Jokainen päivä kätkee sisäänsä jotain mikä koskettaa..

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Tahdon


Tasan neljä vuotta sitten sanoimme toisillemme TAHDON. Kymmenes yhteinen vuosi starttaa ja edelleen jokaisena aamuna tahdomme. Päivääkään en vaihtaisi pois. Tämä samainen mies on minun elämäni esimmäinen ja viimeineen rakkaus. Olen onnellinen että tiemme jossain vaiheessa erosivat, mutta vielä onnellisempi olen siitä että ne kohtasivat uudelleen. En voi kuvtella täydellisempää suhdetta. Minä olen sinun. Sinä olet minun. Yhdessä olemme Me ja suurin niistä on Rakkaus.

Mitä Rakkaus on?
Se on post it lappu jääkaapin ovessa,
pieni hetki arjen keskellä,
käsi toisen  kädessä.
Se on hammasharja samassa kupissa,
yhteiset haaveet toiveunissa.
Se on yhteinen asuntolaina,
kaiken sen työn vaiva.
Se on katse illan hämärässä,
aamu kahvi valmiina pannussa.
Se on kova kuin muuri,
maahan syvälle kaivettu juuri,
ja ihan mielettömän hyvä tuuri,
se on niin valtavan suuren suuri
- RAKKAUS-


Häätanssi biisiksi valitsimme Uniikin Kerro Mulle biisin. Samaisen kappaleen sanoista teetimme makuuhuoneen seinään sisustustarran, illalla kun pään painaa tyynyyn muistamme joka ilta tuon hetken.



Uniikin kerro Mulle



Okei.
Pienin askelin kulje mun kanssa nää portaat, kerro kerro kuiskaa se mun korvaan.
Kerro jos oot se joka mut pois taluttaa, ja lupaan sen sulle sua ei tuu kukaan satuttaa.
Eikä se voi olla sattumaa, miten ain törmätään sattumalta ja joka kerta viet jalat alta.
Kerro jos haluut läpi tän maailman taivaltaa, niin haen sulle kuun ja tähdet taivaalta.
Nii paljon haluisin pois pyyhkii sun alakulos, sulkee sut syliin sulkee muun maailman ulos.
Pelkkä oletus, mut ehkä säki diggaat must. Se kieli, sun kehon kieli, ja koko olemus.
Mut mis tahans nään sut saat mut jäätyyn, en sanaa saa suust ja jokin saa mut perääntyy.
Mut kerro mulle, näytä mulle pitäskö mun kääntyy ja kertoo mitä tunnen ennen kuin tää ilta päättyy.

Mitä löydän jos päästät syvälle katseesta?
Kerro minne päädyn jos annan äänes kuljettaa?
Kerro mitä luulitkaan ettet elämältä koskaan saa?
Kerro mitä jos mä vien sut pois, mitä jäät kaipaan?
Oot ku lempibiisi, pyörit mun mieles. Otetaan iisii, tuu tähän viereen.
Mitä mieles, kerro sun tarpeet. Ja kuuntelen, oon tässä sua varten.

Sanon mitä tunnen, ja sä jaat sen. En tarvii sanoja ku painaudut mua vasten.
Pilke silmäkulmas, mä tiedän ton katseen. Saan sut hymyilee joka kerta ku lupaan et.
Beibe, mä tuun aina sun perään tsiigaa, kannan sut sänkyyn jos sä oot juonu liikaa.
Koskaan vaihtas sua pois en toiseen, oot mun täysosuma lotos, seittämän oikein.
Tuntuu nii oikeelt, kaikki mitä tarvitaan. Anna tunteen viedä, viskaa aivot narikkaan.
Yks plus yks on me kaks, täyttä platinaa. Muut ei tiedä mitään, ne ei kuulu tähän tarinaan.

Mitä löydän jos päästät syvälle katseesta?
Kerro minne päädyn jos annan äänes kuljettaa?
Kerro mitä luulitkaan ettet elämältä koskaan saa?
Kerro mitä jos mä vien sut pois, mitä jäät kaipaan?
Oot ku lempibiisi, pyörit mun mieles. Otetaan iisii, tuu tähän viereen.
Mitä mieles, kerro sun tarpeet. Ja kuuntelen, oon tässä sua varten.

Kerro mitä tahdot, nii mä sut sinne vien. Hei leidi, lähdetään saman tien.
Kerro mitä tahdot, nii mä sut sinne vien. Hei leidi, lähdetään saman tien.

Mitä löydän jos päästät syvälle katseesta?
Kerro minne päädyn jos annan äänes kuljettaa?
Kerro mitä luulitkaan ettet elämältä koskaan saa?
Kerro mitä jos mä vien sut pois, mitä jäät kaipaan?

Näihin sanoihin on hyvä päättää tämä teksti, nyt mä juon kahvit tuon suuren rakkauden kans<3



4 kommenttia:

  1. Onnea teille tänään ja jokaiseen uuteen päivään <3

    Meillä on tahdottu tulevana kesänä jo 26 vuotta.
    Enkä vaihtaisi päivääkään minäkään pois...

    VastaaPoista
  2. Onnea hääpäivän johdosta! Kaunis pari olette.
    Se, kun löytää SEN OIKEAN, on maailman ihanimpia asioita. Se tunne ei koskaan kuole.

    VastaaPoista
  3. Hyvää hääpäivää. Itse olen omani löytänyt 31 vuotta sitten. Tänä vuotena vietämme 30-vuotishääpäivää. Parempaa vastaparia en olisi itselleni voinut löytää. Halaus päivässä pitää mielen virkeänä.

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos:) jonain päivänä toivottavasti meilläkin samat luvut. Ihana kuulla että on vielä jäljellä pitkiä suhteita joissa edelleen asuu rakkaus<3

    VastaaPoista

Kiitos <3