Jokainen päivä kätkee sisäänsä jotain mikä koskettaa..

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Rehellinen kosketus tähän päivään..

Herään 6.40 nähdäkseni mieheni ennen hänen töihin lähtöä, huomaan mieheni menneen jo kuudeksi töihin. Ajattelen että ihana rauhallinen aamu parilla kupilla kahvia ja haaveilua ennen kuin lapset herää, pörröpää yksi herää 6.50. Ajattelen käyväni vessassa rauhassa kun lastenohjelmat ja mehu on viritetty. Pääsen vessaan ja pörröpää numero kaksi herää ja juuri nyt hän ei osaa tulla portaita alas vaan minun on juuri nyt välittömästi mentävä kantamaan hänet alas. Mehua, duudsoneita, peittoa, i padia, sukat, koiralle ruokaa ja tunnen olevani jälleen kaikkea muuta kuin rauhalisen aamun äiti. Kello 7.25 vanhimman pörröpään herätys, voin jo täysin eläytyä murrosikään jolloin aamulla sängystä ensimmäisenä näkyy sentteri. Kaukana ei ole sekään kun räkää valuva, kurkkukipuinen todella pörröinen pää ilmoittaa ettei mene kouluun koska on niin kipeä. Totean että ok ja palaan lähtöruutuun. Kahvikupin käteen saatuani, duudsonit kelattuani ja muutaman muun palveluksen suoritettuani klo: 7.40 vanhin pörröpää rymistlee alas ja ilmoittaa sittenkin menevänsä koluun. Kiireellä vaatteet, jotka on tietenkin väärät, hiusten harjaus joka on tietysti liian kovakourainen ja jatkuvaa toistamista laita nyt vaatteet, onko tavarat jne. Lapsi ovesta ulos juuri kun taksi ajaa pihaan. Huokaus ja jos nyt juon sen kahvin..  kahvi on jäähtynyt. Keitän uutta kahvia ja nuorin pörröpää tulee tekemään aamupala tilausta -paahtoleipää ilman paahtamista ja reunat pitää leikata, päälle voita ja sulatejuustoa. Kaivan tavarat kaapista.. samalla pörröpää kertoo hyvin kauniilla huuto äänellä MULLA ON KYLYMÄ, haen vatteet ja puen ne ja istutan pörröpään pöytään jossa hän toteaa jälleen herttaista ääntään käyttäen MISSÄ SE MUN LEIPÄ ON. Selitän miksi leipä ei vielä ole pöydässä ja palaan tekemään sitä, totean etä sulatejuustoa ei ole. Lapsi raivostuu ja huutaa hyenaan lailla MINÄ HALUAN SULATEJUUSTOA.. niin että aamusta asti vaivannut pääkipuni alkaa pikku hiljaa räjähtää totaalisesti pitkin seiniä. Tätä huutoa seuraa sitten tovin jos toisenkin. Teen leivän ja ilmoita tyynesti että minä en voi tässä nyt sulatejuustoksi muuttua ja piste. Vien koiran pissalle ja hoidan paperiasioita todetakseni että joutuu vielä töissä käymään ensi viikollakin. Kelaan tekemättömiä töitä, hoitamattomia asioita, kauppareissua, kirjaprojektia, vappua, ja tuntuu etten saa henkeä ja pää räjähtää. Miten selviän tästä päivästä.. Mies tulee tauolle ja yritän kertoa ahdistuksesta, kohtaan itseänikin väsyneemmät silmät ja vähintään yhtä ahdistuneen kaverin. Toteamme että parempi kirjottaa kaikki omat ajatukset paperille ja silputa se paperi pienen pieneksi silpuksi ja tunkea sinne minne aurinko ei paista.
 Kello on 9.20 ja kaikki tuntuu mahdottomalta. Äkkiä vaatteet päälle ja naaman kampaus. Pörröpäille vaatteet, pissat, tavarat ja jälleen myöhässä tosin vain kaksi minuuttia puheterapiaan. Nuorin pörröpää saa kilarit kun erehdyn sekunnin ajan pitämään sormeani hissinnapilla ja huutaa jo ties monettako kertaa tälle aamua. Vinkkaan hänelle poliisilaitoksesta ja saan hänet vaikenemaan. Kela, ruokakauppa jossa viisaana valitsen ne autokärryt heti enkä kohtaa kesken ruokakauppaa huutoa siitä aiheesta, yksi kiukku tältä päivää vähemmän. Seuraavaksi posti ja kukkakaupan ikkunasta näen ihanaakin ihanemmat mukit. Päätän että jos isäni ei olisi syntynyt en minäkään olisi syntynyt joten koska on isäni syntymäpäivä on minunkin syntymäpäiväni ja kävelen kauppaan ja ostan ne kupit, ja totean että hyvää syntymä päivää minä. Hetken aikaa olen suunnattoman onnellinen.
Paluu arkeen, keksimmäinen pörröpää pois puheterapiasta, samaan aikaan puhelu toimintaterapeutin kanssa, lapset tappelulla kuka istuu ja missä istuu autoon ja kotiin. Kamat pois autosta ja keskustelu miehen kanssa huokaillen että ehkä tämä jonain päivänä helpottaa, seuraava vapaa viikonloppuhan on jo kesäkuun puolessa välissä, paitsi jos.. niin sitten ehkä heinäkuussa.. Puhelu ystävän kanssa<3 ja hetken olo on kevyempi.
 Päätän ottaa päikkärit ja aloittaa alusta. Kun juuri pääsen uneen herään siihen että ilmapallo räjähtää korvan juuressa. Nousen todetakseni etä kodissani on räjähtänyt äänestä ja ulkonäöstä päätellen vähintään dynamiitti. Serpenttiini paketti on silputtu sentti kertaa sentti paloiksi, lhimmät lelulaatikot on purettu mahdollisimman laajalti, lattialla on kynä armeijasta ja paperi joukosta päätellen piirretty, keittiön pöytä on muuttunut tavara mereksi ja valkoinen silkkipaperi on kummasti silppuuntunut serpentin seuraksi. On erikokoisia legoja, nukkeja, ruokia, vaatteita ja kaikkea mahdollista. 
Pyydän vanhinta pörröpäätä hakemaan postin, sitä ei kuulkaa nyt kiinnosta hakea postia. Käsken palautta tietokoneeni joka on kaikista lukemittomista kielloista huolimatta eksynyt hänen huoneeseen. Koska vastausta ei heti tule, korotan ääntäni  yläkertaan selkeästi kuuluvalle tasolle. Saan huutoa siitä että huudan. Laitan kengät jalkaan ja lähden hakemaan itse sitä postia. Haaveilen josko kävelisin kymmenen kilometriä postilaatikon ohi. En kävele vaan palaan takaisin haaveillen vapusta lehden kansikuvan innoittamana. Muistan että mieheni työmaa ei vietä vappuakaan eikä munkkeja ole leivottu, serpenttiinit on silputtu ja suurin osa puhalletuista ilmapalloista on räjähtänyt, askartelu kirppis kamat katsomatta, paperit tekemättä, siivoamatta, ja kaikki ne muut lukemattomat työt on tekemättä. Elämä on ja ketään ei varmasti tämä teksi hirveästi kiinnosta, mutta tämäpäs oli nyt rehellinen kosketus mun tähän päivään. Ja viereeni on siirtynyt kynsilakka armeija ja vaativa ääni panisitko näitä nyt äiti. Ja minähän laitan..

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Maailman ihanin työ

Tiedättekös että minulla on maailman ihanin työ. Saan itse päättää milloin olen töissä, saan tehdä töitä kymmenen päivää kuussa ja lopun ajan olla kotona lasten kanssa. Ne kymmenen päivää voin tehdä pitkiä päiviä ja palvella näin hyvin iltaaikoja tarvitsevia. Minun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä etten kerkeä viettää aikaa lasten kanssa, koska saan olla loppu ajan kotona heidän kanssaan. Rikastua tällä työllä ei voi, mutta toimeen voi tulla. Verottaja vie liian suuren osan mutta siitä huolimatta työni on ihanaa.

Parin viime viikon aikana olen saanut palvella huippu ihana asiakkaita ja yllättää heidät ja itseni. Onnistumis prosentti on ollut huikea ja en muista yhtän epäonnistunutta työtä. Pelottavan hyvin on siis mennyt;) Hassua on että viime aikoina olen saanut todella paljon kiitosta tekemistäni töistä. En tarkoita että minua tarvisi sosiaalisessa mediassa kehua tai kiitoksia lähettää erikseeen, mutta kyllähän ne mieltä lämmittää ja voin myöntää että lämittäää ja vielä todella paljon. Onnistunut työ ja iloinen asiakas on paras kiitos työstä. Vaikka raha on jonkinlainen motiivi työlle, kyllä suurin motiivi on te ihanat asiakkaat. Lämmin kiitos luottamuksesta ja ihanista hetkistä, te teette työstäni maailman parhaan työn<3

Laskeskelin tuossa että valmistumisestani alkaa pian tulla kymmenen vuotta, kymmenen?!? Mitä ihmettä´, mihin se aika meni.. Toki olen kolmen lapsen kanssa viettänyt äitiyslomaa välillä mutta varmaan tuosta kymmenestä vuodesta kuusi olen ollut töissä. Kuusi vuotta on matkassa pysynyt monta asiakasta ja uusia tullut paljon matkan varrella, osa on kadonnut matkalla ja joitakin ihmisiä kaipaan yhä, mutta jokaisella on oikeus valita kampaajansa ja kaikkia ei voi miellyttää. Kymmenessä vuodessa olen myös huomannut että tämä on ihan minun unelma työni ja toivon että vuosia on ihanien asiakkaiden kanssa paljon edessä.

Hassua on että valmistuttuani ajattelin etten todellakaan tule tätä työtä tekemään, ehkä syy oli epävarmuus ja tunne etten osaa mitään. Mutta olen tainnut oppia koska hyvin harvoin sellaista hetkeä tulee että en osaa.. paitsi jenkkisiili..sitä en osaa.. ehkä opetelen joskus tai sitten vain ammattitaitoisesti ohjaan jollekkin muulle;)
Koska meitä on monta on myös mahdollisus kysyä apua tai mielipidettä joltain toiselta jos itse ei ole varma. Sekin on suuri rikkaus, nimittäin ihanat työkaverit<3

En ole täydellinen, en valmis ja oppiminen on tässä työssä ikuista. Aina ei oi onnistua mutta se että onnistuu suurimmaksi osaksi on minusta jo aika hyvin. Se että olen kahden päivän aikana saanut viisi viestiä ja kiitosta tekemistäni töistä vielä jälkikäteen on saanut tämän viikon tuntumaan ihan super hyper ihanalta. Kiitos<3

Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia ensiviikolla. Täältä löytyy myös liikkemme netti sivut jos haluat käydä kurkkaamassa Hiusatelje

Marika kiittää ja jatkaa vapaapäivää pörröpäiden kanssa;)

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Todellisuus

Herään ihanaan tyttöjen kiherrykseen.. Keskimmäisen pörröpään ystävä yökylässä ja voi sitä prinsessa leikin määrää mitä päivään mahtuu. Heti aamulla sama jatkuu ja pienin pörröpää yrittää pysyä perässä. Hetken haaveilen että olisin edelleen lapsi, ei huolta huomisesta, saa vain uppoutua mielikuvitus maailmaan ja eläytyä täysillä milloin mihinkin rooliin. On ihana seurata miten ystävykset nauttivat yhdessä olosta.  Illalla ystävykset käpertyivät samaan sänkyyn vieretysten miettimään tanssikuvioita.. mielettömän ihana ystävyys.

Omien ystävien kanssa ei enää käperrytä kihertämään samaan sänkyyn. Ei leikitä prinsessaleikkejä, ei mietitä tanssikuvioita. Mutta edelleen ystävyys on todella tärkeää. Tällä viikolla olen saanut nauttia usean hyvän ystävän seurasta, olen onnekas kun minulla on monen monta ystävää. On olemassa ihmisiä jotka välittävät, vaikka omassa elämässäkin on mietittävää. Hetkeksi ystävät vievät ajatukset muualle ja oikeastaan olen useamman päivän ajan lähes unohtanut kirja murheet.

Tänään herään jälleen todellisuuteen. Sähköpostista löytyy yksi peruutus, yksi kysely ja tunnen itseni petturiksi. Olen myynyt kirjaa jonka piti ilmestyä kauan aikaa sitten ja nyt ollaan edelleen nollassa. Vaikka olen syytön tähän, silti tunnen itseni huijariksi. Ahdistaa. Tiedän mikä määrä materiaaleja on, eikä niistä ihan muutamassa päivässä kirjaa väsätä. Ja mitä kaikkea olisin voinut vielä tehdä ja korjata jos olisin tiennyt että edelleen puolen vuoden päästä ollaan nolla pisteessä.  
Totaali lamaantuminen johon ei ole varaa. 

Pienin pörröpää huutaa vaahtokylvyssä -rakas äiti avaa mulle suihku.
Ystävykset etsivät balleriina pukuja, siipiä ja taikasauvoja. 
Ihanaa lapsen elämää.

Isoimman pörröpään työt eivät ymmärrä pyhäpäiviä, työt kutsuu joka päivä ja vuoden kestäneen stressin, työkiireiden ja muutosten jäljet näkyvät. Hän ei lamaannu, vaan käy ylikierroksilla, ei pysähdy vaan jatkaa kulkuaan. Hänelläkään ei ole varaa pysähtyä, arki pyörii pyörimistään ja mukana on mentävä.

Vaikka olemme erityisen onnekkaita, ei se tarkoita että elämämme olisi aina yhtä juhlaa. Itseasiassa kulunut vuosi on ollut miehen työnpuolesta kaikista raskain vuosi. Välillä hetken haaveilemme työstä jossa on viikonloput vapaat, kello neljä hanskat saa tiputtaa kädestä ja unohtaa seuraavaan aamuun asti koko paikan. Kesäloma on neljäviikkoa, lasten syntymän jälkeen on isyysloma, mahdollisuus isäkuukauteen, kun lapsi sairastuu voi jäädä huolettomasti kotiin, kun itse sairastuu tai loukkaa itsensä voi hakea saikkua ja parantua rauhassa. Yrittäjän arjessa se ei vaan mene niin. Vaikka et ole töissä, on työasiat lähes aina mielessä. On asioita joihin itse et voi vaikuttaa, voit tehdä parhaasi, mutta on olemassa isompia tahoja jotka voivat hetkessä tiputtaa sinut pohjalle, on isoja ihmisiä joita ei tuottajan ongelmat kiinnosta. Jos hälytys tulee yöllä, on silloin noustava, vaikka kuinka väsyttäisi. Jos jokin hajoaa on se korjattava. Vaaditaan paljon että pystyt pitämään yrityksen ja itsesi hengissä. 
Ulkopuolisen on mahdoton ymmärtää täysin näitä kuvioita.

Kuinka turhalta omat ongelmani tuntuvat, kun ne laitetaan mieheni työn kanssa rinnakkain. Välillä ärsyttää etten saa rauhassa edes kiukutella, vaikka mieli tekisi purkaa kiukkua, heittäytyä marttyyriksi, kohottaa jalat kohti kattoa ja vain olla mörkötuulella. Vaikka olen oppinut paljon kärsivällisyyttä, arvostamaan arkisia asioita, on minulla vielä paljon opittavaa. Edelleen olen liian itsekäs, minun on vaikea päästä harmittavista asioista yli, en edelleenkään kestä jos asiat eivät mene niin kuin haluan. 

Mutta ei se arki sillälailla pyöri. On jälleen aika miettä mikä elämässä on tärkeintä.  

Aloitin eilen kirjan Totuus taivaasta. Olen vasta kirjan alussa, mutta voin jo alun perusteella suositella sitä kaikille lukemisesta pitäville.Ja niillekkin jotka eivät normaalisti lue. Ensimmäisen sadan sivun aikana sain jo kirjasta mielettömästi irti. Kirjassa rakkaudella on suuri merkitys.

Ja kuten olen niin monesti sanonut..

Surin niistä on rakkaus.

Jos minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Jos minulta puuttuisi kyky rakastaa ja ottaa rakkautta vastaan ei minulla olisi mitäään. Jos minun rakkauteeni ei vastattaisi rakkaudella olisin vain kuori ilman sisältöä. Jos minun rakkauteni särkyisi olisin vain kasa sirpaleita. Jos meillä ei olisi toisiamme ja suurta rakkautta emme selviäisi arjesta, emme näkisi valoa pimeinäkin päivinä. Ilman rakkautta ei olisi sinua ei minua eikä meitä. Ilman rakkautta lapsemme eivät saisi onnellista lapsuutta ja sitä kautta vahvoja juuria, joiden päälle kasvattaa kaunis tuuhea puu. Ilman rakkautta olisi vain tyhjyys. 

Todellisuudessa meillä on siis oikeastaan kaikki kun meillä on rakkaus. Kaikki muu tulee aikanaan, kyllä se kirja vielä valmistuu ja mieheni työ helpottuu..jonain päivänä. Koska ei ne asiat murehtimalla parene,keskityn odotellessa elämäni tärkeimpiin asioihin. 
Mun todellakin maailman rakkaimmat pörröpäät<3

torstai 17. huhtikuuta 2014

Harmitus

Elossa ollaan vaikka nyt on kyllä ollut ihan liian pitkä tauko..Kiitos Ulla muistutuksesta että ainakin sinä kaipasit minua..
Välillä tuntuu että on ihan yksin, mutta sitten huomaakin että ainakin täällä joku "kuuntelee" minua. Ja kyllä minä tiedän että kun ottaa puhelimen kauniiseen käteen ja rimpauttaa jollekin ihanalle ystävälle, minua kuunnellaan varmasti. Joskus se on vain vaikeaa ottaa sitä puhelinta käteen..ja on minulla kotonakin yksi pörröpää jolle voisin avautua.. Ongelma on ehkä siinä että tuntuu etten halua vaivata muita minun pienillä murheilla koska tiedän että on isompiakin murheita. Tekisi välillä mieli kiukutella, itkeä, raivota ja synkistellä, mutta eihän se mitään auta..
Kirjaprojekti lähtee siis nollasta. Taittaja numero yksi ei saa materiaaleja palauettua joten taittaja numero kaksi aloittaa homman alusta. Arvatkaa miltä tuntuu kun on puoli vuotta odottanut että jotain tapahtuu, saanut turhia lupauksia, odottanut ja odottanut, toivonut ja selitellyt muille tilannetta.. sitten kuulee että ollaan ihan alussa. Tuntuu melko turhauttavalta. Se laskee kiinnostuksen aika nollaan. Enkä voi millään ymmärtää miten joku voi kättäytyä noin.. Pientä ahdstusta pukkaa siis ..Harmittaa niin suunnattomasti että itkupotku raivarit olisi paikallaan. Enkä tiedä kelle viitsisi avautua koska kaikilla on omat murheet ja jotenkin tuntuu että muiden on ehkä vaikea ymmärtää kuinka paljon tämä juttu minulle merkitsee ja kuinka paljon sitä olen odottanut. Eikä kukaan voi oikein auttaa koska ei ole muuta kuin odotettava ja odotettava aina vain..
 Eikä tilannetta hirveästi helpottanut että samana päivänä kun sain sähköpostin pörröpää numero kaksi oksentaa, hammassärky räjäyttää pään ja yskä estää nukkumasta. Siinähän sitä olikin.. Hammaslääkärissä 1,5h suu auki yskimättä on yllättävän haastavaa, mutta selvisin. Kotiin päästyä muutama nappi naamaan ja parin tunnin päikkärit ja jälleen elossa. Pörröpää numero kolme oksensi aamulla mutta sen jälkeen kukaan ei enää ole oksentanut, joten toivoa on että se oli yhden oksennuksen tauti. Puoli litraa yskänlääkettä apteekista, kunnon yöunet, rakkautta ja toivoa on että tästä päivästä tulee parempi.
 Pörröpää numero yksi pakkasi laukun ja lähti pääsiäislomalle, ikävä on jo nyt. Onneksi minulle jäi kuitenkin pikku pörröpäät jotka pitävät minut kiireisenä;) Toiveita satelee ja eilisen päivän työt on tekemättä, joten synkistelyyn ei taida olla aikaa. 
Olipas huono teksti.. en nyt pysty parempaan.. ehkä huomenna olen parempi kirjoittamaan, ehkä olen huomenna parempi avautumaan, ehkä huomenna kotityöt on tehty, ehkä huomenna olen terve, ehkä huomenna jaksan katsoa eteen päin, ehkä huomenna olen taas normaali, ehkä huomenna tai ylihuomenna..jonain päivänä.

Arvonta aika

hilipati hippaa on aika arpoa.. anteeksi että tulee vähän myöhässä mutta on ollut kaikkea hässäkkää.. Mutta ei kun arpomaan..

Random Sequence Generator

Here is your sequence:
10

Onnea Tuulensuoja..yllätän sinut pian<3

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Mikään ei ole itsestään selvää

Herään reilusti ennen herätyskelloa, tiedän että se on merkki stressistä. Olen aina ollut ilta ihminen ja tykännyt valvoa, nyt jo kymmeneltä olen ihan valmis sänkyyn, merkki joko vanhuudesta tai väsymyksestä. Avaan ystävän blogin ja minut valtaa mieletön onnen tuntu. Pienten kaksos poikien siirtyminen kotikaupungin sairaalaan on hyvin lähellä. Miten onnelliseksi se saakaan minut ja voin vain kuvitella kuinka onnellisia ovat nuo vanhemmat saadessaan muuttaa takaisin kotiin ja silti olla lähellä poikia. Mikä parasta se on myös askel kohti kotia. Edelleen siis päivittäin seuraan blogia poikien elämästä, edelleen minun pienin pörröpää haluaa välillä katsoa Antin ja Pekan kuvia. Ihania miehiä joilla taistelutahto on kohdallaan<3

Elämä on täynnä kysymyksiä, vastauksia saa odottaa ja joskus vastauksia ei ehkä koskaan löydy. Ei ole itsestään selvää että tie on tasainen. Tiessä on mutkia ja mäkiä, pieni ja suuria. Taistelua monessa muodossa.  Itse odotan edelleen että taittaja numero yksi saisi siirrettyä materiaalit taittajalle numero 2 jotta hän saisi tehdä kirjani loppuun. Välillä olen raivon partaalla ihmisen saamattamuudesta, välllä tekee mieli itkeä turhautuneisuutta. Kelan kirje jossa lukee hylätty, saa minut myös raivon partaalle. Eihän tätä asiaa ole käsitelty kuin vasta reipas puolivuotta. Verottajalle rahan sijasta tekisi mieli lähettää hatullinen p..aa. Väsynyt mies tekisi mieli viedä jonnekkin todella kauas noista loistavista kasvihuoneen valoista. 
Mutta totuus on se että minun ei tarvitse tuijottaa sairaalan seiniä vastauksia odotellessa, minun ei tarvitse taistella hengestä. Minun ei tarvitse kuunnella sairaalan koneiden piipitystä ja elää sairaalan loisteputkien valossa arkea. Minä odotan sähköpostin piipitystä. Miehen viikonloppu vapaata, jolloin toivottavasti akkuja saadaan taas vähän ladattua. Minä olen suht terve tehdäkseni töitä jotta voin verottajalle lähettää lisää rahaa. Kelaan voi aina valittaa ja onhan meillä kuitenkin jo puolikas puheterapeutti.  Vaaleanpunaisessa maailmassani on vain muutama musta pieni pilkku jotka nekin on jonain päivänä haalistunut pois. 

Töissä kohtasin juuri syöpä hoitoja aloittavan nuoren miehen. Pelkäsin kohtaamista, miten osaan puhua fiksusti, miten osaan olla myötäilevä olematta liian säälivä, miten kohtaan tutun ihmisen tällaisessa tilanteessa. Pelko oli turhaa, olin oma itseni. Puhuin ja kuuntelin. Ripaus huumoria, sopivasti myötätuntoa, kannustusta ja hieman normaalia lyhyempi tukka. Muuta en voi tehdä, minä olen vain parturi.

Arvostan suuresti ihmisiä jotka antavat omasta ajastaan aikaa auttaakseen muita.  Haluaisin itsekkin olla enemmän, haluaisin auttaa enemmän myös muita, mutta vielä en ole keksinyt keinoa millä voisin olla enemmän avuksi. Ehkä jonain päivänä keksin oman tapani auttaa. 

Tällä hetkellä apuni kohde on lähinnä oma perhe. Täälläkin joskus tunnen itseni voimattomaksi. Mutta täällä riittää että jokaista pörröpäätä rutistaa lujaa ja rakastaa kovaa. Sillä mennään väsyneenäkin arjessa yllättävän pitkälle. 

Olen pelottavan onnekas. Edelleen pelkään milloin minun tielleni osuu kuoppa, milloin tielleni tulee valtavan suuri mäki, jonka yli pääseminen ei ole itsestäänselvyys. Tiedän ettei tämä tie ikuisesti ole yhtä tasainen vain pienillä mutkilla varustettu. En voi muuta kuin toivoa ja uskoa että mitä ikinä tielleni tapahtuu, mäet ovat ylitettäviä ja kuopat paikattavia. Siihen asti elän tässä ja nyt. Murehdin omia murheitani hetken, mutta annan niiden olla pieniä pisteitä muuten tavattoman ihanan arjen keskellä. En kaiva itse tielleni kuoppia vaan olen onnellinen siitä mitä minulla on. En tee mutkista tiukempia vaan yritän pitää ne loivina kaarteina. Vaikka odottavan aika on pitkä, minä odotan onnelisena siitä että odotan vain sähköpostia kotona. Vaikka mieheni on väsynyt on hänellä työ minne mennä ja jolla tehdä perheemme eläminen rahallisesti helpommaksi. Meillä on toisemme, emme ole yksin väsyneitä. Vaikka Kela ei lapseni tilannetta ymmärrä on kuitenkin positiivista että syy on se ettei hän ole vammainen.Vaikka lapsien riitely välillä raivostuttaa, olen onnellinen että he osaavat riidellä. On ääni millä huutaa, on kädet millä repiä toista tukasta, on jalat joilla juosta karkuun, on siskoja joiden kanssa tapella ja jota riidan päätteeksi voi halata. Sekään ei ole itsestään selvyys. Niin kuin ei mikään tässä elämässä. 

Nyt pieni pörröpää pitää itsestäänselvänä että olen täällä häntä ja hänen aamupala tilauksiaan varten..ja hän on niin oikeassa, juuri sitä vartenhan minä täällä olen;)



sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Onnellista arkea


Ihanaa sunnuntaita.. 
Ihan lähellä on 10000:nen kävijän raja, huikeaa.. 30:ntä lukijaa, tervetuloa uudet ystävät:) Matka jatkuu..
Tänään herätessäni olin jälleen äärettömän onnellinen, normaalia tiukemmasta viikosta selvitty vaikka välillä pinna olisi voinut kiristyäkin, selvisimme loistavasti koska muistimme sen tärkeimmän ..rakkaus. Välillä kun tiukan arjen keskellä käpertyy toisen kainaloon ja nauttii hetkestä, murehtimatta liikoja arki sujuu paremmin. 
Viikkoon on myös mahtunut ihania ystäviä, kouluttautumista työkavereiden kanssa, onnistumisia töissä, onnistumisia kotona, askartelua, ystävä 15:sta vuoden takaa, hyvää ruokaa, räkäisiä neniä, koiran poikaystävä, lasten ratsastus, puheterapia, vero mätkyjä, maailman parannusta, väsymystä, kauniita sanoja, ärsyttävää äitiä, ihania onnen murusia. 
 Lauantai oli ihana päivä mukavan työpäivän jälkeen lähdimme syömään ja poikkesimme ystävillä kahvilla, naurua ja maailman parannusta, lapset innostui pukemaan naamiaisasuja ja talo vilisi ioisia lapsia milloin missäkin asussa. Kotiin tultiin aika myöhään joten annoimme lasten olla ja leikkiä kun kerrankin kaikki kolme pörröpäätä leikkivät sulassa sovussa.. Hymyilin itsekseni ja nautin vain hetkestä. Arkena olemme aika tiukkoja nukkumaan meno aikojen kanssa, mutta viikonloppuisin on ihana joskus höllätä ja antaa normi arki rutiinien olla. 
 Olen muutamassa kuukaudessa kehittynyt paljon. Jokaisesta päivästä olen löytänyt jotain koskettavaa, kurjastakin päivästä olen osannut olla onnellinen, paljon paremmin olen osannut olla onnellinen niistä pienistä mutta silti suurista asioista. Olen oppinut arvostamaan elämääni juuri sellaisena kun se on. Haaveita on mutta niille on annettava aikaa, kaikkein tärkeintä on olla onnelinen nyt.
 Ei ole itsestään selvää että saa olla näin onnekas, ei ole varmaa kauanko se kestää, ei ole tietoa mitä elämä tuo tullessaan joten en kuluta aikaani murehtimalla vaan elän tässä ja nyt.
 Tänä vuonna täytän 30:ntä, joskus se tuntui ihan mahdottoman kaukaiselta ja paljolta. Mutta todellisuudessa se on aika vähän ja jos ajattelen mitä olen elämässäni saavuttanut tähän ikään mennessä, en enempää voisi toivoa. Uskon että minun ei tarvitse kehittää tästä ikä kriisiä, tiedän että olen oikeasti sisäisesti paljon nuorempi;) 
 Kymmenes vuosi yhteistä arkea alkaa ja edelleen joka päivä rakastan tuota isointa pörröpäätä joka päivä enemmän, edelleen parisuhteemme on täydellinen. Mitään en muuttaisi enkä hetkeäkään vaihtaisi.. no okei sen lehtipuhaltimen voisin kyllä tunkea piirongin laatikkoon tosi syvälle..
 Nyt jatkan sunnuntain nauttimisesta, ilman sen suurempia suunnitelmia, imuroin jos jaksan..
Muistakaahan käydä edellisen postauksen arvontaan osallistumassa ja nauttia arjen keskellä kosketuksista niistä pienistä ja vähän suuremmistakin..

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Pientä Arvontaa

Hilipati hippaa..
Pian alkaa blogini 10 000 kävijän raja olla öähellä, aika huikea määrä kävijöitä vajaassa kolmessa kuukaudessa. Siksipä ajattelin ilahduttaa teitä pienellä yllärillä... Mikä olisi mukavampaa kun voittaa pieni yllätys piristämään arkea. Yllätyksen arvon kun kolme kuukautta tule täyteen eli 16.4.2014.. toivon mukaan siihen mennessä 10 000 on heilahtanut rikki:)
Mitenkäs sitten pääset mukaan.. 
1. Tärkein jätä kommentti tähän missä kerrot miksi luet blogiani
( myös anonyymit voivat siis osallistua, mutta jätä joku nimimerkki)
2. Suosittele blogiani jollekkin jonka uskoisit pitävän siitä.
(mainostamalla blogissasi, facebookissa tai vaikka ihan suullisesti kertomalla)
Yksinkertaista vai mitä? 

Ilahdun tietenkin jos joku uusi ihminen tänne eksyy ja lukijaksi ryhtyy. Lukijaksi liittyminenhän on helppoa tosta sivu palkista klikkaamalla voit liittyä ja jos sinulla ei ole googletiliä sen luominen on hyvin helppoa:)

Mitä sitten voit voittaa.. Kun arvonta on suoritettu mietin palkinnon voittajan mukaan..mutta varmasti jotain mukavaa piristystä arkeen:)


Jos haluat voit käyttää tätä kuvaa:)
Marika kiittää ja toivottaa onnea matkaan<3

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Verotusta ja vössyttelyä

Olin ajatellut kirjoittavani tänään jotain ihan muuta, mutta tilinpäätös retken jälkeen mieli muuttui. No naisen mielihän on hyvin muuttuvainen. En ole tilitoimistontäti en verottaja eikä tarkoitukseni ole pahoittaa kenenkään mieltä, mutta mielipiteisiinhän meillä jokaisella on oikeus, eikö vain?
 No niin ja aiheeseen olen onnekas koska minulla on itsellä vapaus valita milloin käyn töissä, minun on mahdollisuus tehdä vain 10 päivää kuussa töitä ja viettää loppuaika kotona lasten kanssa. Näin saamme keskimmäisen lapsen puhe, fysio ja toiminta terapiat hoidettu ja muut pakolliset lääkäri reissut. Toisekseen koska hoitomaksut ovat niin korkeat ei minun töitä kannata enempää tehdäkkään koska 500€:n saa muutaman tukan kaikkien vähennyksien jälkeen kammata. 
 Tienaan kuitenkin ihan ok, työpäiviin nähden koska teen 11h työpäiviä. Osittain omasta virheestä viime vuonna maksoin ennakoita edellisen vuoden mukaan joten niitä maksoin liian vähän. Kun tienaa vuodessa 22 500:n yli joka omassa tapauksessani tarkoittaa noin 143 € kuussa enemmän maksan yli menevästä osasta vähän enempi veroa eli kun tienasin sen 143 € kuussa liikaa maksan 800€ siitä lisä veroa. Ja koska teen lyhennettyä työviikkoa kela maksaa 60€ kk kodinhoidontukea koululaisesta, josta on siis verot jo otettu. Mutta koska olen yrittäjä tuo 60€ kuussa teki vielä lisäveroa minulle ainakin noin 300€  kaiken tämän ihanuuden jälkeen lisä veroa minulle jää maksettavaksi 2000€. Näin suomen maassa. 
 Erityisen raivokkaaksi minut saa se että tiedän ihmisiä joiden elämän tarkoituksena on herätä puolenpäivän aikaan venyttelemään ja miettimään mitä sitä elämässään tekisi. On myös mahdollisuus olla liiton rahoilla 500 päivää ja vaikka se aika retkeillä ulkomailla ja nostaa työtttömyys korvausta suomesta kun on asunto suomessa. Onhan se ihanaa että voi rauhassa mietiskellä mitä sitä elämässään tekisi, aivan ihanaa. Onhan se tosi ärsyttävää et työkkärin täti soittelee ja ahdistelee jollain kursseilla. Ja siitä tulee karenssia josset sinne mene. Niin voitteko käsittää että sinulle ei vain maksettaisi siitä kun kotona kokoajan pötköttelet. Että välillä pitäisi se perse raahata jonnekkin kurssille, jonka me veronmaksajat sinulle kustannamme. Onhan se ihan uskomatonta. Minä en nyt tarkoita tällä kirjoituksella ihmisiä jotka eivät syystä tai toisesta pysty töitä tekemään, joita taas kohdellaan toisesta syystä kohtuuttomasti. En tarkoita myöskään työttömäksi joutunutta ihmistä jolla on okeasti tarkoitus löytää töitä. Vaan tarkoitan nyt niitä kavereita joita ei vaan kiinnosta oikein mikään.
Yrittäjien arjessa ei ole mahdollisuutta sairaslomaan, ei isyys kuukausiin, ei edes isyyslomaan, ei välttämättä kesälomaan, toisinaan jotku yrittäjät tekevät töitä 7 päivää viikossa vaikka sormi olis vähän kipeä. Okei se on oma valinta se mutta sillä työllä ja tienaamallasi rahalla maksetaan niitä veroja jotta ne vössykätkin sais puoliltapäivin keittää oikein kahvit. 
 Ihan samalla lailla tämä verotus toimii myös työssäkäyvillä eli ei ole siis ainoastaan minun ongelma, jos tienaat tietyn rajan yli maksat veroja isommalla prosentilla = taas saa muutama kaveri ottaa rennosti. Sitten kun näillä verorahoilla pitäisi saada jotain palvelua esim teveyskeskuksessa ei se aina aivan onnistu. Kotona oleva äiti saa lasten hoidosta vähemmän kodinhoidontukea kun työtön. Lapsiperheiltä suunnitellaan vielä lapsilisänkin vertotusta, ihan mahtavaa. Ei se minun talous siihen kaadu jos lapsilisää verotetaan, mutta uskon että joillekin se 8€ on iso raha. Niinpä mutta näin se homma toimii. Siksi minua niin raivostuttaa nämä elämäntapa työttömät.
 Minun mielestäni työ on hirmu terveellistä. En ymmärrä miten jonkun elämässä ei olisi mitään työtä mitä haluaisi tehdä vaikkei siitä niin hirveästi maksettaisikaan. Jos käy töissä , on aamulla syy nousta ylös, on oikeat ajat syödä ja nukkua. Se on yllättävän tärkää. Mutta jos näin ei ole veikkaan että aika moni näistä vössyköistä syrjääntyy, masentuu tai muuten vain tulee ihmiskammoisiksi, työkammoisiksi, alkoholisteiksi jne. Ja mitäs me veronmaksajat sitten tehdään? No maksetaan niille hoitoa.. Niin se maailma täällä vaan pyörii.. minusta vähän oudosti.. Nyt alkaa olla verenpaineet niin kohollaan että hlipatihippaa lapsiperheen arki kutsuu, ehkä hyvä niin.
P.s mulla on kuitenkin se tilitomiston tätin lohdutuspalkinto kynä, että mulla menee ihan hyvin:)