Kun mikään ei riitä..

Hamahelmet lävähtää lattiaan sinkoillen sinne tänne kaikissa sateenkaaren väreissä. Kello on puoli yksitoista mutta siinä vaiheessa se tuntuu ihan viimeiseltä niitiltä tähän päivään. Kunnes puolituntia myöhemmin mehukannu kaatuu valuen pitkin puuhellan kylkeä täyttäen jokaikisen pienimmänkin reijän minkä vain voi tahmea vaaleanpunainen neste löytää. Olen raivon partaalla ja murisen jo ties monettako kertaa..no okei kaunistelin totuutta.. korjaan siis KARJUN jo aivan liian monetta kertaa, ottaen huomioon ettei päivä ole vielä puolessakaan.
 Kerään hamahelmet uhkailujen -sinä et enää ikinä leiki näillä saattelemana, aivan kun keräten itseäni kasaan, saamatta mitään aikaiseksi koska rakennekynnet ei tässä tilanteessa tosiaankaan auta asiaa ja juuri nyt itseni kasaaminen tuntuu ihan mahdottoman vaikealta. Tässä vaiheessa ennen mehukannun irtoamista pöydän kannesta kohti lattiaa saan itseni keräiltyä edes hetkellisesti siedettävään tilaan. Tarjoilen pörröpäälle jugurtin ja paahtoleivän jonka kohtaloa on yllättävän vaikea päättää, paahdetaanko vai ei paahdeta, voita vai juustoa, millaista makkaraa, vai ei kentien ollenkaan.. Pörröpää keksii erinäisiä käsimerkkejä josta minun pitäisi osata lukea paahtaakko vai ei.. ja arvatenkin ihan sama miten teen lopputulos on se että tein kuitenkin väärin. Kun se hetki koittaa että oman leivän saa melkein suuhun, melkein kahvin saattelemana ja se mehukannu alkaa ottaa niitä lentoharjoituksia olen ihan valmis pikku hiljaa itsekkin harjoittamaan jonkinlaisia siipiliikkeitä. Mutta eihän minulla moiseen ole aikaa koska kello on varttia vaille lähtö, edelleen mehu valuu kohti niitä syvimpiäkin koloja mitä puuhellan kyljestä löytyy kohdaten sukkani jossain vaiheessa lattialaatan ja parketin välimaastoa. Olen niin kypsä kaikkeen.

Ei mitään, kerään viimeisen oljenkorren ja suit sait sukkelaa pyyhin enimmät mehut hittoon, vetäsen sen leivän ja jo tässä vaiheessa kylmenneen kahvin naamaan ja vaihdan sukat kuiviin, kerään paperit kasaan ja ei kun menoksi. Pörröpää tekee kaikkensa jotta se olisi mahdollisimman vaikeaa. Pörröpää numero kaksi esikoulusta pois ja kohti kokkolaa. Pörröpää numero kolme viihdyttää minua matkalla erinäisillä toiveilla ja syytöksillä siitä ettei kuule milli ja molli nyt oikein näy. Yritän ensin kärsivällisesti selittää kuinka en voi nyt tässä soneran mastoksi/ verkoksi muuttua että se ohjelma pätkimättä näkyisi tämän koko ihanaakin ihanemman matkan. Kuulen radiosta hyvän kappaleen mutta koska pörröpää numero kaksi pelaa ja pörröpää kolme on saanut linjat  hetkeksi toimimaan on radion nyt oltava hiljaisella jotta he kuulevat erinäiset vingunnat ja hermoja raastavat linnun sirkutukset riittävän hyvin.

Loppumatkan kruunaa vielä purkka joka jostain ihan käsittämättömästä syystä leveää pörröpään sormiin ja muodostaa erittäin kauniin rihmaston niiden väliin kun käsiä vie toisistaan mahdollisimman kauas. Ikäväkyllä rihmaston katketessa välillä saattaa olla että sitä hemmetin purkkaa löytyy ihan vähän jostain muualtakin kuin vain kymmenestä sormesta.

Olemme kaikesta huolimatta ajoissa joten ei muuta kun kanttiiniin kahville. Herkullinen viineri ja kuppi lämmintä kahvia saa mielialani kohoamaan jälleen himpun verran ylemmäs, kunnes siirtymisvaiheessa osastolle huomaan että osaston ollessa remontissa osasto sijaitseekin ihan toisessa rakennuksesssa..myöhästymme siis ja matkalla alunperin tarpeelliseksi koetut matkarattaat tuntuvat yllättävänkin raskaislta ja ahtailta kun niitä kantaa toiseen kerrokseen ja tunkee ahtaissa käytävissä.

Astmahoitajasta selviämme hienosti, mutta lääkärin vastaan otolla toinen valuu kohti lattiaa kuin makarooni ja toinen puhuu tai paremminkin huutaa lääkärin päälle.. aivan ihanan riemukasta. Normaalisti olisin tästä selvinnyt heittämällä mutta juuri tänään ei ole se päivä..varsinkaan kun astmahoitajan ja lääkärin vastaanotolla kuluu yhteensä kaksi tuntia..

Kun saan raahattua pörröpäät matkarattaineen päivineen alaovelle, taivas päättää että kun kerran sataa niin sataa sitten ihan kunnolla. Tungen molemmat pörröpäät matkarattaiden sisään ja kuomu niin alas kun vain saa ja juoksen autolle. Tässä vaiheessa olen onnellinen että raahasin ne hiton rattaat mukanani. Pörröpäät selviää lähes kuivina, itsestäni ei löydy ainuttakaan kuivaa kohtaa joten 40 km kotimatka on vähintäänkin paras mahdollinen.

Kotiin päästyäni, luojan kiitos ruoka on valmis kiitos mieheni, koska siitä en olisi ehkä selvinnyt enää. Esikoisen kanssa yritän keskustella, mutta keskustelumme lähtee samantien ihan väärille urille. Pörröpää numero kolme saa raivarit jälleen jostain ja käskee minua lähtemään, tässä vaiheessa mielitekisikin jos sellainen mahdollisuus olisi, ei ole. Tyydyn siis vain käymään työmaalla ja menen sohvalle päiväunille.
 Pörröpää numero kolme on saanut verensokerit makaroonien voimalla kohdilleen ja on oikein avuliaalla tuulella. Kolmevuotias viikkaa pyykkejä narulta ja olen pakahtua onnesta kun tuo pieni ihminen tomerana hoitaa hommaa omalla tyylillään, tosin myöhemmin ripustan ne viikatut pyykit takaisin narulle koska ihan pikku juttu oli jäänyt huomaamatta, ne oli märkiä.

Kun olen unen rajamailla, pörröpää haluaa hoitaa minua, ajattelen että oi miten ihanaa, kunnes jääkylmä vesisuihke osuu poskeen ja vanupuikko työntyy korvaan.. se siitä hoidosta ja päikkäreistä.

Olen hetken parempi äiti ja päätän pelata pörröpäiden kaksi ja kolme kanssa lautapeliä. Ensimmäiset seitsemän minuuttia sujuu hyvin, kunnes pörröpää numero kolme kiipeää laudanpäälle istumaan ja nakkoo kortit mäkeen koska ihan koko aikaa ei ole hänen vuoronsa ja pelissä on jotku säännöt, joista edes jotain olisi hyvä noudattaa, jotta pelaamisessa olisi edes jonkinlainen järki. Luovutan ja kerään pelit kasaan.

Koska enää ei mitään ole tehtävissä kaivan imurin kaapista ja alan etsiä kulunutta parkettia kaiken roskan seasta, joten kuten siinä onnistuen. Tosin keskeytän imuroinnin aika monta kertaa, milloin pitää hakea kuulokkeet milloin riisua joku, pyyhkiä pylly tai selvitellä pörröpäiden yksi ja kolme välejä suihkussa.

Jollain ihmeen konstilla saan siivottua alakerran jotenkin kohtuulliseen kuosiin ja pörröpäät iltatoimien kautta sänkyyn ennen yhdeksää. Sitten se päivä onkin vihdoin loppu, ei ole enää mitään sanottavaa ei muuta kuin käsittämättömän suuri ahdistus.

Elän toivossa paremmasta huomisesta, mutta kun aamulla herään puolivartalo puudutuksesta pörröpään numero kolme sängystä viisi minuuttia ennen kun pörröpään numero 3 taksi lähtee, tiedän kun joku alkaa mennä väärille urille ei mikään riitä..