Jokainen päivä kätkee sisäänsä jotain mikä koskettaa..

torstai 30. lokakuuta 2014

Voihan rautavaara..

Nukuin yön yli ennen kuin ajattelin kasata ajatukset sanoiksi, epäilemättäkin on selvä että joku varmasti tulkitsee tämänkin väärin, mutta lukija kuntani on sen verran suppea että otan riskin..

Olen lukenut aika monta artikkelia, aika monta mielipidettä ja aivan liian monta kommenttia. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja jokainen tietenkin on sitä mieltä että se oma on ainoa oikea.

Kerron heti alkuunsa että en minäkään ymmärrä enkä missään nimessä hyväksy tällaista ratkaisua, jottei kellään nyt tule sellaista mielikuvaa että se olisi minusta oikein.

Mutta haluan tuoda esille oman ajatukseni tästä kaikesta. Kukaan ei meistä tiedä totuutta ja uskon ettei koko totuus selviä koskaan. On hyvä että aiheesta keskustellaan rakentavasti, ehkä joku jossain herää ja hakee sitä apua ajoissa, ehkä joku jossain ymmärtää apua tarvitsevaa ja tarjoaa apua. 

Me ihmiset olemme jokainen erilaisia, luojan kiitos. Me tunnemme erilailla, toiset ovat herkempiä kuin toiset, toiset vahvempia, ajattelemme erillailla, toimimme erillailla ja koemme asiat eritavalla. Arvostamme eriasioita ja toisille toiset asiat ovat tärkeämpiä. Kaiketi normaalisti tuntevalle ihmiselle perhe on se kaikista tärkein, mutta raja on häilyvä, välillä arki on kiirettä ja ura vie tässä ja nyt ja aina vain ei ole mahdollista järjestää töitä niin että molemmat voivat tasavertaisesti hoitaa lapsia ja kotia. Se ei tarkoita etteikö perhe olisi tärkein mutta välillä se ajatus voi "kadota". Toiselle perheelle se tilanne voi sopia, toinen vanhemmista pärjää yksin lasten kanssa, osaa ottaa avun vastaan ja jaksaa hoitaa arkea yksin. Kaikille se ei sovi, kaikki ei sitä jaksa eikä kukaan varmasti ennen lapsia voi omaa jaksamistaan ennustaa. Kuten unen tarvekkin kaikkien tarpeiden määrä on ihmisillä erilainen, on vaikea määrittää kuka tarvitsee mitä ja minkä verran. 

Myös lapset ovat hyvin erillaisia, toiset vaativampia kuin toiset. Ja koska myös vanhemmat vat erillaisia on vaikea asettua toisen ihmisen asemaan. Itse voin kolmen lapsen äitinä sanoa että kaikki kolme ovat aivan erillaisia ja jos kolmas lapsi olisi syntynyt toisena, meillä luultavasti olisi vain kaksi lasta. Et voi tietää etukäteen millaisia lapsia juuri sinun perheeseesi syntyy ja miten teidän perhe jaksaa lapsen kanssa joka ei ehkä nukukkaan joka ei ehkä olekkaan terve. Ei voi myös etukäteen tietää ottavatko molemmat vanhemmmat vastuun lapsesta tasaisesti, vai jatkaako toinen vain omaa elämää ja toinen jääkin yksin. Minusta on siis kohtuutonta arvostella ihmisiä siitä miksi niitä lapsia tehdään jos ei niitä jaksa hoitaa, elämä ei ole niin mustavalkoista. Mutta jos kahden kanssa on jo vaikeaa, ei kolmas lapsi sitä tilannetta ainakaan paranna.

Elämässä on myös monta muuta muuttujaa joihin itse ei voi vaikuttaa. Jos masennukseen sairastumisen voisi jokainen itse estää, ei masennusta varmaan näissä mittasuhteissa olisi, jos oman jaksamisensa ja elämän muuttujat voisi etukäteen ennustaa olisi varmaan vähemmän surullisia tarinoita. Jos toisen ihmisen ajatuksia voisi lukea ja toista paremmin ymmärtää voisi tällaisen estää. Mutta näin ei ikävä kyllä ole. Eikä näitä kaikkia elämän muutujia voi etukäteen vain mitenkään tietää, toiset selviävät niistä mutta kaikki ei ikäväkyllä selviä.

Nyt on myöhäistä pelastaa tätä perhettä. Eikä meistä kukaan oikeasti tiedä mikä tilanne todellisuudessa oli, että tilanne ajautui näin karmeaan loppuun. Meistä kukaan ei ole elänyt heidän elämää. Se että luokitellaan hulluksi tai narsistiksi ilman minkäänlaisia oikeita todisteita on minusta tässä vaiheessa vain arvailua. Jos peruste narsistiksi on mustasukkaisuus ja toisen ihmisen elämän rajoittaminen tapaamis oikeuksilla ja puhelin ajoilla tai sillä että haluaa että toinen ihminen jakaa arjen on minusta vähän vääristynyt. Taisin juuri itsekkin saada narsistin paperit koska olen aika itsekäs tietyissä asioissa ja minun perheessä arki jaetaan yhdessä, olen myös mustasukkainen.
Sitä en kiellä etteikö tällaisten tapahtumien takana voisi olla tai ole narsisti, mutta kun tällainen diagnoosi tehdään vaatii se minusta vähän vahvemmat perusteet.
Sairas hän varmastikkin oli, mutta mikä se diagnoosi on onkin hieman eriasia, enkä tiedä kellä meillä on valtuudet diagnoosi siitä kirjoittaa.

 Olen myös sitä mieltä että miehissä ja naisissa on muutakin eroa kuin sukupuolielimet. Keskustelupalstoilla tästä on ollut hyvin vahvoja mielipiteitä. Itse en ole lukenut perhesurma tarinaa jossa mies olisi surmannut perheensä koska olisi yksin hoitanut arkea kolmen pienen lapsen kanssa ja äiti olisi viikot ollut poissa kotoa ja siinä vaiheessa vielä lisätään eroaikeet siihen päälle. En tiedä myöskään yhtää isää joka olisi synnyttänyt tai kokenut synnytyksen jälkeisen masennuksen. Sen verran synnyttäneenä voin omasta kokemuksesta sanoa että kyllä nuo hormoonit saavat ihmisessä monenlaisia muutoksia aikaan. Joten vaikka tasa-arvoa kannatankin en kuitenkaan voi täysin allekirjoittaa että mies ja nainen olisivat täysin samassa asemassa.  Kenelläkään ei tällaiseen tekoon ole oikeutta edustipa hän mitä sukupuolta tahansa mutta ihan vaan viitaten keskusteluihin siitä kuinka puolustus puheen vuoroja perheensä surmanneille miehille ei ole kirjoitettu.

Emme myöskään tiedä taustoja tästä miehestä tai hänen edellisestä miehestä. Jos huoltajuus kiista menee käräjille, ei se ole ensimmäinen tapaus tässä maassa, emme me tiedä millaisen ihmisen kanssa sitä kiistaa on käyty ja miksi? Oliko syy se että nainen oli narsisti joka halusi vain viedä isältä oikeuden lapseen vai oliko syy joku ihan muu? Ja oletettavasti neljä päivää tapaamisoikeutta kuukaudessa on ihan yleinen käytäntö eli lapsi on näin ollen toisella vanhemmalla jokatoinen viikonloppu. 
Emme myöskään tiedä millainen oli nykyinen mies, en missään nimessä sano että tämä olisi oikein häntä kohtaan, mutta kun emme taustoja tiedä en voi myöskään ihan kaikkia sympatioita vielä ladata häneenkään.  

Minun perhe ja parisuhteessa ei toista ihmistä päästetä tuohon jamaan, me olemme tässä yhdessä ja yhdessä olemme vastuussa mihin suuntaan tämä homma menee. Kun toinen väsyy, toinen tukee ja tekee kaikkensa että toinen saadaan jaksamaan paremmin, surut ja murheet jaetaan yhdessä, lapsista kannetaan vastuu yhdessä. Hyvän parisuhteen peruste on on vilpitön rakkaus ja arvostus sitä toista ihmistä kohtaan, luottamus siihen ettei se toinen jätä silloin kun eniten tarvitsee vaan on vierellä tukena ja turvana niin ylä- kuin alamäessä. Ja vaikka kuinka pohjalla on terve hyvä parisuhde on ne olemassa ne muut muuttujat joita ei voi etukäteen tietää. Siksi on onni jos omistaa ystäviä ja läheisiä, joiden puoleen kääntyä, kun oman perheen voimavarat eivät riitä.

Se että nainen ajoi bussin perässä ja pysäytti sen, näyttää nyt viimeiseltä hätähuudolta, josta jäi jäljelle vain mitä jos? Mutta mistäpäs tuotakaan tietää, voihan se olla että hän halusi vain riidellä miehensä kanssa julkisesti..ehkä mutta epäilen..Se missä mielentilassa tällaiseen ratkaisuun päädytään ja kuinka harkitusti on tässävaiheessa vaikea sanoa, epäilen että mieleltään sairas ihminen ei ajattele millään tasolla enää järkevästi tällaisessa tilanteessa, liian surullista mutta nyt tähän hätähuutoon ei voi kukaan enää vastata..

Mitä jos keskityttäisiin siis jokainen omaan elämään ja pitämään omistamme huolta. Keskustelupalstoilla haukkuminen ja voimasanojen käyttäminen ei tuo ketään takaisin, eikä pelasta ketään. Tässä vaiheessa positiivinen katse eteenpäin, avun tarjoaminen ja sen hakeminen on tärkeämpää kuin kommentti virran elossa pito.