Parisuhteen rakennusta

Kiitos kaikista ihanista kommenteista<3 Ihana kuulla jos edes jollakin on samoja ajatuksia ja edes jotain olen koskettanut, tai saanut ajattelemaan asioita uudesta vinkkelistä.

Viime aikoina olen miettinyt paljon hyvää parisuhdetta. Olen kohdannut paljon ihmisiä jotka ovat eronneet tai kuullut että nekin ja nekin ovat eronneet. Kenenkään ihmisen parisuhteesta en voi tietää, mutta eroaminen saa minut surulliseksi. En todellakaan toivo että kukaan tuhlaa elämäänsä huonossa parisuhteessa, tai parisuhteessa jota ei todellisuudessa ole. 

Eihän se "täydellisessäkään" parisuhteessa aina yhtä juhlaa ole. Ja parisuhteita on varmasti monenlaisia, eikä yhtä oikeanlaista parisuhdetta olekkaan, tärkeintä on että ollaan onnellisia. Ja vaikka välilä olisi vaikeaa, ei ensimmäinen ajatus ole että laitetaan lusikat jakoon.

On ehkä eroamistakin surullisempaa että elää elämänsä huonossa parisuhteessa. Pelkästään lapsien takia ei mielestäni kannata olla yhdessä, vaikka ne kaikista tärkeimmät siinä tilanteessa onkin. Kyllä lapsikin vaistoaa ettei kaikki ole kunossa ja jatkuvan riitelyn kuunteleminen ei tee kenellekkään hyvää. Hattua nostan ihmisille jotka jaksavat pyörittää huonosta parisuhteesta huolimatta yhteistä arkea. Minusta siihen ei olisi. Jos joskus on jotain pikku hässäkkää, lähinnä rouvan hormoonit on vinksallaan tai lääkitys ei ole kohdallaan, päiväkin huonoissa väleissä on todella ahdistavaa. Onneksi olen päättänyt etten viitsi toivon mukaan jäljellä olevasta 70:stä vuodesta tuhlata yhteistä aikaa riitelyyn turhasta. No okei välillä saatan pikkuisen osoittaa mieltäni, mutta sitä ei lasketa, koska naisen mieli on niin mutkikas asia;)

Eilen mietimme leikkimielisesti tilannetta että eroaisimme ja pitäisi löytää uusi ihminen johon tutustua ja tutustuttaa lapset jne. Ensimmäinen ajatus oli hirveä ahdistus ja että minä oksennan pelkästä ajatuksestakin, uskomatonta miten voi päästä sellaiseen tunteeseen vain ajatuksenvoimalla. Minä en jaksaisi rakentaa uutta parisuhdetta, en jakaa itseäni kellekkään muulle, en kestäisi että joku muu olisi lapsilleni "äiti", en todellakaan.  Jos toiselle meistä jotain sattuisi, asia on tietenkin toinen, mutta olemme sopineet ettei Aleksi kuole ennen minua, kun mä en osaa vaihtaa lamppua, kun ne on niin korkealla. Ja toisekseen minä en selviäisi yksin. On paljon asioita mitkä on meillä miesten hommia, mutta vielä ei ole löytynyt hommaa jotka olisi naisten hommia. On vain miesten hommat ja yhteiset hommat;) 

Itselleni hyvä parisuhde on erittäin tärkeä, huononakin päivänä tieto siitä että on käsi johon tarttua, kainalo johon käpertyä, ihminen jolle puhua on minulle elintärkeää. Uskon myös että rakkauden täyteinen koti antaa lapsille hyvän ja turvallisen kodin kasvaa.

Mietin miten hyvästä parisuhteesta tulee huono parisuhde? Ajautuvatko ihmiset vain erilleen, voiko tunne kadota vuosien jälkeen, muuttuko suhde lasten myötä? Mitä rakkaudelle tapahtuu? Voiko se kadota?Miksi toinen haluaa satuttaa toista?

En tiedä. Koska me emme koskaan ole olleet kahden, oikeastaan se on suhteemme pelastus. Jos olisimme olleet kahdestaan, olisi elämä ollut varmasti helpompaa ja siksi myös helpompi hajottaa. Itselleni äitiys on ollut todellinen kasvatus. Itsekkyydestä suurimman osan on saanut tunkea syvälle syvälle varaston laatikkoon, ja vaikeiden hetkien ratkaisu on ollut löydyttävä jostain muusta kuin lusikoiden jakamisesta. Sekin on kokeiltu toki kerran mutta hyvin nopeasti ne lusikat löysivät jälleen toisensa. Nyt niitä ei erota mikään. Parisuhteemme juuret on nyt niin vahvat että vaikka tuli millainen myrsky tiedän että nämä juuret eivät anna periksi.

Miksi toisten juuret sitten myrskyssä katkeavat? Ehkä ne ei ole koskaan juurtunu kunnolla, ehkä ne on ajan saatossa haurastuneet tai ehkä juuret eivät jaksa liian painavaa runkoa pitää pystyssä. Tai kenties jossain vaiheessa yhteisten juurten runko onkin alkanut kasvaa kahteen eri suuntaan. Kenties toinen puu on tullut liian liki ja jossain vaiheessa on oksat tosen puun oksien kanssa kohdanneet. Mutta mitä tapahtuu pesälle joka puun oksille on rakennettu, johon poikaset ovat jo kotiutuneet? 

Toivottavasti kaksi erkanevaa puuta pitävät kuitenkin huolen ettei pesä putoa.

Hyvä parisuhde koostuu muuten loppuviimein hyvin hyvin pienistä asioista.. se ei ole vaikeaa mutta se vaatii kaksi. Ihmiset on erillaisia eikä kaikille sovi samanlainen tyyli, mutta uskon että kuka tahansa voi löytää oman parisuhteen pienet asiat joilla rakennetaan suuri kokonaisuus.

Muutama vinkki.

Pitäkää juurista huolta yhdessä, antakaa niille rakkautta ja ravintoa. Älkää antako runkojen kasvaa erisuuntiin, kasvakaa yhdessä. Älkää päästäkö muita puita kasvamaan liian lähelle. Älkääkä kurkistako toiseen metsään jos haluatte omaa puuta kasvattaa. Jos sinulla on jo hyvä taimi alullaan ei toisen metsän puut varmasti ole parempia, keskity siis oman puun kasvatukseen huolella. Kun rakennatte puuhunne pesän, tehkää se huolella ja muistakaa että pesä ja poikaset vaativat vahvat juuret ja vain juurista holehtimalla pesä pysyy puussa. Uskon myös että kun jonain päivänä linnuut lentävät pesästä puu kestää senkin jos vain olette muistaneet siitä pitää huolta linnunpoikasten huolehtimesen ohessa. Vaikka kasvatatte yhteistä puuta, älkää koskaan unohtako hoitaa omia juuria, yhteiset juuret vaativat että omat juuret on kunnossa.

Mutta mitä jos juuret on haperot, runko kasvaa eri suuntiin tai latva on liian raskas. Jos puu on huono eikä oikeasti kasvattaminen onnistu enää. Älä tuhlaa aikaa erkanevaan puuhun jonka oksat pieksävät jatkuvassa myrskyssä sinun runkoasi. Älä anna erkanevan rungon sahata sinun runkoasi.

Suuren puun jolla on vahvat juuret  ravinteeksi tarvitaan luottamusta, läheisyyttä, toisen arvostamista, aikaa. Ja kaikista suurin ravinteista on Rakkaus.