Lätäkön reunalla

Seison lätäkön reunalla, lätäkön pinta heijastaa surullisen ilmeen, pisarat rikkoo pinnan muodostaen kauniita rinkuloita. Mieli tekisi hypätä lätäkköön ja antaa kiukun roiskua. 

Mutta seison vain ja tuijotan pisaroita jotka putoilee, itkisinkö?

Ei en itke, vaikka mieli tekisikin, olen siinä vain niin hirmu huono.

Vedän raikasta ilmaa sisään. Huutaisinko? 

Ei en huuda, olen vain ja odotan että tuuli pyyhkisi kiukkuiset ajatukset päästäni.

Suuntaan katseeni toiseen lätäkössä seisojaan, kieltäisinkö?

Ei en kiellä, mitä sitten vaikka housunlahkeet kastuvat, mitä sitten vaikka hanskat kastuvat.

Ei sillä ole mitään väliä jos toinen hymyilee.

Ei mitään väliä.

Pörröpää rakastaa kuravellin keittoa, lätäköstä vettä ja ojanpientareelta kiviä, kovaa hämmentämistä ja ihana rapa roiskuu. Hymyilen tuolle ihmeelliselle pikku ystävälle jota ei sade haittaa ja joka on onnellinen siitä että jalkaan saa laittaa kumisaappaat.

 Sisällä pörröpää kiipeää syliin ja kysyy äitii saisko vähän rakkautta? Se on meidän yhteinen juttu jossa halataan lujaa tuntien valtavan rakkauden määrän. Välillä kysymme myös oliko vielä rakkautta jäljellä? Sitten näytetään käsillä kuinka paljon sitä on.. ja sitä on aina, vaikka välillä ketuttaakin kun jugurtit on seinässä;)

Pikku hiljaa vi...us alkaa hieman laantua, vaikka edelleen mieli on maassa..näetkö hieman hymyä on kuitenkin jo näkyvissä..