Välillä ahdistaa niin hitokseen. Huomaan itsestäni ahdistuksen merkit, kun heräilen yöllä ja aamulla jo ennen herätyskelloa. Väsyttää mutta olen liian levoton nukkuakseni. Päivisin ahdistus ilmenee kipuna ja hengittäminenkin tuntuu raskaalta..Odotan ja odotan. Rutiinin omaisesti selviän päivän pakollisista töistä. Tiskikoneen tyhjennys, kahvin keittäminen, aamupala, pyykkikoneen täyttäminen, pyykkejen ripustus, vaattteet päälle, pyllyn pyyhintä, mehua, paperia, kyniä, leluja, ruokaa, taas pyykkejä, kahvia.. Niin se päivä kulkee vaikka en nyt jaksaisikaan kulkea sen mukana. Vihaan tätä piirrettä itsessäni, minun on vaikea olla ahdistumatta.
Lähetän jälleen sähköpostia, odotan ja odotan.. vastausta ei kuulu. Ahdistun lisää.
Miksi ahdistua asioista joille en voi tehdä mitään? Järjetöntä, mutta välillä on niin vaikea hallita itseä. Tiedän itsekkin että en saa mennä tähän mukaan, en saa antaa yhden asian johon en voi vaikuttaa kaataa koko palettia. Minulla ei ole varaa siihen, jokaisesta päivästä on selvittävä, jokainen tunti elettävä ja jokainen pakollinen asia hoidettava. Työ on loistava paikka levätä, siellä minulla ei ole aikaa miettiä. Iltaisin olen niin väsynyt, että ahdistuminen on helpompaa joka takaa huonot yö unet, joka taas aiheuttaa sen että ahdistus jatkuu aamulla. Oravanpyörä.
Pysähdyn. Kuuntelen pienimmän pöröpään "kirjoittavan" hello kitty päiväkirjaa.. Pienen pientä suttua ja suu lukee samaan aikaan -rakkauksia äidille<3 Mistä tiesitkin että sitä minä juuri tarvitsen. Hetken tuntuu helpommalta hengittää.
Ei minun maailmani kaadu. Minun elämäni on täydellistä. Minä itse en vain kykene olemaan niin täydellinen, kuin haluaisin. Välillä minä en vain itse sovi kuvaan. Kumpa osaisin hallita itseäni paremmin, kumpa osaisin olla vain tyytyväinen ja antaa asioiden joille en voi mitään olla.
Jonain päivänä huomaan tämänkin ahdistuksen olleen turhaa, miksi kulutan siis turhaa energiaa.
Annan pörröpään keittää soppaa, vaikka vesi kaatuu pöydälle, en välitä, hymyilen tuolle pienelle pörröpäälle joka ei turhia murehdi, elämä näyttää ihanalta kun kupissa on vettä ja pöydällä on lätäkkö. Pinkki muovilusikka lähestyy suuta -äitii sukkuli auki. Puuhella sanoo piip, ruoka on valmista. Räkä valuu nenästä, mutta se ei pientä pörröpäätä haittaa.
En haluaisi hukata aikaa. Jonain päivänä tuo pörröpää kasvaa isoksi ja näyttää mulle sentteriä kun elämä ei mene niin kuin hän haluaa. Muovilusikka vaihtuu käteen, joka ei anna, vaan ottaa -mielellään rahaa.
Päiväkirjan sivuille ei enää kirjoiteta rakastan sua äiti, vaan rakkauden kohde on varmaan joku pörröpäinen poika jonka kengistä jää lätäkkö mun eteisen kuluneeseen lattiaan. Puuhella ei sano enää mielikuvituksellisesti piip, luultavasti sama ääni lähtee minun jo siinä vaiheessa eläköityneestä i phonesta ja viestissä pyydetään lisä aikaa olla jossain muualla kuin kotona.
Odottavan aika on pitkä mutta pienen lapsen äidin aika katoaa liian nopeaa. Lätäköt pöydässä on suolaisempia.
Tunnistan niin itseni tuosta kirjoituksestasi. Niiiiin monta kertaa itsellekin käy samalla tavalla että asia jolle ei itse mitään voi kaihertaa mieltä ja ahdistaa ja vie yöunet ja minkään tekemisestä ei tahdo tulla mitään ja tuntuu että ahdistuksen voimasta just kohta koko ruumis räjähtää. Järki koittaa sanoa että ei kannata stressata näin hirveästi asiasta joka ei ole omissa käsissä mutta järjen ääni ei voita ahdistusta. On niin vaikea päästä eroon tästä luonteenpiirteestä. Voin kuitenkin lohduttaa sinua että kun yrittää opetella tuosta ahdistumisesta eroon niin iän myötä pikkuhiljaa asia helpottaa. Itse olen sinua lähes 10 vuotta vanhempi ja eroon en ole tästä luonteenpiirteestä vieläkään kokonaan päässyt mutta en ahdistu enää läheskään yhtä helposti ja yhtä lamaannuttavasti (=ei tunnu enää maailman lopulta kaikki tällaiset asiat) kuin vielä sinun ikäisenä. Tsemppiä ja voimia sinulle ja toivottavasti saat odottamasi viestin pian ja ahdistus helpottaa! Lämpimin terveisin
VastaaPoistaSanna
Viisaita sanoja!
VastaaPoistaJa sieluni silmin näin, kummityttölöiseni, pörröpään kirjoittamassa hellokitty-päiväkirjaa ja alkoi kovin hymyilyttää <3
Kiva kuulla että jollakin toisellakin on samoja ongelmia ja toivoa on että joskus voin oppia hallitsemaan itseäni ehkä paremmin.. Vieläkään ei vastausta ole kuulunut.. Odotus jatkuu.. Viisaista sanoista en ole varma mutta sinulle T iso <3
VastaaPoistaAhdistus... niin kovin tuttu tunne täälläkin. Niitä ahdistuksia on ollut niin paljon ettei uskalla edes ajatella...
VastaaPoistaOpettelun alla se turhasta ahdistuksesta ja stressaamisesta eroon pääseminen on vieläkin. Vaikka viime vuosina olen mielestäni ahdistukset on helpottaneet.
Välillä tulee kuitenkin uusia ahdistuksen aiheita: välillä sille ahdistukselle osaa ja pystyy pistämään kampoihin - välillä sitten niitä ahdistus-asioita pyörittelee yötä myöten mielessä. Silloin ei tule uni tai sitten unet muuttuvat ahdistuneiksi. Ja viimeistään siinä kohtaa tajuan itse että nyt pitäisi rauhoittua ja ottaa aikalisä ahdistuksesta.
Joskus tulee myös uutisia -muualta kuin tv:stä- jotka saavat pienen mielen pyörittelelmään asioita .... ja taas ahdistuu. Ja nimenomaan semmoisesta mille ei itse pysty mitään.
Eli niin kuin huomaat...ahdistusta riittää...Useasti saan sitten kuitenkin sitten itseni rauhoitettua -jos on odottamisesta kyse- että se odottamani ja toivomani asia on joka hetki aina lähempänä toteutumistaan tmv.
Kun sen muistan, saan itseni rauhoitettua.
Toivonkin että tämä päivä tuo sinulle toivomasi vastauksen ...kyllä se siellä on jo matkalla sinulle - usko pois <3