syntyy kun kerkeän taas hetkeksi istahtaa.

Ja sitten uusin ystävä.. Tatuointia hääpäivän kunniaksi. Kauan tekstin kanssa pähkäilimme, mutta tähän lauseeseen palaamme aina uudelllen, en muista mistä tämän hokeminen alkoi, mutta edelleen jääkaapin ovessa on post it lappu johon olen sen kirjoittanut. Se on vain niin valtavan suuri<3
Siitä se ajatus sitten lähti ja nyt molemmilla on samassa kohtaa sama teksti.

Ihmeparantumista ei koettu joten hääpäivän vietto vaihtui perheen kanssa vietettyyn aikaan, ei huono sekään. Siivoilua, ruokaa, putousta ja herkuttelua.
Kaikin puolin siis onnistunut viikonloppu vaikka ei se ihan suunnitellusti mennytkään, eihän se yleensä mene.
Ylpeänä voin kuitenkin sanoa että olen kehittynyt pettymysten hallinnassa hyvinkin paljon. Joskus ei niin kovin kauaakaan sitten olisin reagoinut hieman erillälailla, mutta joko mulla on lääkitys kohdillaan tai musta on tullut vaan kehittyneempi muoto;) Olkoon nyt kumpi vaan se on hyvä se. Vieläkö saan ton yhden asian hallintaan on elämä mallillaan<3