Jokainen päivä kätkee sisäänsä jotain mikä koskettaa..

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Vaahtokarkki ensiapua


Pitkään olen ollut aivan hiljaa, ei sillä etteikö asiaa olisi ollut, mutta sanat on olleet hukassa, ajatus omilla teillä ja jostain syystä omien mielipiteiden kertominen on alkanut hieman pelottaa. Toinen syy on ollut nämä pienet ystävät jotka ovat meitä työllistäneet, sulostuttaneet, opettaneet, rakastuttaneet ja ennen kaikkea antaneet valtavan suuren kokemuksen muistojen laatikkoon. En ole mikään koiran kasvattaja ja nämä oli pienoinen yllätys mutta kaikesta huolimatta ne ovat olleet loppuviimein todella positiivinen ja antoisa yllätys.
Ja kuinkas muutenkaan kaikki yllätykset meidän perheessä on tyttöjä:)

On käsittämätöntä millaisia tunteita tällasilla otuksilla saa aikaan. Ensimmäinen itkun paikka oli kun yksi pennuista lähti muutaman päivän ikäisenä pilven reunalle ihastelemaan maailmaa. Miten selittää lapselle joka ei koskaan ole joutunut kokemaan kenenkään kuolemaa kuinka se koiranpentu sinne taivaaseen pääsee ja kuinka sen on siellä hyvä olla. Vielä viime viikolla kuusi viikkoa tapahtuneen jälkeen sitä asiaa käsiteltiin ja pientä pörröpäätä lohdutettiin. Neljä vuotiaan kysymykset on muuten yllättävän tiukkoja;)

Uuden surun äärellä ollaan jälleen kun pennut lähtevät uusiin koteihin. Tänään ensimmäisen pennun uuteen kotiin lähtöä ollaan paikattu vaahtokarkkejen ja jäätelön avulla. Ja omien lasten tunteminen on saanut jälleen uuden ulottovuuden. Olin varma että keskimmäiselle pörröpäälle tämä on kovin paikka mutta kuinka ollakkaan hän on ainut joka on pystynyt ajattelemaan järkevästi ja lohduttamaan pienintä pörröpäätä joka kyyneleet silmissä vaahtokarkkia suu täynnä sopertaa että minusta tuntuu että nämä vaahtokarkit vähän auttaa. Ja hetken päästä kuuluu että äiti minusta tuntuu että nyt mulla tulee taas itku. Kyllä äidinkin sydän saa muutaman naarmun kun kohta ei enää neljän pörröisen ystävän lauma seuraa perässä ja pienet karvapaallot tuhise missä milloinkin. Kuitenkin suuremmat naarmut sydämeen raapii nuo pörröpäiden kyynelsilmät. 

Mutta sellaista elämä on. Välillä se antaa ja välillä se ottaa. Onneksi nämä naarmut on kuitenkin paikattavissa. Lohduttavaa on että kaikki pörröt pääsevät uusiin ihaniin koteihin jossa niillä on varmasti paljon aikaa, rakkautta ja rapsutuksia. Meille kuitenkin edelleen jää kaksi koiraa jotka ei enää pissaa lattialle ei roiku villasukassa, eikä herää aamulla ennen kuutta painimaan. Mutta eihän sille vaan mitään voi että nuo pienet nappisilmät ja pörröturkit on vaan jotain niin suloista. Kahdeksan viikkoa kun niitä hoitaa ja seuraa kuinka ne kasvaa ja kehittyy on aika pitkä aika, niin pitkä että kyllä niihin kiintyy ja aikansa vie että kyyneleet pörröpäiden ja äitipörröpään silmistä kuivuu. 

Kaikista kyynelistä huolimatta matka on ollut ihana ja täynnä paljon paljon pörröistä rakkautta. Nyt pörröpään vaahtokarkit on loppu joten operaatio suru jatkuu, ja kello alkaa olla sen verran että vanhin pörröpää tulee kohta koulusta kotiin josta yksi ystävä puuttuu.

Perjantaita pienellä kauhulla odottaen kun loput pörröturkit lähtee. Onneksi takataskusta löytyy vaahtokarkkejen lisäksi, syliä, rakkautta ja lohdutuksen sanoja.

1 kommentti:

Kiitos <3