Vapaa päivä ja edelleen mahatauti on pysynyt erossa minusta. Huokaus ja toivo ettei se minua löydä.Älä kerro että olen täällä..
Tänään olen haaveillut. Haaveilu on aika mukavaa. Kun sain askartelukirjani oman osuuden valmiiksi, moni kysyi mitä teen seuraavaksi? Kirjoitanko uuden kirjan?
Naureskelin että ehkäpä en kirjoja enää kirjoittele, koska en osaa kirjoittaa. Askartelukirjahan on ihan eri juttu, siinä tekstit ovat aika pieniä ja aihe on aika rajatttu.
Nyt olen viimeaikoina lukenut useita kirjoja pitkästä aikaa ja tätä blogia kirjoitellessa on syntynyt haave.
-Haluaisin kirjoittaa oikean kirjan.
Hullua vai mitä? Todella epärealistinen haave, mutta saahan sitä haaveilla.
Lähinnä minua kiehtoo ajatus että voisiko oikeasti tällainen normi, ei lahjakas kirjoittaja, kirotusvirheiden mestari kirjoittaa kokonaisen kirjan? Onko mahdollista pitää tarina kasassa 200 sivua, kun välillä blogi postauskin hajoaa käsiin. Voisiko joku kertoa onko se mahdollista? Vaaditaanko oikeasti joku yliluonnollinen kyky vai onko oikeat kirjailijat ihan tavallisia ihmisiä.
Toisaalta sainhan tehtyä värityskirjankin ilman minkäänlaista taiteellista synnynnäistä lahjaa, niin että..
Mutta mistä sitten kirjoittaisin, pitäisi kenties keksiä jokin aihe. Mihinkään elämänkerta hommaan on hieman vaikea lähteä ilman varsinaista elämän tarinaa, eikä se muutenkaan sytytä.. Olisiko ideoita?
Olen alkanut epäillä onko minulla kenties joku kriisi -kolmenkympin sellainen, vai mistä näitä hullutuksia pukkaa.. Mutta toisaalta jos tämä on minun kriisini, otan sen mieluusti vastaan, ainakin ennemmin kuin jonkun muun kriisin.
Oikeastaan pitkästä aikaa tunnen itseni varsin tasapainoiseksi. Minulla on hyvä olla itseni kanssa. Että voiko kriisi ollakin tasapainon löytäminen?
Tänään muuten löysin lestinjokilehden tekstari palstalta mielenkiintoisen viestin..
"Älä toitota koko ajan miten onnellinen olet! Kyllä se onni vielä kääntyy! "-Peruspessimisti
Hetken ajattelin että joku on lähettänyt minulle viestin, heh heh.. Mietin vain onko toisen onni joltain toiselta pois? Miksi perus ajatus on ettei onnea saa kertoa? Kyllähän jokainen tietää ettei onni jatku ikuisesti, jokaisen elämässä on ollut ja tulee olemaan huonoja päiviä ja onni hakusessa. Mutta miksei hetkessä saisi olla onnellinen? Miksi pitää vaieta? Pitääköhän tässä itsekkin vähän alkaa synkistämään tekstejä, ettei tule väärin käsitystä?
No vitsi, vitsi. En ajatellut tuhlata aikaani miettimällä mitä kirjoitan. Eihän se minulta ole pois jos joku ei kestä näitä lukea ja kyllä minä uskon että se ongelma ei silloin ole minulla. Ja edelleen korostan että ihan vilpittömästi toivon muidenkin oman onnensa löytävän ja siitä nauttivan.
Jään nyt odottamaan että onni kääntyy jotta voin siten kirjoittaa oikein surkean tekstin itsestäni ja tehdä sillä jonkun onnelliseksi
;)
P.s tulipas aika monta kysymystä tähän postaukseen, että vastauksia odotellessa:)
Haaveile, unelmoi, toivo ja luota tulevaan - siinä minun reseptini ja vastaukseni noihin kysymyksiisi :)
VastaaPoistaJoskus olen lukenut että kun unelmoi ja uskoo niihin unelmiinsa - ja elää niin kuin se haave ja unelma olisi jo totta, niin unelman toteutuminen on mahdollista.
Tulipahan vain mieleeni, että kirjoittele rauhassa tänne blogiin mieleesi tulevia ajatuksia ja mietteitä ja kun aika on kypsä, kokoa tekstit kirjaksi - vaikka omakustanteeksi jos ei muuten.
Nämä tekstisi ovat niin aitoja ja koskettavia, että soisi useammankin niitä lukevan -ja ajatuksen kanssa.
Minä ainakin luen <3
Mä sanoin sulle kun oltiin Hillsissä töissä että sä joskus kirjoitat kirjan. Uskoin silloin ja uskon edelleen, että sen vielä teet. Osaat kyllä, sitä en epäile hetkeäkään.
VastaaPoistaToisekseen onhan onnesta nautittava silloin kun sitä on. Keneltäkään se ei ole pois, toiset iloitsee onnestasi, toiset kadehtii. Kaikki saa siis jotain :D Koskaan ei tiedä mitä mutkan takaa tulee vastaan, paitsi sen että murheita sieltä tulee. Minun järkeni mukaan on siis toitotettava onnea kun sen löytää, kaikkea paskaa tulee lopulta niskaan niin ettei kukaan jaksa kuunnella sitä valituksen määrää ;)