Jokainen päivä kätkee sisäänsä jotain mikä koskettaa..

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ihastuttavat ja välillä vihastuttavat pörröpäät

Silitän pörröistä tukkaa ja asettelen pehmoisen pupun pieneen kainaloon, tarkistan vielä että peitto on hyvin. Ylempään sänkyyn vilkaisen vielä - keskimmäinen pörröpää on jo matkalla vaaleanpunaisille prinsessa maille. Huikkaan vielä hyvät yöt vanhimmalle pörröpäälle. Huokaisen taas on päivä pulkassa.

Nuo niin valtavan ihastuttavat ja välillä hyvinkin vihastuttavat pörröpäät, minun pikku lintuset. Välillä tuntuu että pesä käy ahtaaksi ja välillä painan pörröpäät siipieni suojaan ja toivon etteivät ne koskaan lentäisi pois pesästä kohti pahaa maailmaa.

Olen niin onnekas kun pesässäni on kolme niin erillaista poikasta, jokaisella on omat vahvuudet ja heikkoudet, jokainen on räpiköinyt jo hyvän aikaa pesän reunalla ja joskus on jo varovaisesti kokeiltu siipiä. Vanhin poikanen jo uskaltaa lentää yksin vähän kauemmas pesästä, keskimmäinen on herkin mutta silti rohkein lentäjä vaikka lentotaidossa on vielä hiomista ja tuo pienin utelias kurkistelee vielä reunalta ja ihmettelee tätä suuren suurta maialmaa, epäillen ja kyseenalaistaen kaiken. Jokaisen lauseeseen saa vastauksen Miksi? 

Pikkuisin lintu rakensi kanssani keskospoikien kortteja perjantaina, voi tuota pikkuisen ihmetystä ja kuvien ihailua. Kun leikkasin kuvia korttiin, hän raivostui, älä ota mun kuvia ne on mun tärkeitä..

Tänään tuo väsynyt pikkulintu löysi oman pupunsa lattialta ja otti kainaloon, mieteimme onkohan Antti ja Pekkakin ottaneet puput viereensä..( lähetimme heille samanlaiset)
varmaankin sanoi pieni suu.. Missä ne nukkuu? Sairaalassako?Miksi ne on sairaalassa? No kun ne on syntynyt liian aikaisin. Miksi liian aikaisin? No en tiedä, ne oli varmaan niin uteliaita. Kuka niitä sitten hoitaa? Ai onko se täti tyttö vai poika? Niin tietysti niitten äiti ja isi.. Onko niillä taulu kotona? Mikä taulu? No sellainen vauvan kuva? en tiedä, ei varmaan.. Niin ei varmaan vielä ole. Onko ne paketissa? Ai mitkä? No ne Antti ja Pekka, onko niissä teippiä? No vähän on. Miksi? Selitin jotain.. Sattuuko se jos mitataan kainalosta? Ai kuumettako? Niin kuumetta. Ei varmaan satu. Laitetaanko niille piikkejä? No varmaan välillä laitetaan. Aí suuhunko?Miksi? No välillä täytyy, mutta ei varmaan suuhun. Niin varmaan täytyy. Tässä vaiheessa totean ettei kysymys virta lopu koskaan, joten sanon ettö nyt on aika alkaa nukkua, Antti ja Pekkakin varmaan nukkuu jo. Hyvää yötä linnunpoika, äiti sua rakastaa. Niin minäkin rakastan sua näin paljon. Pidä kädestä, hyvää yötä visertää pieni suu.Ja kun silmät painuvat kiinni, on näky kauneinta mitä tiedän, oma linnunpoika onnellisena untenmailla vailla huolen häivää.

Nämä hetket saa minut unohtamaan päivän raskaat hetket, kun jokainen poikanen haluaan osansa pesästä ja jokainen taistelee paikastaan lakkaamatta. Jokainen poikanen haluaa oman huomionsa vanhemmilta ja välillä ei vaan aika tahdo riittää kaikkeen vaikka kuinka tahtoisi. Toisaalta omasta paikasta puoliensa pitäminenhän on hyvä taito mutta se jatkuva kinastelu omasta paikasta on vaan välillä niin raskasta. Mutta jokaisen poikasen on vain haettava paikkansa niin pesässä kuin laumassa ja vanhempien silmien alla. 

Tällä hetkellä poikaset ovat ehkä parhaimmassa iässä. Yksi on jo tarpeeksi suuri olemaan hetkittäin yksin, lentämään joka päivä hitusen pidemmälle. Keskimmäinen on vielä pieni mutta samalla lentotaidot harjaantuvat kohisten. Ja tämä pieninkin on jo niin iso että välillä voi emo ummistaa silmänsä ja ottaa pienet päivänokoset ilman että pelkää koko pesän hajoavan sillä välin. Jokainen poikanen osaa jo paljon asioita ihan itse, eikä emon tarvitse ihan joka asiaan puuttua. Mutta vaikka poikaset kasvavat, ne ovat vielä tiukasti siipien suojassa, ihan lähellä vielä suurimmaksi osaksi pesässä. Tiedän että jonain päivänä lentoharjoitukset muuttuvat vakaammaksi lentämiseksi kohti suurta ihastuttavaa mutta samalla niin pelottavaa maailmaa, niin kauas ettei siipeni suojaa.

Nyt poikasten murheet ovat vielä aika pieniä, päivä päivältä mitä kauemmas siivet kantavat ne muuttuvat suuremmiksi. Nautin siis tästä hetkestä  ja pidän poikaset tiukasti siipien suojassa vielä hetken vaikka välillä pesän tunnelma saa emon nykkimään sulkiaan ja raakkumaan hermostuneena.. tämä hetki ei koskaan palaa, se on tässä ja nyt.

2 kommenttia:

  1. Niin totta...pakko minunkin todeta.
    Vaikka omat lintuset ovat jo isoja.
    Vaikka enää ei emon siivet yllä aina suojaamaan pienoisiaan.
    Sillä sitä he ovat minulle vieläkin - täysi-ikäisinäkin.
    Sitä onnea kun pesue on kaikki koossa.
    Sitä huolta kun yksi on porukasta pois...kauempana - pois emon silmien ja siipien alta.
    Sitä iloa kun huomaa, että omat pienoiset selviävät ja löytävät kukin oman paikkansa maailmassa.
    Sitä riemua kun näkee että kaikki osaavat käyttää vahvuuksiaan.
    Sitä kaikkea on niin vaikea kuvailla - se on suurempaa onnea, kuin koskaan olisi voinut kuvitellakaan.

    VastaaPoista

Kiitos <3