Piilevä ahdistus

Joskus vaan ei huvita, ei sitten oikein mikään.. ei huvita edes vaan olla möllöttää kun ei vaan huvita sekään. Tavallaan olisi paljon asioita mitä haluaisi tehdä mutta kun ei huvita. Harrastin pakko siivoamista, yleensä se auttaa ja tekemällä vaan jotain piristyy, mutta tänään sekään ei tuntunut auttavan. Varsinaisesti minua ei vaivaa mikään, joten tein itselleni diagnoosin Piilevä ahdistus. Se on niin piilevää ettei sitä huomaa itsekkään. Olen nyös piilevästi muutakin, esimerkiksi piilevästi viisas;) en siis varsinaisesti mutta joskus yllätyn itsekki että olipas hieno ajatus.
Olisi mukva kirjoittaa jotain fiksua, mutta en minä voi nyt tässä teille fiksuksi muuttua kun se on vain mun piilevä ominaisuus..Se on jotain sellaista mikä ilmenee siis vain vahingossa, piilevät jutut ovat siis ei hallittavia piirteitä. Ne vaan tupsahtelee, ehkä niiden kanssa voi oppia elämään ja hillitsemään. Varsinkin negatiivisia piileviä piirteitä on hyvä oppia hillitsemään ja olla ruokkimatta niitä jottei ne kasva liian näkyviksi, koska sittenhän ne ei ole enään piileviä.
 Omistan paljon, liian paljon negatiivisia piileviä piirteitä ja niiden hillitseminen on toisinaan todella vaikeaa. Esimerkiksi jos en pidä jostain ihmisestä, minun on ihan äärettömän vaikea oppia pitämään sellaisesta ihmisestä. Voin tulla toimeen, mutta liian lähelä sellaisen ihmisen kanssa, piilevät piirteeni tulevat esiin ja ne tupsahtelee sammakkoina suusta. Onni on ettei sellaisia ihmisiä lähelläni juuri ole.
 Olen myös piilevästi ujo. Varsinkin oudot paikat ja ihmiset pelottavat. Esiintyminen on kammottava painajainen, mutta yleisesti minut varmaan nähdään liiankin sosiaalisena.
 Olen varmasti myös piilevästi ärsyttävä. Tai no puoli piilevästi, koska sen minä tiedän itsekkin. Veikkaan että blogini ärsyttää monia, vaikkei sitä kukaan minulle ole sanonutkaan. Mutta jos sellainen ihminen vierailee täällä edelleen, on hän joko utelias, kateellinen tai joku joka odottaa että minun vaaleanpunainenmaailmani romahtaa.. Toisaalta odotankin josko joku joskus kommentoisi sieltä aidan toiselta puolen, jossaq ruoho on joko vihreämpää tai jo aikansa elänyttä.
 Piilevääkin enemmän minulla on kuitenkin ihan näkyviä piirteitä. Olen ärsyttävän äkkipikainen, omaa ääntä on joskus yllättävän vaikea hallita, jos kimpaannun tai innostun volat nousee heti kaakkoon. Eli on vain on tai off. Ehkä tästä syystä lapseni eivät huutooni enää hirveästi reagoi. Äitinä olen leijonaemo, voimakas suojeleva, karjuva emo joka illa tullen käärii pentunsa pesiinsä. Minun on muutenkin vaikea hillitä itseäni, enkä ole ollenkaan hyvä keskustelemaan. Vitsillä kerran heitin että musta tulisi hyvä poliitikko, mieheni oli kuolla nauruun.. hänen mielestään näillä rakentavankeskustelun taidoilla ja itse hillinnällä ei pitkälle pötkittäis..luovuin siis siitä ura valinnasta. Olen kunnianhimoinen mutta laiska. Olen edelleen sitä mieltä että minusta olisi tullut varmasti jotain suurta ja mahtavaa jos vanhempani olisivat pakottaneet minua pienenä esimerkiksi hiihtämään, juoksemaan, soittamaan jotain tai ihan mitä vain. Siinä on vain yksi mutta minua ei voi pakottaa.
Onneksi mieheni on keksinyt keinon käsitellä minua. Jos hän haluaa minun tekevän jotain hän joko pyytää, aloittaa tekemään itse tai kantaa vain mun vaatekorin mun vaatekaapin eteen. Eli vihjailee sujuvasti, ilman että käskisi minun tehdä sitä. Välittömästi kun minua käsketään, karvat nousevat pystyyn ja reagtio on päin vastainen -en todellakaan tee. 
 Epäilen että minusta on tullut luova ajan kanssa. En usko että olisin syntynyt luovaksi vaan olen oppinut sellaiseksi. En osaa edelleenkään piirtää tai maalata mutta ehkä jonain päivänä opettelen. Joskus epäilen että minulla on vain tarve olla hyvä jossain, ja juuri kunnianhimoni ansiosta olen oppinut luovaksi. Harjoitusta ja harjoitusta..
 Ajanmyötä minusta on tullut myös herkkä. Itkeä en juurikaan osaa, paitsi yksin yksinäisyydessä.. mutta kyllä minulla tunteet on, joskus vähän liikaakin. Ihmiset joista pidän, jotka päästän lähelleni ja joista välitän tekevät minusta hyvin haavoittuvaisen ja herkän. Mutta tarpeen tullen leijonaemo nostaa päänsä ja karjuu pitäen omiensa puolta. Myös monet muut ovat päässeet kuoreni sisälle, koskettaen. 
 Nyt huomaan uppoutuneeni tähän ja unohtaneeni piilevän ahdistuksen.. eli kuten olen jo ennemminkin sanonut -tämä toimii..
Nyt hilipasen saunaan ja jatkan pohdiskelua itsestäni myöhemmin, oikeastaan tässä taisi olla yhdelle kertaakin jo liikaa;)